Hallintomenettely
Oikeuskäytäntöä hallintomenettelystä
KHO:2024:3 Vuosikirjaratkaisu – Oikaisuvaatimus – Esittelijä – Yleislausekejäävi – Aikaisempi toimiminen sosiaaliasiamiehenä
A:n hakemus vammaispalvelulain mukaisesta kuljetuspalvelusta oli hylätty ja myös hänen oikaisuvaatimuksensa hylättiin. Oikaisuvaatimuksen esittelijänä oli toiminut viranhaltija B, joka oli aikaisemmin toiminut sosiaaliasiamiehenä. Tuossa tehtävässä hän oli neuvonut ja avustanut A:ta sosiaalihuollon asiakkaana.
Asiassa oli ratkaistavana, oliko B osallistunut oikaisuvaatimuksen käsittelyyn esteellisenä. Arvioitavaksi tuli hallintolain 28 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetun yleislausekejäävin merkitys. Arvioinnissa oli otettava huomioon sosiaaliasiamiehen tehtävät yleisesti ja erityisesti se konkreettinen selvitys, jota asiassa oli saatu B:n aikaisemmasta toiminnasta sosiaaliasiamiehenä A:n kohdalla.
Kun otettiin huomioon B:n ja A:n aikaisemman yhteydenpidon pitkäaikaisuus, intensiivisyys sekä ajallinen läheisyys käsiteltävänä olleeseen asiaan, korkein hallinto-oikeus katsoi, että B:n toimiminen sosiaaliasiamiehenä A:n asioissa oli objektiivisesti todettavien syiden vuoksi vaarantanut hänen puolueettomuuttaan A:n kuljetuspalveluasiassa. Vaikutusta voitiin pitää yhtä vahvana kuin erikseen säänneltyjen esteellisyysperusteiden kohdalla. Tämän vuoksi asiassa oli esitetty sellainen erityinen syy, jonka johdosta luottamus B:n puolueettomuuteen oli vaarantunut hallintolain 28 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetulla tavalla.
KHO:2024:3 Vuosikirjaratkaisu (Finlex)
KHO:2023:109 Vuosikirjaratkaisu – Hallintopäätös – Palveluasuminen – Oikeuden alkamisajankohta – Kustannusten takautuva korvaaminen – Hallintoriita
Viranhaltija oli myöntänyt A:lle vammaispalvelulain mukaista palveluasumista 1.1.2019 lukien. A vaati, että kaupunki velvoitetaan korvaamaan hänelle takautuvasti hakemusajankohdasta lukien niitä kustannuksia, jotka olivat aiheutuneet palveluasumisen saamatta jäämisestä.
Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli ratkaistavana, voitiinko A:n palveluasumisen kustannuksia koskeva korvausvaatimus hyväksyä hallintoriitamenettelyssä sellaiselta ajalta, jonka osalta häntä ei ollut vielä hallintopäätöksellä pidetty vaikeavammaisena palveluasumisen suhteen.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että kysymys A:n vaikeavammaisuudesta suhteessa palveluasumiseen oli ratkaistu ja tullutkin ratkaista viranhaltijan hallintopäätöksellä. Koska A ei ollut hakenut muutosta päätökseen, se oli tullut lainvoimaiseksi. Hallintoriitamenettelyssä ei voitu tutkia sitä, olisiko A:lle tullut myöntää palveluasuminen jo ennen 1.1.2019. Tähän nähden A:n vaatimus saada kustannusten korvausta kyseisen palvelun hankkimisesta ennen 1.1.2019 oli hylättävä perusteettomana.
KHO 2023:109 Vuosikirjaratkaisu (Finlex)
KHO:2021:1 Vuosikirjaratkaisu – Valituskelpoisuus – Hallintopäätös – Oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon – Tartuntatautilakiin viitaten tehty päätös – Palveluasuminen – Vierailukielto
Kunnan vammaispalvelupäällikkö oli asettanut vammaispalvelujen asumisyksiköitä koskevan vierailukiellon. Päätöstä oli perusteltu tartuntatautilain 17 §:llä ja siinä oli viitattu muun ohella sosiaali- ja terveysministeriön koronavirustartuntojen torjumiseksi antamiin ohjeisiin.
Hallinto-oikeus oli jättänyt päätöksessä tarkoitetussa asumisyksikössä asuvan henkilön ja tämän isän tekemän valituksen tutkimatta sillä perusteella, ettei päätöksellä ollut katsottava asetetun muutoksenhakijoita oikeudellisesti sitovaa vierailukieltoa.
Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen, otti asian välittömästi tutkittavakseen sekä kumosi ja poisti vammaispalvelupäällikön päätöksen.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että päätöksellä oli ratkaistu tartuntatautilaissa tarkoitettu hallintoasia. Vierailukielto oli rajoittamalla muutoksenhakijoiden oikeutta yksityis- ja perhe-elämään vaikuttanut heidän oikeuksiinsa ja velvollisuuksiinsa siten, että päätöksen lainmukaisuus oli tullut voida saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi. Vammaispalvelupäällikön päätökseen oli tartuntatautilain 90 §:n nojalla voitu hakea valittamalla muutosta. Päätöstä oli pidettävä valituskelpoisena ratkaisuna.
Vierailukiellon antaminen merkitsi pitkälle menevää puuttumista asumisyksikön asukkaiden yksityiselämän ja perhe-elämän suojaan. Tartuntatautilain 17 §:ssä ei ollut säädetty toimivallasta ryhtyä toimenpiteisiin, joilla rajoitettiin perusoikeuksia. Vammaisten asumisyksikköä koskevaa vierailukieltoa ei ollut voitu antaa pykälässä tarkoitettuna hoitoon liittyvien infektioiden torjuntatoimenpiteenä. Näin ollen vammaispalvelupäällikön päätöksellä ei ollut voitu asettaa vierailukieltoa. Päätös oli lainvastainen.
KHO 2021:1 Vuosikirjaratkaisu (Finlex)
KHO 1.10.2019/4406 Lyhyt ratkaisuseloste – Henkilökohtainen apu – Työnantajamalli – Avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset – Sitova toimivalta – Valitus vai hallintoriita
Viranhaltija oli myöntänyt A:lle henkilökohtaista apua niin sanotun työnantajamallin mukaisesti kuitenkin niin, että henkilökohtaisena avustajana toimivalle perheenjäsenelle tai samassa taloudessa asuvalle ei makseta muun ohella ilta-, lauantai- ja sunnuntaityökorvausta. Sosiaali- ja terveyslautakunnan jaosto hylkäsi A:n oikaisuvaatimuksen. A valitti päätöksestä hallinto-oikeudelle. Hallinto-oikeus jätti hänen valituksensa tutkimatta sillä perusteella, että kysymys oli A:n henkilökohtaisten avustajien ja kaupungin välisestä julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta koskevasta asiasta, joka olisi tutkittava näiden välisenä hallintoriitana.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että asiassa oli kysymys A:lle vammaispalvelulain mukaisena palveluna myönnetystä henkilökohtaisesta avusta, jota koskevaan ja A:ta sitovaan viranhaltijan päätökseen hänellä oli sosiaalihuollon asiakkaana oikeus vaatia sosiaalihuoltolain 50 §:n mukaan oikaisua ja edelleen valittaa oikaisuvaatimukseen annetusta päätöksestä hallinto-oikeudelle.
Sillä, että kaupunki oli maksanut A:n henkilökohtaisten avustajien palkan suoraan henkilökohtaisille avustajille, ei ollut asiassa merkitystä. Kysymys ei ollut henkilökohtaisten avustajien ja kaupungin välisestä hallintoriitana käsiteltävästä asiasta. Hallinto-oikeuden ei olisi tullut jättää A:n valitusta tutkimatta. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin ja asia palautettiin hallinto-oikeudelle valitusasiana uudelleen käsiteltäväksi.
KHO 27.8.2019 T 3852 – Kuljetuspalvelu – Lähikunta – Vapaa-ajan asunto – Valitus vai hallintoriita
Kunta oli 2017 hylännyt A:n hakemuksen hänen vapaa-ajan asuntonsa sijaintipaikkakunnalla Y sekä Z:n kunnassa ajalla 15-30.6.2017 tapahtuneiden taksimatkojen korvaamisesta.
Hallinto-oikeus tutki A:n vaatimuksen julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta koskevana hallintoriitana ja hylkäsi hakemuksen. Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen järjestämisvelvollisuus koskee jokapäiväiseen elämään kuuluvia kuljetuksia, joilla tarkoitetaan vaikeavammaisen henkilön asuinkunnan alueella tapahtuvia tai lähikuntiin ulottuvia kuljetuksia. Muualle järjestettävät kuljetuspalvelut eivät kuulu vaikeavammaisen henkilön subjektiivisen oikeuden piiriin. A oli lisäksi hakenut korvausta takautuvasti ja kuljetuspalveluita ei erityisesti niiden luonne huomioon ottaen ole tarkoitettu korvattavaksi jälkikäteen vammaispalvelulain 9 §:n mukaisina taloudellisina tukitoimina.
A valitti KHO:een, joka kumosi hallinto-oikeuden hallintoriitana käsittelemän päätöksen. KHO ei palauttanut asiaa hallinto-oikeudelle, vaan otti asian välittömästi tutkittavakseen A:n hallinto-oikeudelle tekemänä valituksena ja hylkäsi valituksen. Hallintoriitana käsittelemisen osalta KHO totesi, että hallintoriita-asioina ratkaistaan hallintolainkäyttölain 69 §:n 1 momentin mukaan sellaiset julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta tai muuta julkisoikeudellisesta oikeussuhteesta aiheutuvaa velvollisuutta tai oikeutta koskevat riidat, joihin haetaan viranomaisen ratkaisua muuten kuin muutoksenhakuteitse. Hallintoriitamenettely on siten toissijainen hallinto-oikeudelliseen valitukseen nähden. Hallintoriitamenettelyn piiriin kuuluvat tyypillisesti tilanteet, joissa viranomaisen päätöksellä ei ole sitovasti ratkaistu oikeussuhteen osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia. Kunnan päätöstä, jolla on jätetty hyväksymättä A:n vaatimat taksikulut, on pidettävä sellaisena A:ta sitovana sosiaalihuoltolain 45 §:n 1 momentissa tarkoitettuna päätöksenä, johon haetaan oikaisua sosiaalihuoltolain 50 §:n mukaan yksilöhuoltojaostolta. Vastaavasti A on voinut vammaispalvelulain 18 §:n mukaan hakea yksilöhuoltojaoston päätökseen muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden ei siten olisi tullut tutkia A:n vaatimuksia hallintoriita-asiana. Tästä syystä hallinto-oikeuden päätös on kumottava.
A:n oikeudesta kuljetuspalveluun KHO totesi, että Y:n kunta, jossa A:n vapaa-ajan asunto sijaitsee, ei ole A:n kotikunnan, X:n lähikunta. X:n kaupungilla ei näin ollen ole ollut velvollisuutta järjestää A:lle vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua Y:n kunnassa.
KHO 27.8.2019 T 3852 (pdf 71 kt)
KHO 27.8.2019 T 3851 – Henkilökohtainen apu – Työnantajamalli – Avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset – Valitus vai hallintoriita
Kunta oli hylännyt 2013 A:n hakemuksen saada korvausta avustajan palkkaukseen vaativan avustamistyön palkkauksen mukaisesti. Hallinto-oikeus oli 2014 kumonnut kunnan päätöksen ja palauttanut asian kunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Lisäksi hallinto-oikeus jätti toimivaltaansa kuulumattomana tutkimatta A:n vaatimuksen, joka koski kaupungin velvoittamista korvaamaan A:lle avustajan palkkaamisesta aiheutuneet ylimääräiset kustannukset vuosilta 2007-2013. KHO pysytti 2015 päätöksellään hallinto-oikeuden ratkaisun.
Kunta oli 26.11.2015, KHO:n päätöksen jälkeen, korvannut A:lle avustajan palkkauksesta aiheutuneet kustannukset ajalta 1.1.2014-31.12.2015 kokonaisuudessaan siten, että A:lle maksetaan jo korvatun ja toteutuneiden palkkakustannusten välinen erotus. Tätä aikaisemmalta ajalta korvauksia ei maksettu, koska A:n ja kaupungin välillä ei ollut sovittu korkeammasta korvaustasosta. 2016 alkaen henkilökohtainen apu järjestettiin työnantajamallilla kaupungin korvaustason mukaisesti ja osittain ostopalveluna.
Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa A vaati hallinto-oikeudelle lähettämässään hallintoriitahakemuksessa, että kaupunki velvoitetaan korvaamaan avustajan palkkakustannuksia vuosilta 2009-2013. Perusteena vaatimuksille oli muun ohella se, että kunta oli maksanut avustajien palkoista alempaa korvausta kuin oli sovittu. Hallinto-oikeus ei tutkinut A:n vaatimusta, sillä A:lla oli aikoinaan ollut mahdollisuus saattaa kunnan viranhaltijapäätökset toimielimen käsiteltäväksi ja edelleen hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Hallintoriitaa ei voida käyttää valitusajoista riippumattomana ylimääräisenä muutoksenhakukeinona.
KHO pysytti hallinto-oikeuden ratkaisun. KHO:n mukaan kunnalla on ollut toimivalta ratkaista se, minkä suuruisena se korvaa A:n työnantajamallin perusteella palkkaaman avustajan palkkauskustannuksia. Tällaisesta päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeudella ei sitä vastoin ole toimivaltaa ratkaista hallintoriitana sellaista oikeuskysymystä, jonka ratkaisemiseen toimivalta on hallintoviranomaisella. A:lla on aikanaan ollut tosiasiallinen mahdollisuus saattaa kunnan 26.11.2015 päätös hallinto-oikeuden ratkaistavaksi valituksena. Hallintoriitahakemus ei ole ollut tuolloin käytettävissä eikä asiaa voi myöskään myöhemmin saattaa vireille hallintoriitana.
KHO 27.8.2019 T 3851 (pdf 89 kt)
KHO 2019:69 Vuosikirjaratkaisu - Omaishoito – Omaishoitajan vapaiden järjestäminen – Palvelusetelit – Pitämättä jääneiden vapaiden pitäminen myöhemmin tai korvaaminen – Valitus vai hallintoriita
Omaishoitaja A:n lakisääteisiä vapaita varten hoidettavalle oli myönnetty palveluseteleitä, jotka oli käytettävä saman vuoden aikana. A:lta oli jäänyt käyttämättä vuodelta 2016 yhdeksän vapaapäivää. A vaati tämän vuoksi X:n kaupungilta, että hänelle annettaisiin mahdollisuus käyttää vapaapäiviä takautuvasti. X:n kaupungin yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyslautakunta hylkäsi pyynnön.
A valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen ja valituksessaan vaati ensisijaisesti, että omaishoitajan vuodelta 2016 pitämättä jääneet vapaat myönnetään. Toissijaisesti A vaati, että pitämättä jääneet vapaapäivät korvataan rahallisesti. Hallinto-oikeus tutki A:n vaatimuksen vapaapäivien siirtämisestä valituksena lautakunnan päätöksestä ja hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeus tutki A:n pitämättä jääneiden vapaiden rahallista korvaamista koskevan vaatimuksen hallintoriitana ja hylkäsi hakemuksen.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että asiassa oli kysymys omaishoitajana toimivan A:n ja X:n kaupungin välisestä omaishoitajan vapaita koskevasta erimielisyydestä. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden ei olisi tullut käsitellä A:n vaatimuksia osaksikaan valituksena, vaan kokonaan hallintolainkäyttölaissa tarkoitettuna hallintoriita-asiana. Korkein hallinto-oikeus kumosi ja poisti hallinto-oikeuden päätöksen siltä osin kuin asia oli käsitelty hallinto-oikeudessa valituksena ja asiaa hallinto-oikeudelle palauttamatta tutki asian hallintoriitahakemuksena. Hakemus hylättiin. Siltä osin kuin hallinto-oikeus oli hallintoriita-asiassa hylännyt A:n vaatimukset, valitus hylättiin.
KHO 27.4.2018 T 2047 – Henkilökohtainen apu – Päätös – Kirjoitusvirheen korjaaminen
Kunta oli 18.9.2015 päätöksellään myöntänyt A:lle henkilökohtaista apua 10 tuntia viikossa. Päätöksen voimassaoloajaksi oli merkitty virheellisesti 7.9.-30.7.2015. A ilmaisi oikaisuvaatimuksessa tyytymättömyytensä päätöksen määräaikaisuuteen ja huomautti päätöksessä olevasta kirjoitusvirheestä ja ilmoitti käsityksenään, että virhe on vuosiluvussa.
Kunnan pysytettyä päätöksen A valitti hallinto-oikeuteen ja vaati, että päätöstä muutetaan määräaikaisuuden osalta. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen ja perusteli päätöstään seuraavasti: Kunnan selityksen mukaan päätös on koskenut 7.9.--30.9.2015 välistä aikaa. A:n potilaskertomus ja kuntoutussuunnitelma huomioon ottaen päätös on voitu tehdä määräajaksi.
A valitti päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja vaati, että kunnan päätös on voimassa vähintään 30.7.2016 asti. A:n mukaan hän oli olettanut kirjoitusvirheen tarkoittaneen, että päätös on tehty vuoden määräajaksi eli vuosiluvun 2015 tilalla oli tarkoitettu olevan 2016 ja piti kohtuuttomana sitä, että kunta halusi periä takaisin avustajan palkkakuluja.
KHO:n mukaan 18.9.2015 annetussa päätöksessä oli ilmeinen kirjoitusvirhe, jota A:n vaatimuksesta huolimatta ei korjattu hallintolain edellyttämällä tavalla ja jonka vuoksi A:lle jäi epäselväksi, kuinka pitkäksi määräajaksi henkilökohtaista apua oli myönnetty.
Viranhaltija oli 18.2.2016 tehnyt uuden päätöksen, jonka mukaan valituksen kohteena oleva päätös 18.9.2015 on ollut määräaikainen ja voimassa 30.9.2015 saakka. Tämän uuden päätöksen katsottiin korvanneen alkuperäisen 18.9.2015 tehdyn päätöksen ja siinä ollut ilmeinen kirjoitusvirhe oli menettänyt merkityksensä. Koska A oli voinut sopeuttaa toimintansa 18.2.2016 tehtyä päätöstä seuranneisiin muuttuneisiin olosuhteisiin, KHO totesi kunnan päätöksen 18.9.2015 olleen voimassa niin kauan kuin A on käyttänyt henkilökohtaista apua mutta enintään 30.4.2016 saakka.
KHO 27.4.2018 T 2047 (pdf 131 kt)
KHO:2016:111 Vuosikirjaratkaisu - Kehitysvammaisten erityishuolto – Asumispalvelu – Asiainhuolto – Negotiorum gestio – Puhevallan käytön välttämättömyys kehitysvammaisen edun valvomiseksi
Viranhaltija oli tehnyt päätöksen täysi-ikäisen kehitysvammaisen henkilön yksilöllisen erityis-huollon järjestämiseen liittyvistä asioista. Henkilön sisar oli tämän puolesta tehnyt viranhaltijan päätöksestä valituksen aluehallintovirastoon.
Henkilö itse ei ollut allekirjoittanut valituskirjelmää, osallistunut asian hoitamiseen eikä antanut sisarelleen valtuutusta valituksen tekemiseen. Myöskään sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain säännökset eivät perustaneet kyseisen henkilön omaiselle tai läheiselle puhevaltaa muutoksenhakuasiassa. Sisarta ei hänen tehdessään valituksen vielä ollut määrätty kyseisen henkilön edunvalvojaksi.
Korkein hallinto-oikeus katsoi kyseisen henkilön toimintakyvystä saadun selvityksen perusteella, ettei tämä itse ollut kyennyt valvomaan etuaan tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa tässä yksilöllistä erityishuoltoaan koskevassa asiassa eikä myöskään antamaan valtuutusta tämän asiansa hoitamiseen. Valituksen tekeminen hänen puolestaan oli ollut välttämätöntä hänen etunsa valvomiseksi. Sisarella oli kysymyksessä olevissa olosuhteissa ollut asiainhuoltoon (negotiorum gestio) perustunut kelpoisuus tehdä kyseisen henkilön puolesta viranhaltijan päätöksestä valitus aluehallintovirastoon.
LAAVI/1200/06.02.01/2016 – Lakisidonnaisuus – Viranomaisen toimivalta – Lainvastainen sopimus - Erityishuolto
Kantelijan mukaan hänen tyttärelleen oli tehty 22.6.2016 vammaispalvelusuunnitelma, jossa oli sovittu aamu- ja iltapäivähoidosta koululla klo 7-17. Syksyllä 2016 koulun alkaessa suunnitellut palvelut eivät kuitenkaan toteutuneet.
Vammaispalveluista oli luvattu järjestää kotiin palkattava avustaja tyttären iltapäiväkerhon jälkeiselle ajalle siihen asti kunnes perheen aikuiset saapuivat kotiin. Avustajan palkkaamiseen käytettäisiin tällöin omaishoitajan vapaista jääviä tunteja.
Aluehallintovirasto totesi, että kunta on velvollinen järjestämään erityishuoltoa siten ja siinä laajuudessa kuin kehitysvammaisen henkilön yksilöllinen tarve edellyttää. Erityishuoltoa järjestettäessä voidaan sinänsä ottaa huomioon lasten huollosta ja elatuksesta annetun lain mukainen vanhempien huoltovastuu lapsestaan. Kunta ei kuitenkaan voi väistää järjestämisvastuutaan tai kieltäytyä erityishuollon järjestämisestä huoltovastuuseen vedoten. Silloin, kun lapsen hoidon ja huolenpidon tarve poikkeaa tavanomaisesta, ikätason mukaisesta tarpeesta kehitysvammaisuudesta johtuen, on hoidon tarpeeseen vastattava tarvittaessa kehitysvammalain mukaisena erityishuoltona.
Aluehallintoviraston mukaan omaishoidon tuen vapaat ovat omaishoitajalle omaishoidon tuesta annetun lain nojalla kuuluva etuus. Menettely, jossa kunta velvoittaa omaishoitajan käyttämään hänelle kuuluvaa etuutta kaupungin vastuulle kuuluvan erityishuollon järjestämiseksi, ei perustu lakiin. Merkitystä ei ole sillä, että kaupunki ja kantelija ovat kaupungin antamien selvitysten mukaan sopineet asiasta yhdessä. Viranomainen ei voi toiminnassaan ryhtyä sopimukseen, joka heikentää asiakkaan lakisääteisiä oikeuksia edes silloin, kun asiakas itse sitä ehdottaa. Viranomaisen toiminnan on aina perustuttava lakiin.
Aluehallintovirasto totesi, että kunta oli laiminlyönyt velvollisuutensa järjestää kantelijan tyttären erityishuolto erityishuolto-ohjelmassa ja palvelusuunnitelmassa sovitulla ja hänen tarpeitaan vastaavalla tavalla. Aluehallintovirasto antoi toiminnasta vastuussa olevalle perusturvalautakunnalle huomautuksen.
LAAVI/1200/06.02.01/2016 (pdf 42 kt)
KHO:2017:101 vuosikirjaratkaisu – Hallintoriita – Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen – Omaishoidon tuen takaisinperintä
Hallinto-oikeus oli hallintoriitaa koskevassa päätöksessään velvoittanut omaishoitajana toimineen A:n suorittamaan B:n kaupungille hänelle perusteettomasti maksetut omaishoidon tuen hoitopalkkiot. Hallinto-oikeus oli hylännyt kaupungin vaatimuksen siitä, että A velvoitettaisiin korvaamaan kaupungille hallinto-oikeudessa aiheutuneena oikeudenkäyntikuluna kaupungin maksettavaksi päätöksestä tullut 250 euron oikeudenkäyntimaksu.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että asian saattaminen hallinto-oikeuden käsiteltäväksi oli johtunut siitä, ettei A ollut vapaaehtoisesti suorittanut B:n kaupungin vaatimaa rahamäärää. Saadakseen hoitopalkkioiden takaisinperintää koskevassa asiassa täytäntöönpanokelpoisen päätöksen B:n kaupungin oli ollut haettava hoitopalkkioiden takaisin maksamista hallintoriitateitse hallinto-oikeudessa. A:n ei kuitenkaan voitu katsoa esittäneen asiassa hallintolainkäyttölain 74 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla ilmeisen perusteetonta vaatimusta hallinto-oikeudessa. Asian arvioinnissa annettiin merkitystä myös sille, että omaishoidon tuen osalta kysymys oli sosiaalihuoltolaissa tarkoitettuun palveluun tai etuuteen liittyvästä asiasta. Häntä ei siten voitu velvoittaa korvaamaan B:n kaupungille sen vaatimaa oikeudenkäyntimaksua.
KHO 8.6.2017/2771 lyhytratkaisuseloste – Erityishuolto – Erityishuollon johtoryhmä – Sosiaalihuollon toimeenpanosta kunnassa vastaava monijäseninen toimielin – Sosiaalilautakunta – Toimivallan siirtäminen viranhaltijalle – Valitusoikeus – Puhevallan käyttäminen toimielimen puolesta
Kunnan erityishuoltoviranomaisena toimii kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukaan sosiaalilautakunta. Tähän nähden erityishuollon johtoryhmäksi kutsutulla kunnan asiantuntijaryhmällä ei ollut oikeutta käyttää kunnan puhevaltaa kunnan järjestämää kehitysvammaisen erityishuoltoa koskevassa valitusasiassa.
KHO 8.6.2017/2771 koko päätös (pdf 111 kt)
KHO 15.6.2017/2874 Lyhyt ratkaisuseloste – Erityishuolto – Muutoksenhaun muuttuminen valitusluvanvaraiseksi – Lainmuutoksen voimaantulo – Hallinto-oikeuden päätöksen antaminen lain voimaantulon jälkeen
Kehitysvammaisten erityishuollosta annettuun lakiin oli 10.6.2016 voimaan tulleella lailla 381/2016 lisätty uusi 81 d §, jonka mukaan hallinto-oikeuden päätökseen lain 33 §:n 3 momentissa tarkoitetussa asiassa, eli päätökseen henkilön määräämisestä erityishuollon toimintayksikköön tahdostaan riippumatta, saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Lainmuutokseen ei ollut sisällytetty siirtymäsäännöstä.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 81 d §:ää oli sovellettava asioissa, joissa hallinto-oikeuden päätös oli annettu 10.6.2016 tai sen jälkeen.
Kun hallinto-oikeuden 24.8.2016 antamassa päätöksessä oli kysymys lapsen oikeudesta kuntouttavaan päivähoitoon kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa tarkoitettuna maksuttomana erityishuoltona, asian käsitteleminen korkeimmassa hallinto-oikeudessa edellytti valituslupaa.
KHO 19.5.2016/2225 Lyhyt ratkaisuseloste – Erityishuolto – Autetun asumisen muuttaminen ohjatuksi asumiseksi – Erityishuolto-ohjelma – Muutoksenhaku kunnallisen viranhaltijan päätökseen – Aluehallintovirasto muutoksenhakuviranomaisena
Kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan viranhaltija oli päätöksellään 1.11.2013 tarkistanut A:n erityishuolto-ohjelman siten, että A:n asuminen muutettiin autetusta asumisesta ohjatuksi asumiseksi. Viranhaltijan päätökseen liittyi erillinen päätös 4.11.2013, jolla niin ikään tarkistettiin A:n asumista. Päätöksessä A:lle ostettiin ohjattua asumista B ry:ltä. Päätöksistä ensimmäinen oli merkitty tehdyksi kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 34 §:n ja jälkimmäinen saman lain 2 §:n nojalla.
Viranhaltijan päätöksiin liitettiin samansisältöiset oikaisuvaatimusohjeet, joiden mukaisesti A ja hänen vanhempansa tekivät oikaisuvaatimuksen sosiaali- ja terveyslautakunnan jaostolle, joka hylkäsi oikaisuvaatimuksessa esitetyn vaatimuksen A:n asumismuodon muuttamisesta takaisin autetuksi asumiseksi. A ja hänen vanhempansa hakivat jaoston päätökseen muutosta valittamalla siihen liitetyn valitusosoituksen mukaisesti hallinto-oikeudelle, joka hylkäsi tehdyn valituksen.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että asiassa oli kysymys kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 2 ja 35 §:ssä tarkoitetusta erityishuoltoon kuuluvasta asumisen järjestämisestä. Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 81 §:n 1 momentin mukaan muutoksenhaussa muun ohella kunnallisen toimielimen tai viranhaltijan päätökseen oli noudatettava, mitä kuntalaissa säädettiin. Saman lain 81 §:n 2 momentin mukaan poiketen siitä, mitä 1 momentissa säädettiin, erityishuollon johtoryhmän, sosiaalilautakunnan tai kunnallisen viranhaltijan päätökseen, joka koski erityishuollon antamista tai lopettamista taikka yksiköllisen erityishuolto-ohjelman hyväksymistä, haettiin muutosta valittamalla aluehallintovirastoon.
Korkein hallinto-oikeus poisti viranhaltijan päätöksiin ja sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston päätökseen liitetyt muutoksenhakuohjeet, kumosi ja poisti jaoston ja hallinto-oikeuden päätökset sekä siirsi asian valituksena käsiteltäväksi aluehallintovirastolle.
Viranomaiselle kuuluva päätöksen täytäntöönpanovelvollisuus laiminlyötiin vammaispalveluasiassa
Varatuomari arvosteli asiakkaan asiamiehenä oikeusasiamiehelle lähettämässään kirjoituksessa kaupungin sosiaalitoimen menettelyä lapsen vammaispalvelupäätöksen täytäntöönpanoa koskevassa asiassa.
Oikeusasiamies katsoi, että sosiaalitoimi oli toiminut asiassa hallintolain vastaisella tavalla, koska alaikäistä ja vaikeavammaista lasta koskeva päätös pantiin täytäntöön vasta noin neljän kuukauden kuluttua asiaa koskevasta hallinto-oikeuden päätöksestä. Lisäksi palveluasumispäätöksen täytäntöönpanoon ryhdyttiin vasta kun kaupunki sai selvityspyynnön eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta.
Hallintolain säännös viivytyksettömästä käsittelystä ei sisällä nimenomaisia määräyksiä siitä, missä ajassa hakemukset, muut vaatimukset tai asian muu käsittely tulee viranomaisessa käsitellä. Käsittelyajan viivytyksettömyyttä arvioitaessa on otettava huomioon asian merkitys palvelua tai tukitointa hakeneelle henkilölle. Mitä suurempi merkitys ratkaisulla on asianomaisen jokapäiväisen elämän kannalta, sitä joutuisampaan käsittelyyn asiassa tulee pyrkiä.
Oikeusasiamies korosti, että sosiaalihuollon asiakkaalla on oikeus luottaa siihen, että viranomainen huolehtii oma-aloitteisesti päätöksensä täytäntöönpanosta. Joissain tapauksissa päätöksen täytäntöönpano voi edellyttää asiakkaan omaa myötävaikutusta. Tällaisesta tilanteesta ei nyt ollut kysymys.
Vammaispalvelulain mukaisessa palveluasumisessa on kysymys subjektiivisesta oikeudesta ja sellaisesta perustavanlaatuisesta palvelusta, jolla turvataan vaikeavammaiselle henkilölle perustuslain 19 §:n 1 momentin mukainen oikeus välttämättömään huolenpitoon. Tällaisen palvelun kohdalla viranomaisilta edellytetään, että asian käsittelyn joutuisuuteen ja päätöksen täytäntöönpanon viivytyksettömyyteen kiinnitetään erityistä huomiota.
Asiassa oli kiinnitettävä erityistä huomiota myös siihen, että palvelua järjestettiin hyvin pienelle vaikeavammaiselle lapselle. Vammaispalvelulain mukaisten subjektiivisten oikeuksien oli katsottu olevan välttämättömiä lapsen selviytymiselle perustuslain 19 §:n ja vammaispalvelulain 1 §:n tarkoittamin tavoin. Oikeusasiamiehen näkemyksen mukaan nämä seikat olisi tullut ottaa huomioon lapsen palveluasumispäätöstä täytäntöönpantaessa.
Oikeusasiamies saattoi sosiaalitoimen tietoon käsityksensä sen lainvastaisesta laiminlyönnistä hallinto-oikeuden päätöksen viivytyksettömässä täytäntöönpanossa. Samalla oikeusasiamies kiinnitti vastaisen varalle sosiaalitoimen huomion päätöksessä muutoin esittämiinsä näkökohtiin vammaispalvelupäätöksen täytäntöönpanossa erityisesti huomioitavista asioista.
Kaupunki epäonnistui vaikeavammaisen lapsen vammaispalveluasian käsittelyssä
Kantelijat arvostelivat kaupungin sosiaalitoimen päätöksentekomenettelyä heidän lapsensa palveluasumisen, kuljetuspalvelujen sekä omaishoidontuen järjestämistä koskevissa asioissa. Kantelukirjoituksessa arvosteltiin päätöksenteon ja asian käsittelyn viivästymistä, päätöksen täytäntöönpanoa ja sen viivästymistä sekä päätöksenteossa olevia virheitä. Lisäksi arvosteltiin päätösten määräaikaisuutta, niiden epäselvyyttä sekä päätösten pysyvyyteen puuttumista.
Oikeusasiamies katsoi, että sosiaalitoimi oli toiminut sosiaalihuollon asiakaslain ja hallintolain vastaisesti, kun lapsen perhettä ei ollut heti hakemusten saavuttua neuvottu kuljetuspalveluhakemuksen täyttämisessä, jotta asia olisi voitu viipymättä ratkaista.
Oikeusasiamiehen mukaan sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksien ja oikeusturvan toteutumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että asian käsittelyssä viranomainen kiinnittää huomiota riittävän lisäselvityksen hankkimiseen.
Kolmen kuukauden määräaika vammaispalveluasioiden päätöksenteossa ei poista viivytyksettömän käsittelyn vaatimusta. Hakemus tulee ottaa käsiteltäväksi ilman aiheetonta viivytystä ja päätös on tehtävä välittömästi sen jälkeen, kun viranomainen on hankkinut tai saanut kaikki päätöksenteon kannalta merkitykselliset asiakirjat ja selvitykset. Määräaika voidaan ylittää vain poikkeuksellisesti, eikä sosiaalitoimi selvityksessään ollut esittänyt hyväksyttäviä perusteita kolmen kuukauden määräajan ylittämiselle.
Käsiteltävänä olleessa asiassa päätökset olisi tullut tehdä erityisen joutuisasti, koska kyse oli subjektiivisesta oikeudesta ja sellaisesta perustavanlaatuisesta oikeudesta, jolla turvataan vaikeavammaiselle henkilölle 19 §:n 1 momentin mukainen oikeus välttämättömään huolenpitoon.
Päätöksenteon viivytyksettömyyttä arvioitaessa asiassa oli kiinnitettävä erityistä huomiota myös siihen, että kyseessä oli palvelu, joka oli katsottu välttämättömäksi hyvin pienen vaikeavammaisen lapsen selviytymiselle perustuslain 19 §:n ja vammaispalvelulain 1 §:n tarkoittamin tavoin.
Oikeusasiamies totesi, että sosiaalitoimi vastaa myös siitä, että sosiaalihuollon asioita on käsittelemässä riittävä määrä henkilökuntaa ja päteviä sosiaalityöntekijöitä huolimatta loma-ajoista tai henkilöstön vaihtuvuudesta. Sosiaalitoimi vastaa myös henkilöstön koulutuksesta ja sosiaalihuollon palvelujen asianmukaisesta järjestämisestä ja toimivuudesta.
Kun kysymys on sellaisesta palvelusta, jonka tarve on jatkuva, tulisi viranomaisen tehdä palvelua koskevat päätökset siten, että päätös on voimassa toistaiseksi. Viranomaisella saattaa kuitenkin olla peruste tehdä palvelua koskeva päätös myös määräaikaisena. Lapsen päätösasiakirjoista tai muusta selvityksessä ei ilmennyt mitään seikkoja, joiden perusteella vammaispalvelupäätökset olisi voitu tehdä määräaikaisiksi.
Viranomaisen on varmistuttava siitä, että sen ylläpitämät asiakirjat ovat sisällöltään oikeita ja asianmukaisesti sekä selkeästi laadittuja. Oikeusasiamies katsoi, että kaupungin sosiaalitoimen lapselle laatimat päätösasiakirjat ja kanteluasiaan liittyvät selvitykset olivat epäselviä ja vaikeaselkoisia eikä asiakirjojen ulkoasu täyttänyt viranomaisten asiakirjoilta edellytettävää asianmukaisuutta. Kantelukirjelmästä ja selvityksestä ilmeni vielä, että sosiaalitoimella oli ollut hankaluuksia myös palvelusuunnitelman asianmukaisessa laatimisessa ja kesäkuussa 2013 tehdyn muistutuksen käsittelyssä.
Eduskunnan oikeusasiamies antoi kaupungin sosiaalitoimelle huomautuksen lainvastaisista menettelyistä.
Viranomaiselle kuuluva päätöksentekovelvollisuus laiminlyötiin vammaispalveluasiassa
Kantelijan asiamies arvosteli kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen menettelyä vammaispalveluja koskevassa asiassa. Asiamies kertoi, että kantelijaa koskevaa päätöstä olisi muutettu siten, että kantelijaa ei ennen asian ratkaisemista kuultu. Kantelukirjoituksen mukaan kantelijan oikaisuvaatimusta ei tutkittu eikä asiasta tehty päätöstä. Kantelukirjoituksen mukaan kantelijalle lähetettiin palvelusuunnitelma sille varatun kommentointiajan jo umpeuduttua.
Apulaisoikeusasiamiehen sijainen katsoi, että asiassa on toimittu hallintolain vastaisella tavalla, koska kantelijaa koskevaa kirjallista päätöstä ei tehty eikä sitä annettu hänelle tiedoksi siten kuin hallintolaki edellyttää. Viranomaisen on käsiteltävä hakemus, muutoksenhaku tai valitus. Asiakkaan vireille panema asia voidaan joko hyväksyä, hakemus hylätä tai vaatimus jättää tutkimatta. Kaikissa näissä tilanteissa päätökseen tyytymättömällä on oikeus hakea muutosta asiassa tehtyyn päätökseen, jollei muutoksenhakua ole erikseen rajoitettu tai estetty lainsäädännössä.
Palvelusuunnitelman osalta sosiaali- ja terveystoimi oli menetellyt asiassa sosiaalihuollon asiakaslain ja vammaispalvelulain vastaisella tavalla. Menettely ei ollut myöskään täyttänyt hallintolain hyvän hallinnon edellyttämiä vaatimuksia. Apulaisoikeusasiamiehen sijainen kiinnitti sosiaali- ja terveystoimen vakavaa huomiota viranomaisen vastuusta huolehtia laatimiensa asiakirjojen virheettömyydestä.
KHO 2014:47 Vuosikirjaratkaisu – Perusopetuslaki – Iltapäivätoimintaan ottaminen – Muutoksenhakutie – Kunnallisvalitus – Hallintovalitus
Kunnan sivistystoimen talouspäällikkö oli hylännyt huoltajan hakemuksen EHA1-luokalla olleen oppilaan ottamisesta L:n koulun maksulliseen iltapäivätoimintaan, koska kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman mukaan oppilaan iltapäivätoiminnan järjestää sosiaalitoimen alainen kunnan vammaispalvelut. Päätökseen liitetyn oikaisuvaatimusohjeen mukaan päätökseen voi hakea muutosta kunnan sivistyslautakunnalle tehtävällä kuntalain mukaisella oikaisuvaatimuksella.
HaO jätti tutkimatta huoltajan valituksen sivistyslautakunnan oikaisuvaatimuksen johdosta tekemästä päätöksestä. Koska päätös iltapäivätoimintaan ottamisesta voitiin asiasisällöltään rinnastaa perusopetuslain mukaiseen erityisen tuen antamista koskevaan päätökseen, muutoksenhakusäännöksiä oli tulkittava niin, että talouspäällikön päätöksestä haettiin muutosta hallintovalituksin aluehallintovirastolta.
KHO katsoi, ettei perusopetuslain muutoksenhakusäännöksiä voitu tulkita siten kuin HaO oli tehnyt. Tällainen tulkinta olisi muun ohella johtanut samanlaisia asioita (aamu- ja iltapäivätoiminta) koskevien muutoksenhakukeinojen ja -reittien eriytymiseen. Talouspäällikön perusopetuslain mukaiseen iltapäivätoimintaan ottamista koskevaan päätökseen oli tullut hakea muutosta siten kuin kuntalaissa säädetään. Perusopetuslain mukaiset muutoksenhakutiet eivät tulleet sovellettaviksi. Asia palautettiin hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.
KHO 14.2.2014 T 479 – Kuljetuspalvelu – Matkojen määrä – Luottamuksensuoja
Henkilölle oli myönnetty 26 yhdensuuntaista VPL:n mukaista asiointi- ja virkistysmatkaa kuukausittain. Matkojen lisäämistä on valituksessa vaadittu sillä perusteella, että henkilöllä on ollut aikaisemmin 30 yhdensuuntaista asiointi- ja virkistysmatkaa, eikä hänen kuljetuspalveluiden tarpeensa ole tästä ainakaan vähentynyt.
HaO totesi, että kunta on huolehtinut kohtuullisten kuljetuspalveluiden järjestämisvelvollisuudestaan. Kunta on myöntänyt henkilölle aikaisemmin määräaikaisella päätöksellä 12 yhdensuuntaista lisämatkaa asiointi- ja virkistysmatkoihin. Uutta ajanjaksoa koskevia vammaispalvelulain mukaisia lisämatkoja koskevaa hakemusta ratkaistaessa on ratkaisijalla ollut oikeus selvittää uudelleen tuen myöntämisedellytykset. Edellistä vuotta koskeva lisämatkojen myöntämispäätös ei siten ole synnyttänyt sellaista hallintolain 6 §:ssä tarkoitettua oikeutettua odotusta, jonka suojaamiseksi henkilölle olisi tullut myöntää seuraavalle vuodelle entinen määrä lisämatkoja. KHO pysytti HaO:n päätöksen.
KHO 14.2.2014 T 479 (pdf 80 kt)
KHO 2013:142 Vuosikirjaratkaisu – Yhteydenpidon rajoittaminen – Neuvottelumuistio – Valituskelpoisuus – Tehokas oikeussuojakeino – Erityishuolto
A oli valituksessaan hallinto-oikeudelle esittänyt, että hänen oikeuttaan pitää yhteyttä hänen asumispalveluyksikössä asuvaan, aikuiseen kehitysvammaiseen poikaansa rajoitettiin sosiaalityöntekijän allekirjoittamasta neuvottelumuistiosta ilmenevällä tavalla.
Hallinto-oikeus oli jättänyt A:n rajoituksen poistamiseen tähtäävät vaatimukset tutkimatta, koska neuvottelumuistio ei ollut hallintolainkäyttölain 5 §:ssä tarkoitettu valituskelpoinen päätös. Hallinto-oikeus totesi lisäksi, ettei kyseisellä neuvottelumuistiolla ole rajoitettu eikä voitukaan rajoittaa erityishuollossa olevan kehitysvammaisen yhteydenpitoa siten kuin kehitysvammaisten erityshuollosta annetun lain 42 §:ssä tarkoitetaan.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain säännökset yhteydenpidon rajoittamisesta olivat puutteelliset. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei hallinto-oikeuden olisi tullut jättää A:n vaatimuksia tutkimatta, vaikkei neuvottelumuistiota voitu pitää valituskelpoisena päätöksenä.
A oli esittänyt ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan tulkintakäytännössä tarkoitetun perusteltavissa olevan väitteen siitä, että hänen ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaista perhe-elämän ja yksityiselämän suojaansa loukataan. Ihmisoikeussopimuksen 13 artiklasta johtui, että A:lle oli asiassa taattava tehokas oikeussuojakeino.
Perustuslain 21 §:stä ilmeni, että jokaisen on voitava saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Koska A:lla ei ollut käytettävissään muuta tehokasta oikeussuojakeinoa eikä muuta keinoa saada oikeussuojapyyntöään tuomioistuimessa tutkittavaksi, hallinto-oikeuden, joka oikeusjärjestyksen mukaan oli yleensä toimivaltainen tutkimaan hallintovalituksia päätöksistä, joilla yhteydenpitoa rajoitetaan muun lainsäädännön nojalla, ei olisi tullut jättää A:n vaatimuksia tutkimatta.
Korkein hallinto-oikeus tutki A:n vaatimukset. A:n ja hänen poikansa välistä yhteydenpitoa oli sittemmin rajoitettu hallintopäätöksellä. A:n oikeussuojan tarve korkeimmassa hallinto-oikeudessa koski siten enää tuota päätöstä edeltänyttä aikaa. Korkein hallinto-oikeus vahvisti, ettei A:n oikeutta pitää yhteyttä poikaansa ollut voitu rajoittaa pidetyn neuvottelun eikä siitä tehdyn muistion perusteella. Äänestys 3-2.
Kehitysvammaisen henkilön tilapäishoitopaikan ja asiakasmaksun muuttumisesta on tehtävä päätös
Apulaisoikeusasiamies katsoi, että viranhaltijan olisi tullut tehdä viipymättä päätös kehitysvammaisen asiakkaan tilapäishoitopaikan muuttumisesta viimeistään ennen kuin hoitopaikka tosiasiallisesti muuttui. Viranhaltija oli laiminlyönyt velvollisuutensa selvittää asiakkaalle hänen lapsensa tilapäishoidon muutoksen merkityksestä asiakasmaksuihin.
Apulaisoikeusasiamiehen mukaan vammaistyön päällikön olisi tullut tiedottaa hoidon muutoksen vaikutuksesta asiakasmaksuun jo asiassa pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Lisäksi apulaisoikeusasiamies kiinnitti Vammaistyö-yksikön huomiota siihen, että muuttuneesta asiakasmaksusta tulisi tehdä yksilöpäätös.
EOA 7.9.2009 Dnro 3799/4/07 – Hakemuksen käsittely – Viivästyminen – Jonotusaika – Hakemuksen hylkääminen
Oikeusasiamies katsoi, että jonoon asettaminen voi merkitä tosiasiassa hakemuksen hylkäämistä, jos palvelun saamista joutuu odottamaan kauan. Parin päivän viive sosiaalipalvelujen järjestämisessä ei yleensä merkitse asiakkaan kannalta palvelun hylkäämistä. Toisaalta palvelun luonne voi merkitä myös sitä, että parin päivän jonotusaika voi olla asiakkaalle merkityksellinen.
Etelä-Suomen LH 31.12.2008 Dro ESLH-2007-10422/so-18 – Päätöksentekomenettely – Päätöksen perusteleminen
Kysymys oli lääninhallitukselle tehdystä vanhusten laitos- ja asumispalvelusijoitusten päätöksenteko menettelystä. Lääninhallitus katsoi ratkaisussaan, että mikäli kunta ei pysty järjestämään sijoituspaikkaa tai sen vapautuminen ei ole ajallisesti yksilöitävissä, tulisi päätöksen olla tältä osin kielteinen ja perusteltu.
EOA 17.8.2007 Dnro 3296/4/05 – Päätöksentekomenettely – Päätöksen perusteleminen
Oikeusasiamies totesi, että mikäli hakija hakee vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluja, hänellä on oikeus saada ratkaisu siihen, onko hän oikeutettu vammaispalvelulain mukaisiin kuljetuspalveluihin. Mikäli asiassa esimerkiksi vaikeavammaisuuden edellytys liikkumisessa ei palvelua hakevan kohdalla täyty, asiassa on tehtävä asianmukaisesti perusteltu hylkäävä päätös. Tämän jälkeen asia voidaan käsitellä toissijaisesti sosiaalihuoltolain mukaisena kuljetustukihakemuksena.
EOA 31.8.2005, 196/4/04 – Päätöksentekomenettely – Päätöksen perusteleminen
Mikkelin kaupungin lisäselvityksen mukaan uusia omaishoidontukiasiakkaita ei otettu vuoden 2001 alkukuukausina palveluiden piiriin omaishoitoon osoitettujen määrärahojen riittämättömyyden johdosta. Asiakkaan hakemus "pidettiin ns. aktiivijonossa" odottamassa mahdollista omaishoidon tuen myöntämistä.
Oikeusasiamiehen käsityksen mukaan viranhaltijan ratkaisussa olisi tullut perustella nimenomaisesti tuen myöntämisen alkamisajankohta. Edellä kerrotun perusteella oikeusasiamies katsoi, että päätös ei täyttänyt perustuslain 21 §:n 2 momentissa ja hallintomenettelylain 24 §:ssä päätöksen perusteluille asetettuja vaatimuksia.
Päätöksen asianmukainen perusteleminen tuen myöntämisen alkamisajankohdan osalta olisi ollut hänen käsityksensä mukaan tärkeää muutoksenhaun käyttämisen kannalta. Asianmukaiset perustelut ohjaavat kiinnittämään huomiota niihin seikkoihin, joilla on merkitystä muutoksenhakua ratkaistaessa.
Helsingin HAO 19.8.2005 nro 05/0949/6 - Asunnon muutostyöt - Sosiaalihuoltolaki - Asian käsittely vammaispalvelulain perusteella
Tapauksessa haettiin sosiaalihuoltolain perusteella asunnon muutostöihin avustusta. Viranhaltija oli hylännyt sosiaalihuoltolain mukaisen asumispalveluita koskevan hakemuksen hakijan tulojen perusteella.
Hallinto-oikeus pysytti asiassa sosiaalilautakunnan jaoston päätöksen ja totesi, että hakijan hakemus olisi tullut käsitellä myös vammaispalvelua koskevien säännösten mukaisena hakemuksena ja selvittää se, oliko hakijalla mahdollisesti oikeus saada asunnon tarpeelliset muutostyöt korvattavaksi vammaispalvelua koskevien säännösten nojalla.
KHO 13.9.2002 T 2171 – Lakisidonnaisuus – Viranomaisen toimivalta – Lainvastainen sopimus
Auton hankkimiseen liittyvään tukitoimeen ei voitu liittää sopimusta vaikeavammaisen kuljetuspalvelumatkojen vähentämisestä. Kunta ei voi myöntäessään auton hankintaan vammaispalvelulain tarkoittamia taloudellisia tukitoimia samalla edellyttää, että vammainen henkilö luopuu oikeudestaan saada vammaispalvelulain mukaisia kunnan järjestämiä kuljetuspalveluja. Tällainen sopimus on mitätön.
Kuljetuspalvelujen järjestäminen riippuu siitä, mikä kulloinkin on vamman tai sairauden edellyttämä tarve. Kunta ei voi hylätä kuljetuspalveluhakemusta pelkästään sen johdosta, että hakijalla on mahdollisuus käyttää autoa. Tarve kuljetuspalveluihin on tutkittava aina yksilöllisesti.
Lähteet
Räty, Tapio (2010) Vammaispalvelut. Vammaispalvelujen soveltamiskäytäntö. Kynnys ry.
