Uusi digitaalinen terveyskysely sujuvoittaa toisen asteen opiskelijan terveydenhuoltoa

Julkaisuajankohta 11.8.2026 12.40
Tyyppi:Tiedote

Uudet toisen asteen opiskelijat saavat tästä syksystä alkaen täytettäväkseen opiskeluterveydenhuollon digitaalisen terveyskyselyn. Terveyskyselystä on kaksi versiota: oppivelvollisuusikäisille ja aikuisille opiskelijoille. Kysely sujuvoittaa siirtymää opiskeluterveydenhuoltoon ja vahvistaa mahdollisuuksia tarjota oikeanlaista tukea oikeaan aikaan lukiolaisille ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoille.

”Kysely auttaa opiskelijaa sanoittamaan ja tunnistamaan tuen tarvettaan sekä opiskeluterveydenhuoltoa ajoittamaan ja ohjaamaan tarvittavaa tukea ja palveluita oikea-aikaisesti. Opiskelija voi kuitenkin aina hakeutua opiskeluterveydenhuollon palveluihin myös itse", sanoo THL:n kehittämispäällikkö Johanna Jahnukainen

Kyselyn käyttäminen vaatii vahvan tunnistautumisen välineitä, kuten pankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta, joita moni nuori käyttää ensimmäistä kertaa.  

”Digitaalinen asiointi ja omien terveystietojen seuraaminen tulevat osaksi nuoren arkea vaiheessa, jossa moni ottaa muutenkin askeleita kohti omien asioiden hoitamista. On tärkeää, että nuorelle syntyy omistajuus omiin terveystietoihinsa ja että hän kokee tulevansa kuulluksi“, Jahnukainen painottaa. 

Yhtenäinen malli vähentää päällekkäisyyttä ja lisää yhdenvertaisuutta

Uudistus tuo toisen asteen opiskeluterveydenhuoltoon yhteisen toimintamallin koko maahan ja karsii päällekkäisiä käytäntöjä. Keskeinen muutos liittyy Puolustusvoimien kutsuntojen ennakkoterveystarkastukseen: erillinen Puolustusvoimien ennakkoterveyskysely poistuu, ja kutsuntojen ennakkoterveystarkastus yhdistyy osaksi opiskeluterveydenhuollon tarkastusta.  

Näin opiskelija täyttää tarvittavat tiedot yhdistettyyn kyselyyn vain kerran, ja käy kahden sijaan yhdessä terveystarkastuksessa: sama tieto palvelee sekä opiskeluterveydenhuoltoa että kutsuntojen tarpeita.  

“Yksi yhteinen kysely vähentää turhaa päällekkäistä tekemistä ja tekee kokonaisuudesta selkeämmän opiskelijalle. Samalla varmistetaan, että kaikkien terveystarkastus ja palveluskelpoisuuden arviointi toteutetaan samoin perustein asuinpaikasta riippumatta”, Jahnukainen kertoo. 

Kertyvä tieto vahvistaa palvelujen kehittämistä 

Toisen asteen opiskeluterveydenhuollon digitaalinen terveyskysely toimii Omaolo-palvelussa, ja sen keskeiset tiedot tallentuvat Kanta-palveluihin. Näin tieto on käytettävissä myöhemmin eri terveydenhuollon palveluissa, mikä tukee hoidon jatkuvuutta ja sujuvuutta. 

Kun tietoa kertyy yhdenmukaisesti koko maasta, sitä voidaan hyödyntää myös opiskelijoiden hyvinvoinnin seurannassa, ilmiöiden varhaisessa tunnistamisessa sekä palvelujen kehittämisessä.  

THL hyödyntää kertyvää tietoa palvelujärjestelmän kansallisen ohjauksen kehittämisessä. 

Aiheesta lisää:

Uutinen 11.6.2026: Toisen asteen opiskelijan terveydenhuolto uudistuu – uusi digitaalinen terveyskysely auttaa ajoittamaan palvelut tarpeen mukaan

Video (1,25 min, YouTube) – Johanna Jahnukainen kertoo uudesta digitaalisesta terveystietokyselystä

Ohjeita opiskeluterveydenhuollon ammattilaisille: Opiskeluterveydenhuolto - THL 

Lisätietoa:

Johanna Jahnukainen 
kehittämispäällikkö 
THL 
puh. 029 524 8032 
[email protected]

Lapset, nuoret ja perheet Tiedonhallinta sote-alalla