Koronavilkku-sovelluksen uusin versio julkaistaan tänään – mukana toimintaohjeet rokotetuille altistusilmoituksen saaneille
Koronavilkku-sovelluksesta julkaistaan tänään 17. kesäkuuta uusi päivitysversio. Versio sisältää uudet kansallisen koronavirusohjeistuksen mukaiset toimintaohjeet altistumisilmoituksen saaneille rokotetuille tai koronavirustaudin sairastaneille henkilöille. Sovellukseen on lisätty myös saavutettavuusseloste.
Jatkossa sovellus antaa yleisten ohjeiden lisäksi kohdennettuja ohjeita henkilöille, jotka ovat jo saaneet yhden tai kaksi annosta rokotetta tai jotka ovat sairastaneet koronavirustaudin aikaisemmin. Ohjeistuksessa on otettu huomioon Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen muuttuneet karanteenikäytännöt oireettomilla rokotetuilla ja taudin sairastaneilla. Esimerkiksi kahden rokoteannoksen saaneiden oireettomien henkilöiden, joiden viimeisestä rokoteannoksesta on kulunut vähintään viikko, ei tarvitse jäädä karanteeniin altistumisilmoituksen saamisen jälkeen.
Koronavilkku-sovelluksen käyttöä voi jatkaa versiopäivityksen jälkeen normaalisti. Uuden päivitysversion muutokset näkyvät vain altistumisilmoituksen saaville.
Useimmissa puhelimissa Koronavilkku päivittyy automaattisesti. Suosittelemme kuitenkin varmistamaan, että sovellus on päivittynyt. Tämän voi tehdä käymällä sovelluskaupassa (Google Play tai Apple App Store).
Suorat linkit sovelluskauppoihin ja lisätietoa sovelluksesta Koronavilkku.fi-sivuilla
Huawein AppGalleryn vastaava päivitys julkaistaan myöhemmin.
Koronavilkku on kätevä ja tehokas tapa estää koronaviruksen leviäminen. Parantuneista tautiluvuista ja rokotusten edistyksestä huolimatta Koronavilkku kannattaa edelleen pitää aktiivisena. Oireisena tulee myös edelleen hakeutua testiin, vaikka olisikin jo saanut yhden tai kaksi rokoteannosta.
Karanteenikäytännöt muuttuvat koronarokotuksen saaneilla ja taudin sairastaneilla
Lisätietoja:
Aleksi Yrttiaho
tiedonhallintajohtaja
THL
[email protected]
Otto Helve
ylilääkäri
THL
[email protected]