Kouluterveydenhuolto paremmin mukaan sisäilmatilanteiden ratkaisemiseen - THL esittelee Sisäilmastoseminaarissa uutta tietoa sisäilmasta
Sisäilmayhdistyksen järjestämässä Sisäilmastoseminaarissa tiistaina 15.3.2022 kuullaan tänäkin vuonna lukuisia THL:n asiantuntijoita kiinnostavista sisäilma-aiheista aina kotien VOC-pitoisuuksista koulujen sisäilmatilanteiden ratkaisemiseen. Tilaisuuden avauspuheenvuoron pitää THL:n Terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen.
Kouluterveydenhuollon tulisi tuntea oman kunnan toimintamalli sisäilmatilanteisiin
THL:n erikoistutkija Anniina Salmela kertoo Sisäilmastoseminaarissa kouluterveydenhuollon roolista ja hyvistä käytännöistä sisäilmatilanteissa. THL:n koordinoimassa Kansallisessa sisäilma ja terveys -ohjelmassa aloitetun selvityksen perusteella voidaan jo todeta, että kouluterveydenhuolto ei ole aina tietoinen kunnan sisäilmatoimintamallista.
”Olisi tärkeää, että kaikki toimijat kunnassa, kouluterveydenhuolto mukaan lukien, tuntisivat oman kunnan toimintamallin sisäilmatilanteisiin. Kouluterveydenhuolto tulisi myös ottaa laajemmin mukaan ongelmien ratkaisemiseen esimerkiksi sisäilmaryhmien kautta”, tiivistää Salmela.
Kouluterveydenhuollon roolista ja toimintatavoista kuullaan lisää myös myöhemmin tänä vuonna Kansalliselta sisäilma ja terveys -ohjelmalta.
Ilmoittautuminen hybriditapahtumaan päättyy 7.3.
THL:n asiantuntijat esittelevät Sisäilmastoseminaarissa myös sisäilmatilanteen selvitysprosessia koulussa ja päiväkodissa, asuinrakennusten sisäilmaongelmia, asuntojen kosteus- ja homevauriokorjausten jälkeistä siivousta sekä kosteusvaurioindikaattorimikrobeista tehtyä aineistokatsausta.
THL:n ja Työterveyslaitoksen tekemää tuoretta selvitystä kotien haihtuvista orgaanisista yhdisteistä (VOC) esittelee THL:n tutkija Miina Juntunen. Kansallisen sisäilma ja terveys -ohjelman viime vuodesta puolestaan kertoo THL:n tutkimusprofessori Anne Hyvärinen.
Hybriditapahtumana järjestettävään Sisäilmastoseminaariin voi ilmoittautua 7.3.2022 saakka.
Lue lisää Sisäilmastoseminaarista 2022 Sisäilmayhdistyksen verkkosivuilta.
Lisätietoja
Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelma 2018–2028
Kouluille ja päiväkodeille tarjolla toimintamalli sisäilmatilanteen hoitamiseen
Anne Hyvärinen
tutkimusprofessori
THL
p. 029 524 6364
etunimi.sukunimi(at)thl.fi