Miksi tuki ei aina tavoita iäkästä, vaikka palvelutarve tunnistetaan?

Suomalaisessa vanhuspolitiikassa kotona asuminen on ollut keskeinen tavoite. Iäkkään palvelutarpeen kasvaessa kotona asuminen ei kuitenkaan aina tarkoita hyvää arkea.

Palvelutarpeen arviointi on olennainen, mutta vasta ensimmäinen askel. Ratkaisevaa on, johtaako arviointi palveluihin, jotka vastaavat iäkkään todellisiin ja joskus nopeastikin muuttuviin tarpeisiin. Palvelujärjestelmä ei aina kykene vastaamaan iäkkäiden moninaisiin elämäntilanteisiin tarkoituksenmukaisesti. Tämän vuoksi on tärkeää nostaa keskusteluun myös se, vastaavatko palvelut tunnistettuun palveluntarpeeseen kaikissa tilanteissa.

Julkisessa keskustelussa iäkkäiden palvelujen haasteet näyttäytyvät usein kotihoidon henkilöstöpulana. Keskeinen kysymys on myös se, tavoitetaanko ne iäkkäät, joiden palvelutarve on suurin. Päättäjien on syytä arvioida, vastaavatko nykyiset palvelurakenteet riittävästi vanhuuden monimuotoisuuteen.

Iäkkäiden elämäntilanteet, voimavarat sekä terveyden ja toimintakyvyn haasteet vaihtelevat suuresti. Kotona asumisen mahdollistamisen ohella tavoitteena olisi oltava palvelujen kehittäminen mielekkään vanhuuden ja vanhusväestön monimuotoisuuden näkökulmasta.

Kaatumisriski voi paljastaa arjessa selviytymisen haasteita

Palvelutarpeen arvioinnissa huomio kiinnittyy usein yksittäisiin avun tarpeisiin, mutta esimerkiksi kaatuminen voi nostaa esiin laajempia arjessa selviytymisen ongelmia. 

Kaatuminen on tyypillisesti iäkkäälle tapahtuma, joka voi johtaa vakavampiin terveysongelmiin ja kasvaneeseen terveyspalvelujen käyttöön. Kaatumisalttiutta voivat lisätä yksinäisyys, toimintakyvyn heikkeneminen, mielialan ongelmat, vähäinen avunsaanti tai palvelujen ulkopuolelle jääminen.

Kaatumisten ehkäisy on paljon enemmän kuin ympäristön turvallisuuden parantamista. Jos kaatumisriski tunnistetaan, mutta sen taustalla oleviin ongelmiin ei puututa, menetetään mahdollisuus ehkäistä toimintakyvyn heikkenemistä, kalliita sairaalahoitojaksoja ja palvelutarpeen kasvua. Siksi kaatumisten ehkäisy tulisi nähdä osana asiakasohjausta ja palvelujen kokonaisuutta.

Palvelutarpeen arvioinnista palveluihin ilman katkoksia

Asiakasohjauksen onnistumista ei pitäisi arvioida sen perusteella, kuinka monta palvelutarpeen arviointia tehdään. Olennaisempaa on arvioida, johtaako arviointi siihen tukeen ja niihin palveluihin, joita iäkäs oikeasti tarvitsee. Jos iäkäs jää tunnistetusta tarpeesta huolimatta ilman palveluja, on palveluketjussa katkos, johon on puututtava.

Monialaisen yhteistyön vahvistaminen sosiaali- ja terveyspalveluissa on välttämätöntä, sillä iäkkäiden palvelutarpeet harvoin rajoittuvat yhden palvelun piiriin. Jos tieto ei kulje asiakasohjauksen ja muiden palvelujen välillä, iäkäs jää pahimmillaan yksin ongelmineen, joihin hän ei osaa tai pysty hakemaan apua itse.

Päättäjien tehtävänä on varmistaa, että palveluketjut ovat aidosti yhteen toimivia ja että asiakasohjauksella on riittävä asema palvelujen koordinoinnissa ja seurannassa.

Arjessa pärjäämiseen on nyt panostettava

Iäkkäiden palvelujen kehittämisessä huomio on pitkään ollut siinä, missä iäkäs asuu. Tulevaisuudessa huomion pitäisi kohdistua yhä enemmän siihen, miten hän pärjää arjessaan, millaisia voimavaroja hänellä on käytettävissään ja millainen hänen elämänlaatunsa on. 

Palvelujen vaikuttavuuden ratkaisee viime kädessä se, kykeneekö järjestelmä tavoittamaan ne iäkkäät, joilla on palvelutarpeita, ja onnistuuko se tunnistamaan iäkkäiden usein moninaiset palvelutarpeet ja vastaamaan niihin oikea-aikaisesti.

Lue lisää

Iäkkäiden arjessa selviytyminen ja palveluntarve säännöllisiin palveluihin hakeutuessa (Julkari)