Uudet toimintamallit muuttavat sote-palvelujen arkea – yli 600 uutta tapaa palvella asiakkaita
Hyvinvointialueet ovat ottaneet käyttöön yli 600 uutta toimintamallia, jotka nopeuttavat hoitoon pääsyä, sujuvoittavat palveluja ja lisäävät digiasioinnin mahdollisuuksia. Uudistukset on toteutettu Suomen kestävän kasvun ohjelmassa.
EU:n merkittävä 381 miljoonan euron kehittämisrahoitus mahdollisti hyvinvointialueiden järjestelmällisen kehittämistyön, johon niillä ei muutoin olisi ollut edellytyksiä hyvinvointialueiden toiminnan alkuvuosina. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusohjelmassa käynnistettyä kehittämistä jatkettiin ja toimenpiteet sovitettiin yhteen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen kanssa.
Ohjelmasta rahoitettavien hankkeiden toimeenpano päättyi vuoden 2025 lopussa. Hankkeiden tulokset on koottu kattavaan loppuraporttiin palvelujen kehittämisen, osaamisen vahvistamisen, vaikuttavuuden parantamisen ja digitaalisen palvelutuotannon näkökulmista.
Ohjelman tulokset perustuvat poikkeuksellisen laajaan yhteistyöhön. Hyvinvointialueet kehittivät palvelujaan rinnakkain ja toisiltaan oppien. Parhaat käytännöt ovat levinneet muillekin alueille. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ovat ohjanneet ja tukeneet yhdenmukaista kehittämistyötä.
"Hyvinvointialueet saivat rahoitusta sote-palvelujen kehittämiseen juuri oikeaan aikaan, kun alueiden toiminta oli alkuvaiheessa ja kehittämisen tuen tarve oli suuri. Tulokset ovat hyviä: usealla hyvinvointialueella hoitoon pääsee nyt aiempaa nopeammin, ja digitalisaatiota on kyetty hyödyntämään laajalti eri palvelukokonaisuuksissa.
Moni alue teki merkittävää yhteistyötä yhteistyöalueellaan (YTA), ja tämä tunnistettiin olennaiseksi myös jatkossa alueiden yhteisten toimintamallien käyttöönotolle ja digitaalisten ratkaisujen yhtenäistämiselle.”, toteaa osastopäällikkö Minna Saario sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Painopiste on siirtymässä varhaiseen tukeen
Kehittämistyön tuloksena hoitoon pääsy on nopeutunut ja palveluun hakeutuminen on aiempaa sujuvampaa. Samalla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteistyö on parantunut, kun keskinäiseen konsultointiin kehitettiin ja otettiin käyttöön uusia tapoja. Käytännössä moniammatillista yhteistyötä voi nyt tehdä esimerkiksi chatissa, videolla, puhelimella tai tapaamalla perinteiseen tapaan.
"Ammattilaisten välinen konsultaatio on asiakasystävällinen toimintatapa, joka vähentää asiakkaan siirtelyä ja tukee hoidon jatkuvuutta", projektipäällikkö Anu Vähäniemi THL:stä sanoo.
Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisten palveluketjujen kehittäminen on siirtänyt painopistettä kohti asiakkaan saamaa varhaista tukea. Riski asiakkaan tilanteen vaikeutumiselle ja kroonistumiselle vähenee, kun hänen saamansa tuki kohdentuu oikea-aikaisesti.
Digitaalisuus osana toimintamalleja
Uusista toimintamalleista 75 % sisälsi digitaalisia palveluja. Digitaalisen asioinnin hajanainen palveluvalikoima on yhdenmukaistunut ja laajentunut kattamaan koko hyvinvointialueen. Digitaalisten palvelujen käyttö on lisääntynyt merkittävästi koko sote-palvelujärjestelmässä. Asiakkaalle tämä tarkoittaa uusia asiointitapoja läsnäpalvelujen lisäksi.
Ammattilaisille digitaaliset työvälineet ovat muuttaneet työn tekemistä joustavammaksi. Etävastaanotot ja digitaaliset asiointikanavat mahdollistavat asiakkaiden kohtaamisen ilman fyysistä läsnäoloa. Samalla se edellyttää uudenlaista osaamista sekä kansalaisilta että ammattilaisilta ja jatkuvaa digivalmiuksien kehittämistä.
Tiedolla johtaminen vahvistui
Tiedolla johtamisen edellytykset ovat parantuneet merkittävästi sekä alueellisesti että kansallisesti. Kehittämistyön tuloksena on 76 tiedonhallinnan toimintamallia käytännön työhön. Niillä yhdenmukaistetaan ammattihenkilöiden kirjaamista, edistetään sähköistä ajanvarausta ja asiakaspalautteen keruuta sekä suunnitellaan hoidon seurannan kansallista tietorakennetta.
Kirjatun tiedon yhdenmukaistaminen ja vertailukelpoisuus parantavat tiedolla johtamista. Erityisesti tämä näkyy sosiaalihuollossa tietojen laadun ja kattavuuden parantumisena. Ensimmäistä kertaa on saatu tietoa sosiaalihuollon palveluiden asiakasmääristä koko maasta.
Palveluiden kehittäminen ja ohjaaminen on tehostunut. Kaikille alueille tuotetut työkalut, kuten Väestön palvelutarpeen ennakointi ja Digitaalisten palvelujen kypsyysarviointi, auttavat hyvinvointialueiden tiedolla johtamisessa myös jatkossa.
Toimintamalleja on juurrutettu pysyvästi palvelujärjestelmään
Kehittämistyössä on alusta alkaen tavoiteltu käytännössä testattuja, toimivia ratkaisuja, jotka jäävät käyttöön. Jo hankeaikana hyvinvointialueiden johto on vakiinnuttanut monia uusia toimintamalleja, joita myös tietojärjestelmät tukevat.
Kehittämistyössä syntyneet ratkaisut on kuvattu ja julkaistu Innokylä-palvelussa. Siten hyvinvointialueet voivat hyödyntää oppeja, ottaa toimintamallit käyttöön ja jatkaa kehittämistä ohjelman päättymisen jälkeen.
Taustatietoa Suomen kestävän kasvun ohjelmasta
Suomen kestävän kasvun ohjelma rahoitettiin EU:n elpymisvälineestä (Next Generation EU) tukemaan uusien hyvinvointialueiden kehittämistyötä vuosina 2022–2025.
Ohjelman tärkeimpiä tavoitteita oli nopeuttaa hoitoon ja palveluihin pääsyä, purkaa palveluvelkaa, lisätä digitaalisten palvelujen käyttöönottoa sekä vahvistaa kustannusvaikuttavuutta ja tiedon hyödyntämistä. Erityistä huomiota hankkeissa kiinnitettiin haavoittuvassa asemassa olevien asiakasryhmien palveluihin.
Rahoitus vuosina 2021–2025 saatiin EU:n elpymis- ja palautumistukivälineestä. Koko ohjelman rahoitus sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla oli 381 miljoonaa euroa, jotka jaettiin viidessä erillisessä valtionavustushaussa hyvinvointialueille.
Lisätietoja:
erikoissuunnittelija Sari Ullgren-Lajunen, THL, puh. 029 524 8898 (hankkeiden kokonaisuus)
projektipäällikkö Anu Vähäniemi, THL, puh. 029 524 8114 (hyvinvointialueiden tuki ja yhteistyö)
hankepäällikkö Kirsi Paasovaara, STM, puh. 029 516 3012 (ohjelman kokonaisuus ja rahoitus)
ylilääkäri Tuula Kieseppä, STM, puh. 029 516 3745 (palveluiden kehittäminen)
erityisasiantuntija Maarit Hiltunen-Toura, STM, puh. 029 516 3295 (digitaalinen kehittäminen)
Sähköpostit ovat THL:ssä muotoa [email protected] ja STM:ssä muotoa [email protected]
Aiheesta lisää:
- Kohti sujuvampia ja vaikuttavampia palveluja: Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistä Suomen kestävän kasvun ohjelmassa 2022–2025 (julkari.fi)
- Toimintamallit: Suomen kestävän kasvun ohjelmassa (RRP) tuotetut toimintamallit Innokylä-palvelussa
- Suomen kestävän kasvun ohjelma (stm.fi)