Ajankohtaista
Kansantauteihin liittyviä ajankohtaisia tiedotteita ja julkaisuja sekä tietoa koulutuksista ja muista tapahtumista.
Kansantauteihin liittyviä uutisia ja tiedotteita
-
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) selvittää syksyllä, miten Suomessa asuvat aikuiset voivat ja millaisia kokemuksia heillä on terveys- ja sosiaalipalveluista.
-
Tuoreen tutkimuksen mukaan suoliston mikrobien monimuotoisuus ja terve koostumus ovat yhteydessä pienempään luunmurtumariskiin.
-
Suomen Syöpärekisterin tuoreessa tilastoraportissa arvioidaan ensimmäistä kertaa koronavirusepidemian vaikutuksia syöpäkuolleisuuteen. Jo aiemmin on selvinnyt, että koronaepidemian aikana jäi toteamatta tuhansia syöpiä. Vajetta uusien syöpien toteamisessa ei ole vieläkään saatu kiinni.
-
Runsas punaisen lihan ja lihavalmisteiden syönti on yhteydessä lihavuuteen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan punaisen lihan ja lihavalmisteiden kulutus lisää lihavuuden todennäköisyyttä itsenäisesti – useista muista epäsuotuisista elintavoista riippumatta.
-
Sairastavuutta ja työkyvyttömyyttä on eniten Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Samoilla maantieteellisesti laajoilla hyvinvointialueilla myös kuntien väliset erot ovat suurimmat. Kaikilla alueilla sairastavuus ja työkyvyttömyys eivät kuitenkaan kulje yhtä vahvasti käsi kädessä, osoittavat Kansallisen terveysindeksin uusimmat tulokset.
-
Professori Eero Kajantie Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta on kutsuttu eurooppalaisen tiedeakatemian Academia Europaean jäseneksi.
-
Sekä hyvin ennenaikainen että yliaikainen syntymä suojaavat tyypin 1 diabetekselta, kertoo tuore pohjoismainen tutkimus. Sen sijaan hieman ennenaikainen syntymä lisää jonkin verran tyypin 1 diabeteksen riskiä.
-
Äidin sairastama tyypin 1 diabetes sekä ylipaino ja lihavuus lisäävät syntyvän lapsen riskiä synnynnäisille sydänvioille. Tuore rekisteritutkimus osoittaa, että äidin diabeteksen ja ylipainon tai lihavuuden vaikutukset riskiin ovat kuitenkin pääosin erilaisia.
-
THL tukee julkisuudessa esiin nostettua ehdotusta terveydelle haitallisten elintarvikkeiden verotuksen kiristämisestä. THL kannattaa terveysperusteista verotusta elintarvikkeiden sisältämän sokeri-, suola- ja rasvapitoisuuden mukaan.
-
Kansallisiin rekisteriaineistoihin perustuvat uudet tutkimustulokset osoittavat, että muistisairausdiagnoosin saa vuosittain huomattavasti useampi kuin aiemmin on arvioitu.
-
Suomessa asuvat aikuiset voivat pääsääntöisesti hyvin, mutta huolenaiheitakin on.
-
Tuore raportti vertailee suomalaisten terveydentilaa ja terveyspalveluita muihin EU- ja Pohjoismaihin. Euroopan komission julkaisemassa raportissa keskitytään muun muassa koronapandemian vaikutuksiin sekä mielenterveyteen. Vaikka Suomi pärjää vertailussa monin osin hyvin, haasteita on erityisesti terveyspalveluiden saatavuudessa.
-
Uusi tutkimus arvioi elintapoihin liittyvien eri tekijöiden vaikutusta syöpien syntyyn.
Näytetään 1 - 13 / 13
5.11.2024
THL
13.11.2024
THL
25.11.2024
THL
28.11.2024
4.12.2024
THL