Asiakkaat kokevat olevansa turvassa turvakodissa - turvakotipaikkojen määrä kasvaa

Julkaisuajankohta 17.2.2020

Turvakotien asiakkaat ovat pääsääntöisesti erittäin tyytyväisiä saamaansa palveluun. Asiakkaiden antama kokonaisarvio palvelusta oli viime vuonna 4,8/5. Parhaat arviot asiakkaat antoivat turvallisuuden tunteesta palvelun aikana, palvelun luottamuksellisuudesta sekä turvakodin sopivasta sijainnista. Tiedot selviävät turvakodeissa kerätystä asiakaspalautteesta. 

Suomalaisista 92 prosenttia asuu alle tunnin matkan päässä turvakodista. Saadun palautteen perusteella eniten kehitettävää on turvakotipalvelun löydettävyyden parantamisessa (4,3/5).

Myös lapsilta kysytään palautetta turvakodissa oleskelusta. Lähes puolet turvakotien asiakkaista on lapsia.

”Kuten aikaisempinakin vuosina, lapset antoivat hymynaaman useimmin turvakodin turvallisuudentunteesta. Kaikkiaan 86 prosenttia vastanneista lapsista koki olonsa turvalliseksi. Sen sijaan omista asioista puhuminen koettiin toisinaan vaikeaksi, sillä hymynaaman antoi 66 prosenttia lapsista”, kuvailee THL:n erityisasiantuntija Suvi Nipuli.

Turvakodit ovat syksystä 2016 lähtien keränneet asiakkailtaan systemaattisesti palautetta. Asiakkaiden antama palaute kerääntyy THL:lle, ja sitä hyödynnetään turvakotipalvelujen kehittämisessä. Viime vuonna aikuisten kyselyyn vastasi noin 970 asiakasta. Lasten kyselyyn vastasi hieman yli 300 asiakasta. Palautekyselyyn vastaaminen on vapaaehtoista.

Kooste turvakotitilastosta

Suomessa on nyt 29 turvakotia

Keski-Uudenmaan turvakoti avasi ovensa asiakkaille 11. helmikuuta 2020. Eri puolilla Suomea on nyt 29 turvakotia, joissa on kevään loppuun mennessä yhteensä 211 perhepaikkaa.

Eduskunnan joulukuussa 2019 myöntämän lisärahoituksen ansiosta keväällä tulee haettavaksi rahoitusta myös uusien turvakotien etäyksikköjen perustamiseen. Turvakodin etäyksikkö on tarkoitettu ratkaisuksi harvaan asuttujen alueiden turvakotipalvelujen tarpeeseen. 

”Turvakodin etäyksikkö on yksittäinen asiakaspaikka tai yksittäisiä asiakaspaikkoja, joita etäyksiköstä vastaava palveluntuottaja tuottaa yhteistyössä nimetyn turvakodin kanssa. Etäyksikkö on sijoitettu toiminnassa olevan, ympärivuorokautisen sosiaali- tai terveyspalvelun yhteyteen”, sanoo turvakotitoiminnasta vastaava kehittämispäällikkö Joonas Peltonen.

”Harvaan asutuilla alueilla etäturvakoti mahdollistaa turvan ja psykososiaalisen tuen tarjoamisen pitkistä välimatkoista riippumatta. Mahdollisia sijainteja etäyksiköille ovat esimerkiksi Kainuu, Pohjois-Pohjanmaan itäosa sekä Lounais-Lappi”, Nipuli jatkaa.

Asiakasmäärä kasvoi viime vuonna

THL:n ennakkotietojen mukaan vuonna 2019 turvakotiin hakeutui 5 220 asiakasta. 

”Asiakasmäärä näyttää kasvaneen noin 3 prosenttia, sillä vuonna 2018 turvakodeissa oli yhteensä 5 063 asiakasta. Asiakasmäärän kasvu oli maltillista ottaen huomioon, että vuosina 2017-2018 asiakasmäärä kasvoi peräti 17 prosenttia”, Peltonen arvioi.

Vuoden 2019 vahvistetut asiakastilastot julkaistaan kesäkuussa.

Lisätietoja

Turvakotipalveluiden tilastot ja asiakaspalautteet

Joonas Peltonen
kehittämispäällikkö
puh. 029 524 7947
[email protected]

Suvi Nipuli
erityisasiantuntija
puh. 029 524 7205
[email protected]

Lapset, nuoret ja perheet Pääsivusto Väkivalta lähisuhdeväkivalta - thlfi palvelut - thlfi psykososiaalinen tuki - thlfi väkivalta - thlfi