Huumelöydösten määrä kasvoi selvästi oikeuslääketieteellisissä ruumiinavauksissa maalis-huhtikuussa

Julkaisuajankohta 25.11.2020

Huumelöydösten määrä oikeuslääketieteellisissä ruumiinavauksissa ylitti kevään aikana selvästi edellisvuosien vastaavan ajan keskiarvon. Löydösten määrä on ollut pienessä kasvussa jo vuosikymmenten ajan, mutta keväällä usean huumausaineen löydösmäärissä havaittiin erittäin poikkeuksellista kasvua.

Buprenorfiini, amfetamiini ja kannabis ovat Suomessa eniten käytettyjä huumeita, joten niiden löydösmäärien kasvu voi antaa viitteitä laajemmastakin muutoksesta huumeiden käyttökulttuurissa.

Löydösten määrä kohosi myös kesällä

Amfetamiinia todettiin maalis- ja huhtikuussa selvästi tavanomaista useammin. Maaliskuussa amfetamiinia todettiin kaksinkertainen ja huhtikuussa lähes kolmikertainen määrä verrattuna aiempien vuosien vastaaviin kuukausiin.

Amfetamiinin löydösmäärät. Sisältö kuvattu leipätekstissä.

Myös heinäkuussa amfetamiinia todettiin oikeuslääketieteellisissä ruumiinavauksissa huomattavasti enemmän edellisvuosiin nähden.

Lisääntyneet amfetamiinilöydökset vainajissa ovat linjassa THL:n jätevesitutkimuksen tulosten kanssa kuluvalta vuodelta. Erityisesti pääkaupunkiseudulla, mutta myös muualla Suomessa amfetamiinin ja muiden huumeiden käyttö lisääntyi merkittävästi maalis-huhtikuussa, ja oli korkealla tasolla myös kesällä.

”Vainajien oikeustoksikologisten määritysten tulokset vahvistavat aiempaa näkemystä siitä, että huumeiden käyttö lisääntyi maalis-huhtikuussa, väheni selvästi toukokuussa ja palasi jälleen poikkeuksellisen korkealle tasolle kesällä”, toteaa THL:n oikeuskemisti Pirkko Kriikku.

Buprenorfiinin ja kannabiksen löydösmäärät kasvoivat samanaikaisesti maalis-huhtikuussa. Kannabiksen löydösmäärät olivat poikkeuksellisen korkeat myös kesäkuussa.

buprenorfiinilöydökset 2015-2020. Sisältö kuvattu leipätekstissä.

Kannabislöydösmäärät 2015-2020. Sisältö kuvattu leipätekstissä.

Huumeidenkäyttäjien palveluiden supistukset näkyvät tutkimuksen tuloksissa

Koronarajoitusten seurauksena monet huumeidenkäyttäjien palvelut, kuten päiväkeskukset ja terveysneuvontapisteet, joutuivat merkittävästi supistamaan toimintaansa ja siirtymään osittain etäpalveluihin. 

”Muutosten aiheuttama ahdistus on voinut lisätä huumeiden käyttöä, mikä voi osaltaan selittää löydösmäärien nähtyä kasvua vainajissa. Kun pääsy tukipalveluiden piiriin on koronarajoitusten vuoksi vaikeutunut, vaikuttavat vakavat terveydelliset haitat lisääntyneen”, Kriikku arvioi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Helsingin yliopiston tutkimus on julkaistu Drug Testing and Analysis –tiedelehdessä.

Lisätietoja:

Increase in drugs‐of‐abuse findings in post‐mortem toxicology due to COVID‐19 restrictions – first observations in Finland (Drug Testing and Analysis, englanniksi)

Pirkko Kriikku
oikeuskemisti
THL
puh. 029 524 8054
[email protected] 

Ilkka Ojanperä
professori
Helsingin yliopisto
puh. 029 412 7482
[email protected] 

Alkoholi, tupakka ja riippuvuudet Pääsivusto ehkäiseväpäihdetyö - thlfi huumeet - thlfi myrkytyskuolema - thlfi oikeuslääketiede - thlfi päihdekuolema - thlfi