Jos matkustat kotimaassa joululomalla, huomioi varotoimet ja paikallinen koronatilanne

Julkaisuajankohta 18.12.2020

Matkailu voi lisätä riskiä koronatartuntaan ja epidemian leviämiseen. Joulua voi kuitenkin turvallisin mielin viettää kotona pienellä porukalla lähipiirin kesken. Jos joulun ja vuodenvaihteen lomien aikana on välttämätöntä matkustaa, on matkaa suunniteltaessa syytä huomioida varotoimet ja alueiden erilainen koronavirustilanne. Useiden sukulaisten ja ystävien luona kyläilyä on syytä välttää.

Koronavirustautia esiintyy jokaisessa sairaanhoitopiirissä, mutta taudin ilmaantuvuudessa on tällä hetkellä alueellisia eroja. Näin ollen eri alueilla voi olla voimassa erilaisia rajoituksia ja suosituksia, joista kannattaa ottaa selvää ennen matkaa.

Juhli joulua turvallisesti. Juhli kotona lähipiirissä. Ideoi hauskoja etätapaamisia läheisten kanssa. Huolehdi hygieniasta.

Joulun liikenne ruuhkautuu perinteisesti juuri ennen pyhiä ja niiden jälkeen, jolloin suuri osa lomaa viettävistä lähtee joulun viettoon tai palaa kotiin. 

Etenkin joukkoliikenteessä on huomioitava hyvä hygienia sekä kasvomaskin käyttö.

”Ruuhkatilanteita on pyrittävä välttämään joukkoliikenteessä. Joulu osuu kalentereissa keskelle viikkoa, mikä toivottavasti tasoittaa joulun menoliikennettä”, toteaa johtava asiantuntija Jari Jalava THL:stä.

Jos matkustaa omalla autolla, taukopaikoilla kannattaa pestä käsiä, käyttää maskia ja välttää tungosta. 

Joulun alla liikenne ulkomailta Suomeen lisääntyy myös jonkin verran, kun suomalaisia palaa kotimaahansa lomien ajaksi. Kymmenen päivän omaehtoinen karanteeni on tärkeä keino vähentää taudin leviämisriskiä Suomessa. Vaihtoehtoisesti omaehtoista karanteenia voi lyhentää testeillä.

Lomaile pienen, lähimmän porukan kanssa 

Joululomien aikana on syytä välttää vierailuja useiden eri ystävien ja sukulaisten luona.

”Monella voi olla perinteenä tavata lapsuudenystäviä perheen kanssa vietetyn joulun jälkeen. Tänä jouluna kannattaa kuitenkin välttää useissa eri porukoissa kokoontumista ja vierailua useiden tuttavien luona”, Jalava sanoo.

”Pienellä porukalla mökille vetäytyminen varsin hyvä tapa viettää joulua. Kannattaa kuitenkin huomioida hyvät hygieniaohjeet kaikissa tilanteissa, joissa on kontakteja toisten kanssa, esimerkiksi kaupassa tai ravintolassa”, hän jatkaa.

Muista viisi valttia koronan ehkäisyyn:

  • Jos sinulla tulee koronavirukseen viittaavia oireita, hakeudu testiin ja pysy muuten kotona.
  • Pidä turvaväli muihin.
  • Muista käsienpesu ja yski hihaan.
  • Käytä kasvomaskia, kun et voi pitää etäisyyttä.
  • Lataa Koronavilkku-sovellus

Voit tarkistaa ajankohtaiset voimassaolevat rajoitukset ja suositukset sairaanhoitopiirien verkkosivuilta, jotka löytyvät kootusti THL:n verkkosivuilta:

Koronaepidemia: Alueiden tilanne, suositukset ja rajoitukset

Lisätietoja omaehtoisesta karanteenista ja testeistä Suomeen tultaessa:

Matkustaminen ja koronaviruspandemia 

Lisätietoja:

Jari Jalava
johtava asiantuntija
THL
[email protected] 

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto korona - thlfi koronavirus - thlfi matkailuterveys - thlfi