Koronarokotusten vaikuttavuus Suomessa – THL julkaisee uuden avoimen datan aineiston median ja kansalaisten käyttöön

Julkaisuajankohta 24.11.2021

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julkaisee torstaina 25.11.2021 uuden avoimen datan aineiston koronarokotusten vaikuttavuudesta Suomessa. Uuden aineiston avulla käyttäjä voi tarkastella iän, sukupuolen ja rokotussuojan mukaan:

  • erikoissairaanhoitoa vaatineiden tartuntojen ilmaantuvuutta 
  • tehohoitoa vaatineiden tartuntojen ilmaantuvuutta
  • koronatartunnan yhteydessä tapahtuneiden kuolemien ilmaantuvuutta 
  • koronatartuntojen ilmaantuvuutta.

Aineistossa kuvataan ilmaantuvuutta alttiissa väestössä, jolla tarkoitetaan henkilöitä, jotka eivät ole saaneet vielä koronavirustartuntaa. 

Rokotussuojan suhteen väestö jakautuu kolmeen ryhmään eli henkilöihin, joilla ei ole vielä rokotussuojaa sekä henkilöihin, joilla on osittainen tai täysi rokotussuoja. Esimerkiksi täysi rokotussuoja tarkoittaa, että henkilö on saanut vähintään kaksi koronarokoteannosta ja viimeisestä rokotuksesta on kulunut vähintään seitsemän päivää. 

Aineisto päivittyy kerran kuukaudessa, jolloin tarkasteltavaksi tulevat edellisen kuukauden tiedot. Tietoja voi tarkastella epidemian alusta alkaen neljän kuukauden ajanjaksoilla ikäryhmittäin tai koko rokotusten kohdeväestö eli yli 12-vuotiaat mukaan lukien. Aineistoissa käytetyt tiedot tartunnoista ja koronavirustautiin liittyvistä kuolemista on yksityisuuden suojan takaamiseksi sijoitettu kunkin henkilön kohdalla tartuntapäivälle. 

Uuteen avoimeen dataan pääsee tutustumaan torstaista 25.11. alkaen verkkosivuilla:
Koronarokotusten vaikuttavuus Suomessa

Aineistossa kuvatut tiedot vertailukelpoisia vasta rokotuskattavuuden noustessa

Koronarokotteen vaikuttavuutta tarkasteltaessa on otettava huomioon useita eri vertailua vaikeuttavia tekijöitä. Koronavirustaudin vakavan muodon yleisyys tartunnan saaneilla on vahvasti iästä riippuvainen. Lisäksi rokottaminen on tapahtunut eri ikäryhmissä eri aikoina. Kunkin ikäryhmän sisällä rokottaminen aloitettiin taudille määriteltyjen riskiryhmien suojelemisesta. Aineistossa ei ole mahdollista eritellä rokotussuojaa riskiryhmien mukaan. 

Avoimessa datassa eri ikäryhmien mukaan kuvatut ilmaantuvuudet ovat vertailukelpoisia vasta syksystä 2021 alkaen, jolloin kaikista ikäryhmistä löytyy täyden rokotussuojan omaavia henkilöitä. Osittaisen rokotussuojan eli vain ensimmäisen rokotteen saaneiden henkilöiden ilmaantuvuudet ovat heikosti vertailukelpoisia. 

Toisaalta epidemian voimakkuus on vaihdellut eri aikoina. Kun erilaisen rokotussuojan omaavia ryhmiä verrataan toisiinsa, vertailussa tulee ottaa huomioon epidemian voimakkuus. Jotta rokotusten vaikuttavuutta voidaan arvioida, infektiopaine tulee olla kaikissa vertailtavissa ryhmissä vastaava.

Ikävakioimattomat ilmaantuvuudet on mahdollista laskea avoimen datan rajanpinnasta saatavista tiedoista, joihin kuuluvat väestöryhmien seuranta-aika sekä tapahtumien lukumäärät. Kuolinsyitä, jotka tyypillisesti rekisteröidään vasta kuukausien viiveellä, ei ole yhdistetty aineistoon. Koronatartunnan yhteydessä tapahtuneen kuoleman varsinaisesta syystä ei ole tietoa.

Koronarokotusten vaikuttavuus Suomessa

Lisätietoja 

Toni Lehtonen
tilastotutkija
THL
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla korona - thlfi koronarokote - thlfi koronarokotteet - thlfi koronavirus - thlfi