Koronataudin sairastanut ei yleensä tarvitse toista rokoteannosta suojakseen – toinen annos voidaan antaa esimerkiksi matkustussyistä 

Julkaisuajankohta 22.10.2021

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on päivittänyt verkkosivujaan koronataudin sairastaneiden osalta. Koronataudin sairastanut ei toistaiseksi yleensä tarvitse toista koronarokoteannosta rokotesuojan kannalta. Toinen annos voidaan kuitenkin antaa, jos se on tarpeen esimerkiksi matkustamisen vuoksi tai muista painavista syistä. 

Yksi koronarokoteannos suojaa taudin sairastaneita 

Koronataudin sairastaneille voidaan antaa kahden sijasta vain yksi koronarokoteannos. Sairastettu tauti suojaa valtaosaa ainakin 6–12 kuukauden ajan. 

Tutkimusten perusteella taudin sairastanut saa yhdestä rokoteannoksesta vähintään yhtä hyvän suojan kuin muut saavat kahdesta annoksesta. Toinen rokoteannos nyt käytetyillä annosväleillä ei enää oleellisesti paranna yhden annoksen antamaa suojaa taudin sairastaneilla. 

Taudin sairastanut saattaa toisesta rokoteannoksesta saada voimakkaampia ohimeneviä rokotereaktioita, kuten kuumetta, päänsärkyä ja lihas- ja nivelkipuja. Seurantatutkimukset tulevat antamaan vastauksia siihen, tarvitaanko tehosteannoksia myöhemmin tulevaisuudessa.

Aiemmin sairastettu koronavirustauti ei kuitenkaan estä rokotuksen antamista, ja myös toinen rokoteannos voidaan tarvittaessa antaa painavista syistä. 

”On tärkeää hakea koronarokotus, vaikka olisikin saanut koronavirustartunnan aiemmin. Nykytiedon perusteella useimmissa tapauksissa yksikin annos kuitenkin toistaiseksi riittää ”, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

Poikkeustapauksissa koronataudin sairastaneellekin suositellaan kahta rokoteannosta

Muutamassa poikkeustapauksessa koronataudin sairastaneenkin on hyvä ottaa kaksi rokoteannosta. 

Jos henkilö sairastuu koronavirustautiin alle kuuden viikon kuluttua ensimmäisestä rokotteesta, suositellaan toista rokoteannosta. Parhaan suojatehon muodostumiseksi rokotuksen ja sairastetun taudin välillä tulisi olla vähintään 6 viikkoa.

Lisäksi toista rokoteannosta suositellaan taudin sairastaneille 60 vuotta täyttäneille sekä vakavan koronavirustaudin lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville, jos sairastumisesta tai saadusta rokoteannoksesta on kulunut vähintään 6 kuukautta.

Lisätietoja

Hanna Nohynek
ylilääkäri
THL
[email protected]

Mia Kontio
johtava asiantuntija
THL
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto koronavirus - thlfi pääuutinen - thlfi