Koronavirusepidemia on jonkin verran hidastunut kahdessa viikossa

Julkaisuajankohta 4.6.2020

Tänään 4.6.2020 julkaistun arvion mukaan koronavirusepidemia on edelleen jonkin verran hidastunut verrattuna edellisten kahden viikon tilanteeseen.

Viikoittain tartuntatautirekisteriin ilmoitettavat keskimääräiset tapausmäärät ovat laskeneet huomattavasti toissaviikolta, mutta ne ovat pysynyt lähes ennallaan edelliseen viikkoon verrattuna.

Tällä hetkellä arvioitu viruksen tartuttavuusluku on 0,75 – 0,80. Tämä tarkoittaa, että Suomessa koronavirusepidemia on ollut laskusuunnassa jo pitempään.

Kahdeksan sairaanhoitopiirin alueella ei ole todettu uusia tapauksia viimeisimmän seurantajakson (25.-31.5.) aikana.

Sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä on laskenut kahden viikon takaisesta merkittävästi. Yliopistosairaaloiden erityisvastuualueilla terveydenhuollon tilanne on rauhallinen. Tehohoidon kapasiteetti ole missään vaiheessa ylittynyt. Kaikista sairaalaan otetuista potilaista lähes 80 % on ollut HYKS:n erityisvastuualueen sairaaloissa.

Laboratorioiden koronaviruksen testauskapasiteetti on tällä hetkellä yli 13 000 näytettä päivässä. Viimeisellä seurantajaksolla (25.5.-31.5.) koronavirustestejä on tehty vähemmän kuin edeltävillä viikoilla.

Suomessa on tavoitteena testata kaikki, joilla epäillään akuutin vaiheen koronavirustartuntaa. Siksi testiin hakeutumista ja koronavirustestausta suositellaan matalalla kynnyksellä.

Koronavirustaudista parantuneita arvioidaan Suomessa olevan noin 5 800.

Tänään julkaistu tilannearvio sekä aiemmat tilannekuvat ovat THL:n sivuilla:

Koronaviruksen seuranta 

Koronavirusepidemian torjuntaan pyrkivän Suomen hybridistrategian vaikuttavuutta seurataan epidemiologisten, lääketieteellisten ja toiminnallisten mittareiden avulla. Strategian avulla pyritään estämään viruksen leviämistä yhteiskunnassa, turvaamaan terveydenhuollon kantokyky ja suojelemaan erityisesti riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä.

STM ja THL tuottavat kerran viikossa tilannearvion epidemian tilasta sekä valtakunnallisesti että alueellisesti.

HUSin ennuste neljän viikon covid-19-potilaista sairaalahoidossa
(HUS)

Tehohoidon tilannekuva 3.6.2020
(Tehohoidon koordinoiva toimisto)

Valtioneuvoston periaatepäätös suunnitelmasta koronakriisin hallinnan hybridistrategiaksi

Lisätietoja

Taneli Puumalainen
ylilääkäri (epidemiatilanne)
THL
[email protected]

Kari Auranen
professori (ennustemallit)
Turun yliopisto
kajuaur(at)utu.fi

Liisa-Maria Voipio-Pulkki
strategiajohtaja (tilannekuva- ja mallinnusryhmä)
STM
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto koronavirus - thlfi