Koronavirusepidemian hidastuminen jatkuu

Julkaisuajankohta 28.5.2020

Tänään 28.5.2020 julkaistun arvion mukaan koronavirusepidemia on jatkanut edelleen hidastumistaan verrattuna edellisten kahden viikon tilanteeseen.

Viikoittain tartuntatautirekisteriin ilmoitettavat keskimääräiset tapausmäärät ovat laskeneet selvästi merkittävästi jo yli kuukauden ajan. Arvioitu tartuttavuusluku on 0,75 – 0,85, mikä tarkoittaa, että Suomessa epidemia on laskusuunnassa.

Yhdeksän sairaanhoitopiirin alueella ja Ahvenanmaan maakunnassa ei todettu uusia tapauksia viimeisimmän seurantajakson (18.-24.5.) aikana. Erityisvastuualueilla terveydenhuollon tilanne on melko rauhallinen, eikä tehohoidon kapasiteetti ole missään vaiheessa ylittynyt.

Tänään julkaistu tilannearvio sekä aiemmat tilannekuvat ovat THL:n sivuilla:

Koronavirusepidemian torjuntaan tähtäävän Suomen hybridistrategian vaikuttavuutta seurataan epidemiologisten, lääketieteellisten ja toiminnallisten mittareiden avulla. Strategian avulla pyritään estämään viruksen leviämistä yhteiskunnassa, turvaamaan terveydenhuollon kantokyky ja suojelemaan erityisesti riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä.

STM ja THL tuottavat kerran viikossa tilannearvion epidemian tilasta sekä valtakunnallisesti että alueellisesti.

Lisätietoja

Mika Salminen
johtaja (epidemiatilanne)
THL
[email protected]

Taneli Puumalainen
ylilääkäri (epidemiatilanne)
THL 
[email protected]

Kari Auranen
professori (ennustemallit)
Turun yliopisto
kajuaur(at)utu.fi

Liisa-Maria Voipio-Pulkki
strategiajohtaja (tilannekuva- ja mallinnusryhmä)
STM
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto koronavirus - thlfi