Liikennevalomalli päivitetty uusien linjausten mukaiseksi – tarkista, mistä maista voi matkustaa Suomeen ilman rajoituksia

Julkaisuajankohta 17.9.2020


Tiedotetta muokattu 18.9.: Olemme muuttaneet liikennevalomallimme harmaaseen luokkaan kuuluvien maiden selitettä muotoon: Harmaaseen luokkaan kuuluvat EU:n ulkorajapäätöksen mukaiset maat. Tarpeetonta matkustamista näihin maihin tulee välttää.

Alun perin selitteessä kerrottiin, että matkustamista näihin maihin ei suositella lainkaan. Muotoilua muutettiin, sillä tarkoitus ei ole täysin estää välttämätöntä matkustamista esimerkiksi työtehtävien takia.  

Siirtymäkauden liikennevalot 19.9. alkaen.

Voit katsoa kuvan suurempana klikkaamalla sitä.

THL on päivittänyt liikennevalomallinsa, joka auttaa ihmisiä arvioimaan ulkomailla matkustamiseen liittyvää koronatartunnan riskiä. Mallissa on otettu huomioon hallituksen tekemät matkustamista koskevat linjaukset, jotka tulevat voimaan 19.9.2020.  

Mallissa maat jaotellaan kolmeen kategoriaan:

  • Vihreässä luokassa riski tartunnalle ei ole merkittävästi korkeampi kuin Suomessa. COVID-19-ilmaantuvuus on alle hallituksen asettaman raja-arvon eli korkeintaan 25 tapausta per 100 000 asukasta per 14 päivää.
  • Punaisessa luokassa riski tartunnalle on korkeampi kuin Suomessa tai riskiä ei voida luotettavasti arvioida. COVID-19-ilmaantuvuus on yli 25 tapausta per 100 000 asukasta per 14 päivää.
  • Harmaaseen luokkaan kuuluvat EU:n ulkorajapäätöksen mukaiset maat. Vältä tarpeetonta matkustamista näihin maihin.  

Punaisista ja harmaista maista Suomeen saapuville suositellaan 14 päivän omaehtoista karanteenia. Terveydenhuollon ammattilainen saattaa myös tarkistaa näistä maista Suomeen saapuvien terveydentilan.
Katso karttakuvat tämänhetkisestä tilanteesta

Perustuslain mukaan Suomen kansalaisella on aina oikeus palata Suomeen ja jokaisella on oikeus halutessaan lähteä Suomesta, ellei oikeutta ole lailla rajoitettu.

Oireisena tulee välttää kaikkea tarpeetonta liikkumista ja on hakeuduttava testiin. Oireisena ei saa lähteä matkalle, ei kotimaassa eikä ulkomaille.

Lisätietoja

Liikennevalomalli matkustamisen koronariskin arviointiin

Mika Salminen (epidemiatilanne)
johtaja
THL
[email protected]

Hannu Kiviranta (matkustus)
tutkimusprofessori 
THL
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto koronavirus - thlfi matkailuterveys - thlfi pääuutinen - thlfi