Listerioosin riskiryhmään kuuluvien kannattaa välttää lihahyytelöä ja muita riskielintarvikkeita 

Julkaisuajankohta 16.7.2020

lohta jääpeitteen päällä.

THL ja Ruokavirasto selvittävät parhaillaan neljää listerioosiryvästä. Ryppäissä on sairastunut yhteensä 64 ihmistä vuosien 2016–2020 aikana. Potilashaastattelujen perusteella monet sairastuneista ovat nauttineet riskielintarvikkeita ennen sairastumistaan. 

Listerioosin suhteen riskielintarvikkeita ovat monet sellaisenaan syötävät elintarvikkeet, joilla on pitkä myyntiaika. Esimerkiksi lihahyytelöstä todetaan Suomessa säännöllisesti listeriabakteeria. Muita riskielintarvikkeita ovat muun muassa graavi- ja kylmäsavukalat, tyhjiöpakatut sillituotteet, mäti sekä pastöroimaton maito ja siitä valmistetut juustot. 

Listerioosiin sairastuvat tavallisimmin vanhukset, vastustuskyvyltään heikentyneet henkilöt ja raskaana olevat. Näille riskiryhmille jo pienetkin listeriapitoisuudet voivat aiheuttaa vakavan sairauden, kuten vaikean yleisinfektion tai aivokalvontulehduksen. Taudin itämisaika tartunnasta sairastumiseen voi olla pitkä, jopa useita viikkoja.

Erityisesti sairaaloiden ja vanhusten hoivakotien ruokalistoja laativien tulisi huolehtia, että riskiryhmiin kuuluville ei tarjoilla tartunnalle altistavia elintarvikkeita. 

Lisätietoja

Mikä on listeria?
(THL)

Tiesitkö tämän listeriasta? (pdf)
(Ruokavirasto)

Listeriaohje suurkeittiöille (pdf)
(Ruokavirasto)

Ruska Rimhanen-Finne (listerioosi ja rypäiden selvittäminen)
Epidemiologieläinlääkäri
THL
p. 029 524 8942
[email protected]   

Annika Pihlajasaari (elintarvikkeiden listerialöydökset)
ylitarkastaja, hygieenikkoeläinlääkäri 
Ruokavirasto
p. 029 520 4858
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto