Mika Salminen vaihtaa tehtävää THL:n sisällä – terveysturvallisuus vaihtuu väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Julkaisuajankohta 16.6.2022

Mika Salminen.

Terveysturvaajat-osaston johtaja Mika Salminen vaihtaa tehtävää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sisällä. Salminen aloittaa 1.9.2022 hyvinvointivaikuttajat-osaston johtajana. Tehtävä on määräaikainen ja päättyy elokuun 2027 lopussa. 

Hyvinvointivaikuttajat-osasto seuraa ja edistää väestön terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä. 

Lisäksi osasto tutkii ja tukee eri väestöryhmien yhdenvertaisuutta ja osallisuutta ja kehittää niitä tukevia menetelmiä ja palveluja sekä tutkii ja arvioi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän toimivuutta.

Hyvinvointivaikuttajat on työntekijämäärältään THL:n suurin osasto. Siellä työskentelee noin 400 asiantuntijaa ja tutkijaa.

”Olen aina ollut kiinnostunut kokonaisvaltaisesti ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä, joten siirtyminen uuteen tehtävään on erittäin innostava haaste”, Salminen sanoo. 

Salminen katsoo, että Suomessa ihmisillä ovat asiat monella tavalla hyvin. Ongelmat liittyvät muun muassa ikääntymiseen ja yhteiskunnan polarisoitumisen riskiin.

”Koronapandemian aikana on syntynyt hyvin monenlaista hyvinvointivelkaa, jonka pysyväksi jäämistä pitää kaikin keinoin ehkäistä. Esimerkiksi sote-uudistus antaa osaltaan mahdollisuuden edistää ihmisten yhdenvertaisuutta.”

Koronakriisi ei hevin unohdu

Mika Salminen on tullut tunnetuksi koronakriisin hoidosta vastaavana johtajana. Hän on toiminut nykyisessä tehtävässään terveysturvaajat-osastolla noin kymmenen vuotta ja työskennellyt suurimman osan uraansa infektiotautien torjunnan eri tehtävissä kotimaassa ja ulkomailla.

”Koronakriisi on ollut hyvin poikkeuksellista aikaa, eikä se hevin unohdu. Vaikka kriisiin liittyi paljon epävarmuutta ja huolta, Suomi yhteiskuntana osoitti voimansa. Kaikki tahot tarttuivat toimeen ja tekivät, mitä piti. Tämän valossa en enää ihmettele, että tuppaamme sijoittumaan kärkiryhmään erilaisissa hyvinvointia koskevissa maavertailuissa”, Salminen sanoo.

Terveysturvaajat-osaston uusi johtaja valitaan alkusyksystä. 

Lisätiedot: 

Markku Tervahauta
pääjohtaja
THL
p. 029 524 6001
[email protected]

Mika Salminen
johtaja
THL
p. 029 524 8454
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto pääuutinen - thlfi