Mistä puhumme, kun puhumme koronaepidemian mallinnuksesta? – Webinaarin materiaalit saatavilla 

Julkaisuajankohta 22.4.2020

stetoskooppi ja näppäimistö.

THL:n koronamallinnusryhmä on mallintanut kevään aikana koronaepidemian etenemistä Suomessa. Mallinnusryhmä esitteli työtään avoimessa webinaarissa maanantaina 20. huhtikuuta. 

Webinaarin aluksi Turun yliopiston professori Kari Auranen selitti tartuntatautien mallintamisen perusteita.

”On tärkeää ymmärtää tartunnan ja taudin ero. Tartunnat leviävät laajalti väestössä mutta vain osa tartunnan saaneista saa vakavan taudin” Auranen sanoo. 

Tartuntojen leviämiseen käytetään niin sanottua SEIR-mallia, jossa väestö jaetaan alttiisiin, tartunnan saaneisiin, tartuttaviin ja immuuneihin.

Alkuvaiheen epidemiaa arvioitiin Wuhanin tietojen perusteella 

Koronavirustaudin aiheuttamaa tautitaakkaa Suomessa arvioitiin aluksi Kiinan Wuhanin tietojen perusteella. SEIR-mallilla simuloitiin ensin epidemia Wuhaniin ja sen jälkeen yksittäiseen tartuntaan liittyvää vakavan sairastumisen riskiä arvioitiin Hubein maakunnan havaitun tautitaakan avulla. 

”Suomen tautitaakka saatiin simuloimalla koronavirusepidemia samalla tavalla myös suomalaisessa väestössä ja hyödyntämällä edellä arvioituja tartuntakohtaisia vakavan taudin riskejä”, THL:n erikoistutkija Simopekka Vänskä sanoo. 

Arvioitaessa tautitaakkaa vertailualueen avulla, on oleellista käyttää samankaltaisia malleja molemmilla alueilla.

Epidemian eteneminen tasaantunut

Koronavirustartunnan saanut alkaa tartuttaa muita tyypillisesti noin kolmen päivän kuluttua omasta tartunnastaan ja pari päivää ennen oireiden alkamista. Kansainvälisten tutkimusten mukaan arviot koronaviruksen perustartuttavuusluvusta (R0) ovat noin 2-5, eli yksi tartunnan saanut voisi tartuttaa keskimäärin 2-5 ihmistä epidemian alkuvaiheessa.

”Tämän hetken arvion mukaan tartuttavuusluku on nykyisten rajoitusten aikana laskenut alle yhden. Tämä tarkoittaa, että epidemian eteneminen on tasaantunut. Arvio perustuu pääosin sairaala- ja tehohoidossa olevien määrän kehitykseen”, Auranen sanoo. 

Lisätietoja

Mallinnuswebinaarin tallenne (1h30min)

Mallinnuswebinaarin diat: Mistä puhumme kun puhumme mallinnuksesta? (pdf)

Koronaviruksen aiheuttama COVID-19-tauti
 

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto koronavirus - thlfi