Nyt on aika toimia! Helsingin julistus vaatii EU:lta toimia ihmisten ja ympäristön terveyden vaalimiseksi

Julkaisuajankohta 29.1.2020

Helsinki Declaration -kuva

Tutkimustieto osoittaa, että ihmisen toimet aiheuttavat ilmastonmuutosta, vähentävät luonnon monimuotoisuutta, pilaavat maaperää, johtavat luonnonvarojen liikakäyttöön ja synnyttävät saasteita. Kaikki tämä heikentää myös ihmisten terveyttä ja turvallisuutta.

Planetary Health -lähestymistavan tutkijat ja asiantuntijat olivat koolla Helsingissä joulukuussa. Lähestysmistapa korostaa ihmisten terveyden ja ympäristön tilan välistä riippuvuutta.  

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) järjestämä konferenssi oli osa Suomen EU-puheenjohtajuuskauden ohjelmaa. 

Tapahtuman pohjalta kirjoitettiin Helsinki Declaration, jossa vaaditaan EU:lta ja sen komissioilta tutkimus- ja toimialojen rajat ylittäviä toimia ihmisten ja ympäristön terveyden edistämiseksi. Julistus on julkistettu tänään 29.1.2020.

Siinä eri alojen tutkijat painottavat, että ihmiskunnan terveyden ja ympäristön tilan on oltava päätöksenteon keskiössä. 

Julistuksessa painotetaan:

  • tietoisuuden lisäämistä ihmisten terveyden ja ympäristön tilan välisistä yhteyksistä
  • yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, joka mahdollistaa ympäristön suojelun ja ennallistamisen
  • pitkän aikavälin tavoitteita lyhytnäköisen politiikan ja taloudellisten hyötyjen sijaan
  • lyhyen aikavälin toimia, joiden tavoitteena on esimerkiksi ilman, maaperän tai vesistöjen saasteiden sekä tupakoinnin vähentäminen
  • kokeiluja, joiden tuloksia voidaan käyttää päätöksenteossa ja soveltaa yhteiskunnissa
  • kestävää ja monimuotoista luontoa
  • tieteelliseen tutkimukseen ja innovaatioihin perustuvia toimia 
  • näiden toimien arviointia ja sopeuttamista vallitseviin olosuhteisiin.

”Konferenssin osallistujat edustivat useita aloja, mutta he kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että luonnon järjestelmien turvaaminen tarkoittaa myös terveytemme turvaamista. On aika toimia, sillä ihmisten toimien haitalliset vaikutukset ympäristöön ja terveyteemme ovat jo nyt huomattavia”, sanoo THL:n Turvallinen ja terveyttä edistävä ympäristö -tutkimusohjelman johtaja Jaana Halonen.

Julistuksen mukaan hallitusten ja päättäjien tulee käsitellä merkittävien ympäristöuhkien terveysvaikutuksia säännöllisesti ja tehdä oikea-aikaisia, konkreettisia toimenpiteitä haitallisten terveysvaikutusten ehkäisemiseksi. 

Lisäksi julistuksessa painotetaan, että terveyteen, ympäristöön, energiantuotantoon, maatalouteen, liikenteeseen ja teollisuuteen keskittyvien toimialojen tulee tehdä entistä läheisempää yhteistyötä.

”Planetary Health -lähestymistapa huomioi kestävän kehityksen tavoitteiden väliset kytkennät. Siten se vie kohti YK:n Agenda 2030:n tavoittelemaa turvallisempaa ja oikeudenmukaisempaa maailmaa. Siksi konferenssi ja nyt julkaistu julistus ovat erittäin ajankohtaisia”, sanoo SYKE:n ympäristöpolitiikkakeskuksen johtaja Eeva Furman.

”Laaja yhteistyö, poliittinen sitoutuminen ja riittävät resurssit mahdollistavat muutoksen. Lisäksi on olennaista, että yhteiskunta, yhteisöt ja kansalaiset toimivat yhdessä ympäristön tilan ja sitä kautta terveytemme edistämisen puolesta.”

Lisätiedot

Helsinki Declaration on Planetary Health (englanniksi) 

EU-puheenjohtajuuskauden oheistapahtuman Europe That Protects: Safeguarding Our Planet, Safeguarding Our Health ohjelma, esitykset ja videot (englanniksi)

Yhteystiedot

Jaana Halonen
Tutkimusohjelmajohtaja
THL
puh. 029 524 6100
[email protected]

Eeva Furman 
Ympäristöpolitiikkakeskuksen johtaja 
SYKE
puh. 029 525 1123
[email protected]

Pääsivusto Ympäristöterveys tutkimusohjelma4terveysturvallisuus - thlfi