OKM ja THL antoivat uudet koronasuositukset varhaiskasvatukseen, oppilaitoksille ja korkeakouluille - paikalliset toimet ensisijaisia

Julkaisuajankohta 14.10.2021

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja THL ovat antaneet varhaiskasvatusta, oppilaitoksia ja korkeakouluja varten uudet terveysturvallisuutta koskevat suositukset. Koronavirusepidemiaa torjutaan vastedes ensisijaisesti paikallisilla ja alueellisilla toimilla tartuntatautilakiin perustuen.

Annetut suositukset on päivitetty vastaamaan voimassa olevia koronaepidemiaan liittyviä muita suosituksia ja valtioneuvoston linjauksia sekä tartuntatautilain muutoksia.

Alueelliset ja paikalliset toimivaltaiset viranomaiset voivat epidemiatilanteen mukaan antaa omia täydentäviä tai rajatumpia suosituksia, jotka perustuvat heidän riskinarvioonsa. Suositukset maskin käytöstä oppilaitoksissa ja varhaiskasvatuksessa voivat vaihdella alueellisesti tai paikallisesti.

Valtakunnallisesta suosituksesta pitää opetusryhmät erillään sekä kahden metrin turvavälisuosituksesta voidaan suositusten mukaan luopua. 

Mahdollisten tartuntojen leviämisen estämiseksi kaikkien on tärkeää noudattaa käytäntöä, jossa oireisena tai sairaana ei osallistuta varhaiskasvatukseen, opetukseen ja muuhun oppilaitosten tiloissa järjestettävään toimintaan. 

Koronaturvallisuudesta paikallisia toimia korostava uusi suositus varhaiskasvatukseen, oppilaitoksille ja korkeakouluille (OKM)

Infektiotaudit ja rokotukset Lapset, nuoret ja perheet Pääsivusto covid - thlfi covid-19 - thlfi korona - thlfi koronavirus - thlfi news