Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilussa löytyi uusia keinoja paljon palveluja tarvitsevien tukemiseen

Julkaisuajankohta 13.5.2020

Aikuissosiaalityön tapaaminen

Kaksivuotisessa osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilussa löydettiin uusia keinoja lisätä asiakkaiden ehdoilla tapahtuvaa sosiaalityötä.

Kokeilussa sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat poistuivat toimistolta ja tapasivat asiakkaita asukastuvissa, erilaisissa ryhmätoiminnoissa ja jopa viljelypalstoilla. Sosiaalityötä tehtiin myös kirjastoissa ja kahviloissa.

Kokeilun työntekijät tarkastelivat kriittisesti myös sosiaalityön rakenteita. Asiakkaiden tavoitteiden toteutumista vaikeuttavia rakenteita kyseenalaistettiin ja tilalle kehitettiin uusia toimivampia ratkaisuja. Asiakkaan tavoitteiden saavuttamista voivat vaikeuttaa totutut tavat, mutta myös yksittäisten viranomaisten harkintavalta ja organisaatioiden väliset siiloutuneet rakenteet.

Kokeilun tavoitteena oli tukea aikuissosiaalityön asiakkaiden hyvinvointia, luoda heille polkuja työllisyyteen ja vähentää viimesijaisen toimeentulotuen tarvetta. Kokeilu toteutettiin viidessä kunnassa vuosina 2018-2019.

Lähtökohtana asiakkaiden tarpeet

Kokeilun tulosten perusteella sosiaalityön asiakkaat kokivat positiivisena, että heillä oli mahdollisuus päästä vaikuttamaan siihen, miten heitä koskevat palvelut käytännössä toteutuivat.

Osallisuutta tuettiin taloudellisen tuen, neuvonnan ja opastuksen avulla. Asiakas sai esimerkiksi kulukorvausta tai osallistumisrahaa harrastuksia tai työnhakua varten. Työntekijät saattoivat myös neuvotella asiakkailleen osallistumista helpottavia väyliä kulttuuritoimintaan ja harrastuksiin. 

Sanktioita tai asiakkaan toimintaa rajoittavia ehtoja ei käytetty. 

Riippuvuuksien hallinta parani 

Kokeilun aikana asiakkaat saavuttivat parhaiten tavoitteitaan, jotka liittyivät erilaisten riippuvuuksien, kuten rahapelaamisen ja päihteiden väärinkäytön, hallintaan. Toimeentuloon ja taloudenhallintaan liittyviä tavoitteita oli vaikeampi saavuttaa.  

Vain vajaalla kolmanneksella asiakkaista oli tavoitteena työnhaku.

”Asiakkaiden elämäntilanteet olivat usein niin vaikeita, että työnhaku jäi monelta kesken”, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Minna Kivipelto

Myös heikko terveydentila tai toimintakyky vaikeutti työnhakua. Yksilötasolla kokeilussa nähtiin kuitenkin myös hienoja onnistumisia ja tilanteita, joissa pitkään jatkunut työttömyys päättyi. 

Asiakkaiden työllisyyden edistäminen takkusi

Kokeilussa selvänä epäkohtana nousi esille, että vaikka kokeilukunnat osallistuivat työllisyyskokeiluun, sosiaalityöntekijöille ei annettu oikeutta tehdä päätöksiä työvoimapalveluista. Tämän voidaan arvioida jopa heikentäneen kokeilun vaikuttavuutta.

”Tulevassa työllisyyden kuntakokeilussa sosiaalityöntekijöiden tulisi ehdottomasti saada asianmukaiset valtuudet hoitaa vaikeasti työllistettävien henkilöiden asioita, kuten sovittaa yhteen asiakkaan sosiaaliturvaa, palveluita ja palkkatyötä ilman suuria byrokraattisia esteitä”, Kivipelto sanoo.  

Työllisyyden kuntakokeilut alkavat 1.1.2021, jolloin kokeilukunnat vastaavat julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden (TE-palveluiden) tarjoamisesta vaikeasti työllistettäville.

Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilu:

  • Osallistavan sosiaaliturvan kokeilu toteutettiin vuosina 2018–2019. 
  • Kokeiluun osallistui viisi kuntaa: Kangasala, Kemijärvi, Kuopio, Raisio ja Tampere. 
  • Kunnat kehittivät THL:n ohjauksella kuntakohtaiset osallistavan sosiaaliturvan mallit, jotka otettiin käyttöön vuoden 2018 aikana.
  • Tavoitteena oli parantaa pitkään työttömänä olleiden osallisuutta ja työllistymistä sekä vähentää heidän toimeentulotuen tarvettaan. 
  • Asiakaskohtaisten tavoitteiden saavuttamista seurattiin THL:n aikuissosiaalityön vaikuttavuuden arviointimittarilla (AVAIN). 
  • Kokeilun aikana kunnat kirjasivat mittariin 483 asiakkaan suunnitelmaa ja 326 suunnitelman arviointia, joista lopullisessa analysoinnissa käytettiin 454:ää suunnitelmaa ja 297:ää arviota. 
  • Asiakkaiden ja työntekijöiden näkemyksiä kokeilusta selvitettiin myös webropol-kyselyillä. 
  • Lisäksi tutkimuksessa hyödynnettiin THL:n, Kelan, työ- ja elinkeinoministeriön sekä Tilastokeskuksen tilastoja. 
  • Kokeilun rahoituksesta vastasivat sosiaali- ja terveysministeriö ja THL.

Osallistavaa aikuissosiaalityötä. Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilun tulokset

Lisätietoa kokeilun tuloksista SlideSharessa

Lisätietoja:

Minna Kivipelto
tutkimuspäällikkö 
THL
029 524 7760

Erja Koponen
tutkija
THL
029 524 7666

[email protected]

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen Pääsivusto Sote-palvelujen johtaminen Toimintakyky pääuutinen - thlfi tutkimusohjelma1eriarvoisuus - thlfi tutkimusohjelma2sote - thlfi