Pietarissa matkailleilla todettujen koronavirustapausten määrä on kasvanut entisestään – altistuminen linja-autoissa on voinut olla yleistä

Julkaisuajankohta 26.6.2021

THL kehottaa kaikkia matkustajia, jotka ovat matkustaneet Pietarista Suomeen millä tahansa bussiyhtiöllä, hakeutumaan koronavirustestiin matalalla kynnyksellä. Tartuntoja on todettu matkustajilla sen verran runsaasti, että missä tahansa linja-autossa tai minibussissa on voinut matkan aikana altistua. Kaikkien bussilla Pietarista palanneiden tulee välttää kontakteja perheen ulkopuolisiin henkilöihin ja hakeutua koronatestiin 72 tunnin kuluttua maahan saapumisesta. Testiin tulee hakeutua jo juhannusviikonlopun aikana eikä odottaa ensi viikkoon.

Myös niiden henkilöiden, jotka ovat tai ovat olleet kontaktissa Pietarista Suomeen busseilla matkustaneiden matkailijoiden kanssa, tulee hakeutua koronavirustestiin matalalla kynnyksellä, ja aina jos oireita ilmenee. Testiin voi hakeutua omalla koti- tai oleskelupaikkakunnalla. Koronavirustestit ovat testattavalle maksuttomia. 

THL tiedotti jo torstaina 24. kesäkuuta, että osa suomalaisten matkailijoiden koronatartunnoista on jäljitetty pietarilaiseen Alpenhaus ravintolaan. Siellä vierailleita turisteja kehotetaan erityiseen varovaisuuteen.

THL suosittelee välttämään tarpeetonta matkustamista Venäjälle. Lisäksi vahva suositus on, että kaikki Venäjältä Suomeen palaavat matkustajat hakeutuvat koronavirustestiin 72 tuntia Suomeen paluun jälkeen ja välttävät sosiaalisia kontakteja testituloksen valmistumiseen saakka. 

Lisätietoja

Mika Salminen
Johtaja
THL
029 524 8454
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto koronavirus - thlfi matkustaminen - thlfi press-release