Suomalaiset käyttävät alkoholia tavallisimmin kotona perheen kesken tai yksin

Julkaisuajankohta 8.4.2022

Suomalaiset käyttävät alkoholia yleisimmin kotonaan ilman ulkopuolista seuraa – joko perheen kesken tai yksin. Nämä tilanteet kattavat 54 prosenttia kaikista alkoholinkäyttökerroista.

Alkoholinkäyttö perheen kanssa oli yleisin tilanne sekä miehillä että naisilla, mutta alkoholin käyttö yksin kotona oli miehillä huomattavasti naisia yleisempää (23 % ja 8 %).

”Suomalaiset käyttävät alkoholia kaikkein useimmin kotona ilman ulkopuolista seuraa. Hyvä uutinen on, että näissä tilanteissa käytetty alkoholimäärä jäi keskimäärin melko pieneksi. Mutta kaiken kaikkiaan määrä kuitenkin kattaa 40 prosenttia kaikesta suomalaisten juomasta alkoholista, ja on siksi alkoholin pitkäaikaisvaikutusten kannalta keskeinen”, sanoo tutkimusjohtaja Tomi Lintonen Alkoholitutkimussäätiöstä.

Alkoholinkäyttötiedot selviävät Juomatapatutkimuksesta, joka on toteutettu vuosina 2000, 2008 ja 2016. Analyyseissä on ollut mukana kaikkiaan 21 100 suomalaista juomistilannetta, joista 6700 vuodelta 2016.

Suomalaisten alkoholinkäyttötilanteet (%).

Kuvio: Suomalaisten alkoholinkäyttötilanteet (%). Lähde: Juomatapatutkimus 2016.

Vanhemmat ja keski-ikäiset käyttävät alkoholia kotona ilman ulkopuolista seuraa paljon nuoria useammin

Runsasta alkoholinkäyttöä sisältävä ja pitkälle yöhön jatkuva juhliminen liittyi muita juomistilanteita selvemmin ikään: nuorilla aikuisilla 25 prosenttia juomiskerroista oli luonteeltaan tällaista juhlimista, eläkeikäisillä vain alle puoli prosenttia. Vanhemmat ja keski-ikäiset taas käyttävät alkoholia nuoria paljon useammin kotona ilman ulkopuolista seuraa.

Juhlimiskerrat kattoivat vain seitsemän prosenttia kaikista alkoholinkäyttökerroista, mutta 30 prosenttia kaikista humalakerroista. Kaikesta juodusta alkoholista ne kattoivat 19 prosenttia. Niillä, jotka joivat itsensä usein humalaan, korostui juhliminen sekä mies- tai naisporukassa juominen.

Alkoholin käyttö kotona perheen kesken kasvatti kulutusta 2000-luvun alussa

Alkoholinkulutus lisääntyi Suomessa voimakkaasti 2000-luvun alussa. Muutosta selittää eniten se, että alkoholinkäyttö kotona ilman perheen ulkopuolista seuraa yleistyi. Miehillä lisääntyi alkoholinkäyttö yksin kotona. Vuoden 2008 jälkeen alkoholinkulutuksen ja haittojen vähentymistä selittää juhlimiskertojen väheneminen.

”Humalahaittojen ehkäisyn kannalta oleellista on, että juhlimiskerroillakin juotaisiin kohtuullisemmin ja osa alkoholijuomista korvattaisiin alkoholittomilla. Tautiriskien ja alkoholisoitumisriskin kannalta taas olennaista on usein toistuva alkoholinkäyttö kotioloissa, vaikka määrät olisivatkin kertaa kohden pieniä”, toteaa tutkimusprofessori Pia Mäkelä THL:stä.

Tomi Lintonen & Pekka Kumpulainen & Janne Härkönen & Pia Mäkelä. Millaisissa tilanteissa suomalaiset käyttävät alkoholia – ja miten tilanteet eroavat väestöryhmittäin? Yhteiskuntapolitiikka 2022(2).

Lisätietoa

Pia Mäkelä, Pekka Kumpulainen, Janne Härkönen, Tomi Lintonen (2021) How are drinking occasions and all alcohol drunk by Finns distributed between different types of drinking occasions - A typology of drinking occasions. Journal of Studies on Alcohol and Drugs, 82(6), 767–775.

Pia Mäkelä
tutkimusprofessori
puh. 029 524 7159
s.posti: [email protected]

Alkoholi, tupakka ja riippuvuudet Pääsivusto tutkimusuutinen - thlfi