Terveydenhuollon työntekijöiden osuus työikäisten koronatartunnoista on hieman koholla – aktiivinen testaus selittää osin ilmiötä

Julkaisuajankohta 8.6.2020

lääkäri ja hoitaja.

Suomessa on todettu 8. kesäkuuta mennessä 7 001 koronavirustartuntaa. Tartunnoista 5 599 on todettu työikäisillä ja niistä 949 terveydenhuollon työntekijöillä. 

Vuonna 2019 noin 7,4 prosenttia kaikista työikäisistä työskenteli terveyspalvelujen parissa. Terveydenhuollon työntekijöiden osuus kaikista työikäisillä todetuista koronavirustapauksista on korkeampi, noin 17 prosenttia. 

”Korkeampaa osuutta selittää todennäköisesti se, että epidemian alkuvaiheessa testaus keskittyi matkailijoiden ohella erityisesti terveydenhuollon ammattilaisiin. Tällä hetkellä kaikki oireiset testataan matalalla kynnyksellä”, sanoo THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen

Koronavirustartunnan saaneista terveydenhuollon työntekijöistä 8,4 prosenttia on ollut sairaalahoidossa. Tähän mennessä THL:n tartuntatautirekisteriin ei ole ilmoitettu vielä yhtään tapausta, jossa terveydenhuollossa työskentelevä henkilö olisi menehtynyt koronaviruksen takia. Kaikista todetuista tapauksista ei ole vielä saatavilla tarkkoja taustatietoja.

Altistumista tapahtuu sekä töissä että muualla

Koronavirustartunnan saaneista terveydenhuollon työntekijöistä 652:llä oli tiedossa lähikontakti positiiviseen koronavirustapaukseen. Heistä 367:lla, eli 56 prosentilla, lähikontakti oli tapahtunut töissä ja 285:llä muualla, esimerkiksi lähipiirissä tai matkailuun liittyen. 

Työpaikalla altistuminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tartunta olisi saatu potilaasta, sillä potilaiden hoidossa on todennäköisesti käytetty asianmukaisia suojaimia. Altistumiseen voi liittyä myös lähikontakti esimerkiksi sairastuneeseen työkaveriin.

”Koronapandemian aikana THL ja Työterveyslaitos ovat laatineet kansainvälisten linjausten mukaisia suojautumisohjeita sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöille yhdessä sairaanhoitopiirein infektioasiantuntijoiden kanssa. Niiden pohjalta eri toimintayksiköt ovat laatineet omia ohjeitaan ja kouluttaneet työntekijöitä suojainten käytössä. Tilanteen muuttuessa ohjeita on myös päivitetty”, Puumalainen sanoo.

Maailmalla tartuntamäärissä on eroja

Maailmalla terveydenhuollon työntekijöillä todettujen tartuntojen osuus kaikista varmistetuista koronavirustartunnoista vaihtelee. Euroopassa esimerkiksi Espanjassa 20 prosenttia ja Italiassa 10 prosenttia tartunnoista on todettu terveydenhuollon työntekijöillä. Kiinassa luku on 3,8 ja Yhdysvalloissa 3 prosenttia.

”Emme kuitenkaan tiedä, ovatko tartunnat peräisin työpaikalta vai sen ulkopuolelta. Myös eri maiden seurantajärjestelmissä, testauskäytännöissä ja raportoinnissa voi olla eroja, joten siksi lukuja ei kannata suoraan verrata”, Puumalainen sanoo. 

Lisätiedot

Ajankohtaista koronaviruksesta
(THL)

Koronavirusinfektiot: ohjeita sote-ammattilaisille 
(THL)

Taneli Puumalainen
ylilääkäri
THL
p. 029 524 6080
[email protected] 

 

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto koronavirus - thlfi