THL alkaa julkaista väestötutkimuksen koronavirusvasta-ainetuloksia viikoittain

Julkaisuajankohta 8.5.2020

Jalankulkijoita kaupungilla.

THL alkaa julkaista koronaepidemian serologisen väestötutkimuksen tuloksia verkkosivuillaan säännöllisesti. Tavoitteena on päivittää tulokset viikoittain. 
Koronaepidemian väestöserologiatutkimuksen viikkoraportti

Tutkimuksen päätarkoituksena on selvittää ajantasaisesti, kuinka suurella osalla väestöstä on koronaviruksen vasta-aineita merkkinä viruksen aiemmasta kohtaamisesta (ns. seroprevalenssi). 

Näytteenotto perustuu satunnaisotantaan. Vasta-aineiden esiintymistä tutkitaan kahdella eri testillä, jotka on kehitetty THL:ssä. Ensiksi herkällä testillä mitataan näytteestä koronaviruksen SARS-CoV-2 tunnistavia vasta-aineita. Positiiviset tulokset varmennetaan mikroneutralisaatiotestillä, joka mittaa vasta-aineiden kykyä neutraloida virusta ja kertoo hyvin luotettavasti siitä, että näytteessä on juuri uudelle koronavirukselle muodostuneita vasta-aineita.

Uuden koronaviruksen vasta-aineita vain harvalla

Vasta-ainepositiivisten osuus on pysynyt toistaiseksi matalana. ”Neutraloivat vasta-aineet ovat varmin merkki uuden koronaviruksen tartunnasta, mutta on mahdollista, että osalla tartunnan saaneista ei muodostu neutraloivia vasta-aineita,” kertoo erikoistutkija Merit Melin

Neutralisaatiotestillä todettujen vasta-ainepositiivisten suhteellinen määrä on noin kolminkertainen Tartuntatautirekisterin varmistettuihin tautitapauksiin (positiivinen hengitystienäyte) verrattuna. 

Vertailussa on käytetty satunnaisotosta vastaavan väestönosan (18–69-vuotiaat, joiden äidinkieli suomi, ruotsi, venäjä tai englanti) tautitapaustietoja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueelta noin 2 viikkoa ennen tutkimuksen näytteenottoa.

Useista maista raportoidut tulokset vasta-ainepositiivisten näytteiden osuuksista (seroprevalenssi) ovat hyvin vaihtelevia ja perustuvat useimmiten yksittäisten vasta-ainetestien tuloksiin, eikä neutraloivia vasta-aineita ole mitattu. Tutkimusotoksissa ja käytettyjen testien suorituskyvyssä on eroavuuksia tutkimusten välillä. Tarkallakin vasta-ainetestillä väärien positiivisten tulosten riski on merkittävä, kun todellinen tartuntojen määrä väestössä on matala.

Satunnaisotoksen näytteenotto käynnistyi huhtikuun alussa. Ensimmäisen viikon (vko 16) aikana tutkimuksessa näytteitä otettiin ainoastaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueelta. Viikosta 17 alkaen tutkimuksessa on ollut mukana tutkittavia kaikkien yliopistosairaaloiden alueilta (Uusimaa, Varsinais-Suomi, Pirkanmaa, Pohjois-Savo ja Pohjois-Pohjanmaa). 

Toistaiseksi näytteitä on otettu ainoastaan 18–69-vuotiailta. Tutkimukseen kutsutaan viikoittain vaihtelevasti noin 750 tutkittavaa, mutta osallistuminen jakautuu useammalle kalenteriviikolle. Tutkimukseen on osallistunut tähän mennessä noin 60 prosenttia kutsutuista. 

Koronaepidemian väestöserologiatutkimuksen viikkoraportti 

Koronaepidemian serologinen väestötutkimus 

Lisätietoja:

Arto Palmu
tutkimuspäällikkö
THL
p. 029 524 7910
[email protected] 

Merit Melin
erikoistutkija
THL
p. 029 524 8903
[email protected] 

Jussi Sane
johtava asiantuntija
THL
p. 029 524 7406
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto koronavirus - thlfi tutkimusohjelma3hyte - thlfi tutkimusohjelma4terveysturvallisuus - thlfi