THL antoi lausuntonsa sosiaali- ja terveysministeriölle: koronarokotusten kohdentaminen alueellisesti olisi toteutettavissa 

Julkaisuajankohta 26.3.2021

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on antanut sosiaali- ja terveysministeriölle lausunnon koskien covid-19 -rokotusten alueellista kohdentamista aluekohtaisen epidemiatilanteen perusteella.

THL:n arvion mukaan koronarokotusten kohdentaminen alueellisesti on toteutettavissa. Malli vähentäisi tehohoidon tarvetta jonkin verran, mutta ei hillitsisi epidemian etenemistä merkittävästi. Rokotusten mahdollisimman ripeä edistyminen ikääntyneillä, riskiryhmissä ja alttiina olevassa väestössä on ensisijaista. 

THL on tarkastellut lausunnossaan lääketieteellisten ja epidemiologisten perusteiden lisäksi myös muun muassa kansalaisten yhdenvertaisuuteen, rokotteiden toimitusaikatauluun ja jakeluun liittyviä kysymyksiä sekä kuntien mahdollisuutta toteuttaa rokotukset. Arvion laatimisessa on käyty vuoropuhelua kuntien ja sairaanhoitopiirien kanssa. THL on huomioinut lausunnossaan myös Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän kannan.

Koronarokotusten mahdollisesta alueellisesta kohdentamisesta päättävät sosiaali- ja terveysministeriö sekä valtioneuvosto.

THL:n lausunto covid-19 -rokotusten alueellisesta kohdentamisesta

Lisätietoja:

Markku Tervahauta
THL
pääjohtaja
[email protected]

Mia Kontio
THL
johtava asiantuntija
[email protected] 

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto korona - thlfi koronavirus - thlfi rokotukset - thlfi