THL:n Kouluterveyskysely: 8.- ja 9.-luokkalaisten ahdistuneisuus ei osoita laantumisen merkkejä koronan jälkeen, kiusaamista aiempaa enemmän

Julkaisuajankohta 2.6.2023

Yläkoulun 8.- ja 9.-luokkalaisten ahdistuneisuus ja kiusaamisen kokemukset ovat lisääntyneet, selviää THL:n Kouluterveyskyselyn tuoreista tiedoista.

Niiden osuus, jotka kertoivat kevään 2023 kyselyssä kohtalaisesta tai vaikeasta ahdistuneisuudesta, on vielä suurempi kuin korona-aikana vuonna 2021. Jo vuonna 2021 erityisesti tyttöjen ahdistuneisuus oli lisääntynyt merkittävästi aiemmista vuosista.  

Vuoden 2023 kyselyssä kohtalaisesta tai vaikeasta ahdistuneisuudesta kertoi 22 prosenttia 8. ja 9. luokan oppilaista. Tytöt (34 %) kokivat ahdistuneisuutta huomattavasti yleisemmin kuin pojat (9 %). Vuonna 2021 luku oli tytöillä 30 ja pojilla 8 prosenttia.  

”Tulokset ovat hieman yllättäviä. Odotimme, että ahdistuneisuus olisi vähentynyt, koska koronasta on jo kulunut aikaa”, toteaa THL:n tutkimuspäällikkö Olli Kiviruusu.

THL:n ylilääkärin Terhi Aalto-Setälän mukaan tuoreet tulokset vaativat huolellista analysointia juurisyiden ymmärtämiseksi.

”Korona-aikana nuorten ja perheiden arki muuttui oleellisesti. Tästä ei ole vielä täysin toivuttu. Myös aikuisten huolet liittyen esimerkiksi turvallisuuteen ja talouteen heijastuvat nuoriin”, hän pohtii.

Nuorten lisääntyvä oireilu haastaa palvelujärjestelmää, joka on jo ennestään kuormittunut. 

”Perustason palveluihin, erityisesti opiskeluhuoltopalveluihin, tulee taata riittävät resurssit ja työkalut vastata nuorten lisääntyvään tuen tarpeeseen. Perustason osaamista on jo vahvistettu koulutuksilla, mutta ammattilaisia tarvitaan lisää”, Aalto-Setälä sanoo.

Kiusaamiseen on puututtava päättäväisesti 

Kyselyn mukaan koulussa vähintään viikoittain kiusaamista kokeneiden osuus on kasvanut. 

Vuoden 2023 kyselyssä viikoittaisesta kiusaamisesta kertoi 8. ja 9. luokkalaisista pojista 8,6 ja tytöistä 7,5 prosenttia. 

Pojilla osuus on palannut noin vuoden 2010 tilanteen tasolle oltuaan aiemmin laskusuunnassa. 

Tytöillä vähintään kerran viikossa kiusaamista kokeneiden osuus on hieman suurempi kuin kertaakaan vuoden 1996 jälkeen.

”Kun kiusaaminen on viikoittaista, siihen ei selvästikään ole onnistuttu puuttumaan. Myös satunnainen kiusaaminen on haitallista. On tärkeää, että aikuinen huomaa kiusaamisen, kuuntelee eri osapuolia ja puuttuu asiaan päättäväisesti. Kiusaamista kokeneille tarvitaan tukimuotoja”, sanoo THL:n kehittämispäällikkö Jenni Helenius

Yksinäisyyttä kokeneiden osuus säilynyt korona-ajan tasolla

Yksinäisyyden kokemukset ovat kyselyssä pysyneet pojilla samalla tasolla kuin koronan aikana ja laskeneet hieman tytöillä. Pojista 9 prosenttia kertoi kokevansa itsensä yksinäiseksi, tytöistä 21 prosenttia. 

”Yksinäiseksi itsensä kokevalla ei ehkä ole ketään, jonka kanssa jutella. Kouluissa tarjotaan oppilaille mahdollisuuksia keskusteluille ja tutustumisille sekä harjoitellaan tunne- ja vuorovaikutustaitoja, ettei ketään jätettäisi ainakaan tahallaan ulkopuolelle”, Helenius sanoo. 

Tuloksia julkaistu Sotkanetissä

Vuoden 2023 Kouluterveyskyselyyn vastasi lähes 103 000 perusopetuksen 4. ja 5. luokan oppilasta (83 %), noin 91 000 perusopetuksen 8. ja 9. luokan oppilasta (73 %), noin 45000 lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijaa (alustava arvio noin 70 %) sekä reilut 21 000 ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden alle 21-vuotiasta opiskelijaa (alustava arvio noin 30 %).

Ahdistuneisuuteen, kiusaamiseen ja yksinäisyyteen liittyvät tulokset sekä 16 muuta Kouluterveyskyselyn indikaattoria on julkaistu THL:n indikaattoripankissa Sotkanetissä. Muut Kouluterveyskyselyn tulokset julkaistaan THL:n tulospalvelussa 21. syyskuuta, ja niitä käsitellään Hyvinvointiareena-koulutustapahtumassa 26.–27.9. 

Myös oppilaitoskohtaiset tulokset valmistuvat syyskuussa, ja ne toimitetaan oppilaitoksille.

Lisätietoja

Kouluterveyskyselyn indikaattorit Sotkanetissä

Nuorten mielenterveys:

Terhi Aalto-Setälä
ylilääkäri
THL
puh. 029 524 7437

Olli Kiviruusu
tutkimuspäällikkö
THL
puh. 029 524 8323

Kouluterveyskysely, kiusaaminen ja yksinäisyys:

Jenni Helenius
kehittämispäällikkö
THL
puh. 029 524 8406
[email protected] 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen Lapset, nuoret ja perheet Mielenterveys Pääsivusto Sote-palvelujen johtaminen pääuutinen - thlfi tutkimusuutinen - thlfi