THL on julkaissut ohjeen, miten toimia punkin kiinnittyessä iholle

Julkaisuajankohta 15.7.2022

Kesällä Suomen luonto on parhaimmillaan. Puutiaiset eli punkit aktivoituvat varhain keväällä ja ovat aktiivisia koko kesän aina myöhäiseen syksyyn saakka. 

Punkkien välittämien tautien riski vaihtelee Suomessa alueittain, mutta se on pääosin melko pieni. Taudit voivat kuitenkin olla vakavia, joten punkit herättävät ymmärrettävästi paljon huolta. 

Luonnossa liikkuessa huomioitava mahdolliset punkkien aiheuttamat riskit

Liikkuessa punkkialueella on tärkeää suojautua ja estää punkkien pääsy iholle. Paras tapa suojautua on peittävä vaatetus: vaaleat pitkähihaiset ja -lahkeiset vaatteet sekä korkeavartiset kengät tai lahkeiden laittaminen sukkiin. 

Punkkisyyni luonnossa liikkumisen jälkeen ehkäisee borrelioositartuntaa tehokkaasti, sillä taudin aiheuttavan bakteerin siirtyminen punkin suolistosta ihmisen elimistöön vie vähintään yhden vuorokauden.  Puutiaisaivotulehdus eli TBE-virus sen sijaan sijaitsee punkin suuosissa, jolloin tarttuminen ihmiseen tapahtuu minuuteissa puremisesta. 

Kuinka toimia, jos löydät kiinnittyneen punkin?

Jos punkki on kerennyt tarttua ihoon, se kannattaa poistaa tarttumalla siihen mahdollisimman läheltä ihon pintaa teräväkärkisillä pinseteillä tai kynsin. Punkki vedetään irti ulospäin suuntautuvalla, tasaisella liikkeellä. Puremakohta kannattaa desinfioida antiseptisellä aineella. Päivämäärä, jolloin punkki on irrotettu, kannatta merkitä kalenteriin, jotta se on tarvittaessa myöhemmin tiedossa. 

Lisää tietoa löydät esitteestä: Toimi näin, jos punkki puree (Pdf 4,9 Mt)

Huolehdi aloitetun rokotesarjan täydentämisestä

Puutiaisaivokuume on rokotuksin ehkäistävissä. THL:n ylläpitämästä interaktiivisesta TBE-kartasta voit tarkistaa voimassa olevat rokotussuositukset ja kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvat alueet. 

Vaikka jo yksi rokoteannos vähentää vakavan taudin riskiä, on koko rokotesarjan ottamisesta tärkeää huolehtia. Kesällä on hyvä tarkistaa omista rokotustiedoista, onko jo aika ottaa seuraava rokoteannos tai tehosterokote. 

On huomattava, että punkkirokotteena markkinoitu TBE-rokotus ei suojaa borrelioosilta tai estä punkkeja puremasta, vaan se suojaa ainoastaan TBE:ltä eli puutiaisaivotulehdukselta.

Lisätiedot:

Henna Mäkelä 
Tutkija
THL
p. 029 524 7488
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto