THL päivitti suositustaan koronan altistumistilanteista varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa

Julkaisuajankohta 14.1.2022

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on päivittänyt korona-altistumisiin liittyvää suositustaan varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa. Päivitys liittyy nykyiseen epidemiatilanteeseen, jossa laajaan testaamiseen perustuvaa kansallista testaus- ja jäljitysstrategiaa ei pystytä enää kaikilta osin noudattamaan. Suositus koskee myös rokotettuja.

Tilannearvion koululaisten ja varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten mahdollisista altistumisista sekä päätöksen mahdollisesta karanteeniin asettamisesta tekee edelleen aina ensisijaisesti kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri.

 

Altistuneita voi ohjeistaa seuraamaan oireitaan

Oleskelu koronavirukseen sairastuneen kanssa samassa luokkahuoneessa tai vastaavassa tilassa varhaiskasvatuksessa, koulussa tai oppilaitoksessa katsotaan pienen riskin altistumiseksi.

THL suosittelee, että sairastuneen kanssa samassa tilassa oleskelleille tiedotetaan mahdollisesta altistumisesta ja annetaan ohjeet seurata oireita. Jos oireita myöhemmin ilmenee, tulee jäädä pois varhaiskasvatuksesta tai lähiopetuksesta ja vapaaehtoisesti välttää kodin ulkopuolisia kontakteja vähintään viiden vuorokauden ajan.

THL suosittelee, että varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa noudatetaan voimassa olevien suositusten mukaisia ohjeita tartuntojen torjumiseksi. Näitä toimia ovat esimerkiksi etäisyyden pitäminen, kasvomaskin käyttö sekä hyvä käsi- ja yskimishygienia.

THL:n suositus ei ole juridisesti sitova. Epidemiatilanne ja siihen liittyvät suositukset voivat vaihdella eri alueilla. Ensisijaisesti suositellaan toimimaan paikallisen tai alueellisen toimivaltaisen viranomaisen antaman ohjeistuksen mukaan.

 

Lisätiedot

Ohje korona-altistumistilanteisiin varhaiskasvatuksessa, koulussa ja oppilaitoksissa

Emmi Sarvikivi
ylilääkäri
THL
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Lapset, nuoret ja perheet Pääsivusto koronavirus - thlfi pääuutinen - thlfi