Uusien virusmuunnosten aiheuttamaa koronavirustautia todettu myös Suomessa

Julkaisuajankohta 28.12.2020

HUSLABin ja Helsingin yliopiston virologian laboratoriot ovat yhteistyössä todenneet muuntuneen koronaviruksen aiheuttaman tartunnan kolmella Suomeen palanneella matkustajalla. Kahdella henkilöllä todettiin Britanniassa viime aikoina levinnyt uusi viruslinja ja yhdellä Etelä-Afrikasta löytynyt uusi viruslinja.

Tartunnan saaneet henkilöt ovat hyväkuntoisia ja heidät on hoidettu eristyksessä.  Tartunnalle mahdollisesti altistuneet henkilöt on ohjattu näytteenottoon ja asetettu karanteeniin. Tartunnan saaneet henkilöt ovat Etelä-Suomessa useamman erityisvastuualueen alueella.  Erityisvastuualueet tai sairaanhoitopiirit eivät anna tapauksista enempää tietoa tartunnan saaneiden henkilöllisyyden suojaamiseksi.

Positiivisia koronavirusnäytteitä on tutkittu HUSLABin ja Helsingin yliopiston virologian laboratorioissa. Lisätutkimuksiin lähetettyjä näytteitä oli 76 ja niistä noin 50 näytteen sekvensointi on tähän mennessä valmistunut.

Muuntuneen ja mahdollisesti aiempaa nopeammin leviävän koronaviruksen aiheuttamia tautitapauksia on todettu Iso-Britannian ja Etelä-Afrikan lisäksi useissa eri Euroopan maissa. Euroopan tautivirasto ECDC:n mukaan tietoa uuden Covid-19-muunnoksen (VUI 202012/01) ominaisuuksista on vielä vähän. On epäilty, että virusmuunnos voi mahdollisesti levitä aiempaa tehokkaammin.

Ei kuitenkaan ole näyttöä siitä, että virusmuunnos aiheuttaisi aiempaa vakavampia infektioita tai lisäisi tapauskuolleisuutta. Nykytiedon valossa käytössä olevat koronavirusrokotteet toimivat myös uusiin virusmuotoihin. 

Britanniasta ja Etelä-Afrikasta saapuneita ohjataan testiin ja karanteeniin

Liikenne ja viestintävirasto Traficom keskeytti 20.12.2020 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suosituksen perusteella Isosta-Britanniasta Suomeen tulevan matkustajalentoliikenteen kahdeksi viikoksi. THL:n ohjeen mukaisesti kaikkia Isosta-Britanniasta 7.12.2020 tai sen jälkeen Suomeen tulleita on kehotettu hakeutumaan koronavirustesteihin, vaikka heillä ei olisi koronavirustautiin viittaavia oireita. Ohjetta on nyt laajennettu koskemaan myös Etelä-Afrikasta 7.12. tai sen jälkeen saapuneita.  

Nyt todetut tautitapaukset on havaittu henkilöillä, jotka ovat saapuneet Suomeen 18. – 19.12.2020.

Henkilöitä, jotka matkustavat Suomeen Isosta-Britanniasta tai Etelä-Afrikasta, ohjataan rajanylityspaikoilla koronavirustestiin ja karanteeniin.

”THL, Vantaan tartuntatautiviranomaiset ja HUS ovat tehostaneet ulkomailta Suomeen saapuvien henkilöiden testausta. Tavoitteena on tunnistaa mahdolliset muuntuneet viruskannat ja estää niiden leviämistä ”, toteaa THL:n tutkimusprofessori Hannu Kiviranta.

Uusiin virusmuunnoksiin pätevät samat suojatoimet kuin muihinkin viruksen muotoihin: turvavälit, käsi- ja yskimishygienia ja kasvomaskin käyttö ovat edelleen tärkeitä. Oireiden ilmaantuessa on hakeuduttava nopeasti testiin.

Koronavirusmuunnos on aiheena  STM:n ja THL:n järjestämässä koronatiedotustilaisuudessa, joka pidetään huomenna kello 12 alkaen.

Lisätietoja:

Hannu Kiviranta (rajatoimenpiteet)
THL
tutkimusprofessori
[email protected]

Niina Ikonen (viruksen muuntuminen)
THL
erityisasiantuntija
[email protected]

Taneli Puumalainen (epidemiatilanne)
THL
ylilääkäri
[email protected]

Liisa-Maria Voipio-Pulkki
STM
strategiajohtaja
[email protected]

Pasi Pohjola
STM
johtaja
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto korona - thlfi koronavirus - thlfi