Toimenpideohje torjuntatoimista vesirokko- ja vyöruusutapauksen yhteydessä

Kenelle ohje on tarkoitettu?

Tämä ohje käsittelee vesirokkotartuntojen ehkäisyä, toteamista ja hoitoa. Tavoitteena on tautitapauksen ilmetessä ehkäistä niiden riskiryhmiin kuuluvien sairastuminen, joilla ei ole rokotusten tai sairastetun taudin antamaa immuniteettia. Ohje on tarkoitettu etenkin tilanteisiin, joissa tartunnalle altistunut henkilö on esimerkiksi raskauden tai immuunipuutoksen vuoksi vaarassa saada vakavan vesirokkoinfektion.

Vesirokon lisäksi ohjeessa käsitellään vesirokkovirukselle altistumista vesirokkoviruksen aiheuttamaan vyöruusuun (herpes zoster) liittyen, mutta vyöruusun ehkäisy ja hoito eivät kuulu ohjeen piiriin. Vesirokko ei kuulu tartuntatautilain perusteella valvottaviin tai yleisvaarallisiin tartuntatauteihin (tartuntatautilaki 1227/2016 4.1 §, valtioneuvoston asetus tartuntataudeista 146/2017 1 §). 

Ohje on tarkoitettu terveydenhuollon ammattilaisille ja erityisesti hyvinvointialueiden tartuntataudeista vastaavien lääkärien ja hoitajien, alueellisesta tartuntatautien torjunnasta vastaavien yksiköiden ja kliinisen mikrobiologian laboratorioiden käyttöön.

Vesirokkovirus ja sen tarttuminen

Vesirokko on herpesvirusten ryhmään kuuluvan Varicella zoster -viruksen (VZV) aiheuttama infektio. Virus pääsee elimistöön ylähengitysteiden tai silmien sidekalvojen kautta ja leviää sairastuneen potilaan hengitysteistä ja ihorakkuloista ilma-, pisara- ja kosketustartuntana. Itämisaika tartunnasta ensioireiden alkuun on noin kaksi viikkoa (10–21 vrk). Vesirokko tarttuu herkästi, mahdollisesti jo 1–2 vuorokautta ennen varsinaisen ihottuman puhkeamista. Aiemmin sairastamattomista henkilöistä 90 % sairastuu oltuaan kontaktissa tartuttavan henkilön kanssa. Sairastettu vesirokko saa aikaan elinikäisen suojan vesirokkoa vastaan. Primaari-infektion jälkeen virus jää piilevänä, eli latenttina, infektiona hermostoon ja voi myöhemmin aktivoitua aiheuttaen vyöruusun (herpes zoster). 

Vesirokon esiintyminen Suomessa ja muualla

Ennen vesirokkorokotuksia vesirokko oli Suomessa hyvin tavallinen päiväkoti-ikäisten lasten tauti. Yleisin sairastumisikä oli 4 vuotta, ja lähes kaikki sairastivat taudin 20. ikävuoteen mennessä. Rokotuksien aloittamisen jälkeen alle 5-vuotiailla lapsilla vesirokon ilmaantuvuus on romahtanut. Vesirokkorokote lisättiin kansalliseen rokotusohjelmaan syksyllä 2017 siten, että kaikille 1.1.2006 syntyneille ja sitä nuoremmille suositeltiin rokotuksia.  Vuonna 2026 vesirokkorokotteen kansallista rokotusohjelmaa täydennettiin koskemaan 1.8.2026 alkaen kaikkia, jotka eivät ole sairastaneet vesirokkoa tai saaneet kahta annosta vesirokkorokotetta.

Käytännössä kaikki Suomessa syntyneet yli 50-vuotiaat ovat sairastaneet vesirokon eivätkä tarvitse rokotetta. Ennen vuotta 2006 Suomessa syntyneestä muusta aikuisväestöstä vain pieni osa (1-3%) on seronegatiivisia eli heillä ei ole todettavissa vasta-aineita. Vesirokolle alttiita aikuisväestössä ovat siis vain harvat.

Vesirokko on yleinen edelleen muualla maailmassa, mutta tropiikissa ja subtropiikissa (esimerkiksi Intian niemimaa, Lähi-itä) tauti sairastetaan keskimäärin vanhemmalla iällä kuin Suomessa. Näiltä alueilta kotoisin olevilla henkilöillä ei välttämättä ole aikaisemmin sairastetun vesirokon tai rokotteen antamaa suojaa tautia vastaan.

Taudinkuva ja komplikaatiot

Taudinkuva

Vesirokon tavallisia ensioireita ovat kuume, ruokahaluttomuus ja päänsärky sekä yleinen sairauden tunne. Taudin tyyppioire on rakkulainen, kutiseva ihottuma, joka ilmaantuu ensin pään ja vartalon alueelle ja leviää myöhemmin raajoihin. Noin viikon kestävän ihottumavaiheen aikana eriasteisesti kypsyneitä iholeesioita (makuloita, papuloita, kirkkaita nesterakkuloita, sameita pustuloita ja kuivuneita rupia) esiintyy tyypillisesti yhtä aikaa. Rakkuloita voi olla myös suun limakalvolla. Joskus, varsinkin pienillä lapsilla vesirokko voi olla oireeton tai ilmetä vain muutamana ihorakkulana. Taudin kesto on noin viikko.

Komplikaatiot

Vesirokon komplikaatiot ovat terveillä lapsilla harvinaisia. Yli 13 vuoden ikä, immuunipuutostilat ja raskaus altistavat vakavalle taudinkuvalle ja komplikaatioille. Tavallisin komplikaatio on A-streptokokin tai Staphylococcus aureuksen aiheuttama ihon sekundaarinen bakteeri-infektio, joka voi edetessään johtaa sepsikseen tai nekrotisoivaan faskiittiin. Uudelleen nouseva kuume ja/tai pehmytkudoksen voimakas kipeytyminen vesirokon aikana tai sen jälkeen on aina arvioitava päivystysluontoisesti.

Aikuisilla ja etenkin raskaana olevilla on kohonnut riski sairastua vesirokon komplikaatioihin, kuten vesirokkoviruksen aiheuttamaan keuhkokuumeeseen. Muita harvinaisempia komplikaatioita ovat aivo-/pikkuaivo- /aivokalvotulehdus tai umpilisäke-, maksa-, nivel-, munuaiskeräs- ja kivestulehdukset sekä harvinainen asetyylisalisyylihapon käyttöön liittyvä Reyen oireyhtymä.

Vesirokkovirus aiheuttaa sikiölle kehityshäiriöitä noin 1–2 %:ssa tapauksista, joissa äiti sairastuu vesirokkoon ensimmäisten 20 raskausviikon aikana. Loppuraskaudessa kehityshäiriöiden riski vähenee. Missä tahansa raskauden vaiheessa sairastettu vesirokko voi altistaa sikiön latentille infektiolle, joka ilmenee myöhemmin lapsuusiän vyöruusuna.

Vastasyntyneen vaikean vesirokkoinfektion todennäköisyys kasvaa erityisesti, jos äiti sairastuu 5 vrk ennen – 2 vrk jälkeen synnytyksen, jolloin lapsi saa tartunnan, mutta ei ehdi saamaan suojaa äidin tuottamista vasta-aineista.

Laboratoriodiagnostiikka vesirokkoepäilyssä

Aiemmin vesirokko tunnistettiin tyypillisen ihottuman perusteella, mutta lasten vesirokkorokotusten myötä tauti on harvinaistunut ja käytännön kokemus sen tunnistamisesta on vähentynyt. Olennaista on huomioida riskiryhmät (kts. kohta Toiminta altistustilanteissa) ja epäselvissä tapauksissa varmistaa tauti laboratoriodiagnostiikan avulla.  

• Erityisesti riskiryhmiin kuuluvilta ja rokottamattomilta voidaan ottaa rakkulan pohjasta pumpulitikulla näyte nukleiinihapon osoitustestiä (-VZVNhO) varten. Myös epäselvässä tautiepäilyssä, jossa altistuneiden joukossa on riskiryhmiin kuuluvia, on syytä varmistaa diagnoosi mikrobiologisesti.
• Keskushermostoinfektiota epäiltäessä aivo-selkäydinnesteestä tehtävä NhO-testi on ensisijainen diagnostinen testi. Nukleiinihapon osoitustesti voidaan tehdä laajasti myös muista kudos- ja nestenäytteistä, kuten lapsivedestä.
• Vesirokkoimmuniteetin selvittämiseksi voidaan verestä tutkia VZV-vasta-aineet (S-VZVAb). Sen tärkein käyttöaihe on vesirokolle altistuneen immuunipuutteisen tai raskaana olevan immuniteetin tutkiminen. Altistustilanteissa tutkimus voidaan pyytää päivystyksellisesti paikallisen laboratorion kanssa sovitun käytännön mukaisesti. Mikäli IgG-luokan vasta-aineet ovat positiiviset ja IgM-luokan vasta-aineet negatiiviset, tulos sopii vesirokkoimmuniteettiin.  

Vesirokkorokote

Vesirokkorokotetta tarjotaan kansallisessa rokotusohjelmassa maksutta kaikille, jotka eivät ole sairastaneet vesirokkoa tai saaneet kahta annosta vesirokkorokotetta.

Vesirokkorokote sisältää eläviä heikennettyjä vesirokkoviruksia. Tarkista rokottamisen vasta-aiheet ennen rokottamista vesirokkorokotteen ammattilaisohjeesta.
Vesirokkorokote

Perusrokotussarjaan kuuluu kaksi annosta. Rokotus suojaa tehokkaasti oireiselta vesirokkoinfektiolta ja etenkin taudin vaikeilta muodoilta. Se ei täysin estä rokotettua saamasta oireetonta tai lieväoireista tartuntaa.

Rokote soveltuu annettavaksi myös altistustilanteen jälkeen, jolloin oireisen infektion kehittyminen voidaan ehkäistä tai tauti ilmenee lievempänä (ks. kohta Toiminta altistustilanteissa).

Sosiaali- ja terveysalan henkilöstö

Tartuntatautilain (1227/2016) mukaan työnantajan tulee huolehtia siitä, että tartuntatautien vakaville seurauksille alttiita potilaita tai asiakkaita hoitavilla sosiaali- ja terveysalan työntekijöillä ja työharjoittelussa olevilla opiskelijoilla on joko rokotuksen tai sairastetun taudin antama suoja vesirokkoa vastaan. Tämän ryhmän rokotuksiin voidaan käyttää kansalliseen rokotusohjelmaan hankittuja rokotteita. 
Sosiaali- ja terveysalan henkilöstön rokotukset

Koulu- ja päivähoidon työntekijät

Erityisen tärkeää on suojata työntekijää raskaudenaikaiselta vesirokolta. Työhöntulotarkastuksessa suositellaan ainakin alle 45-vuotiailta naisilta kysymään, ovatko he sairastaneet vesirokon tai saaneet rokotuksen. Jos henkilö ei ole sairastanut vesirokkoa tai saanut kahta rokotetta, rokotetta suositellaan. 
Työelämän rokotukset

Vesirokon ja vyöruusun tartuttavuus ja vesirokkovirukselle altistuminen

Vesirokkovirus tarttuu ilma-, pisara- ja kosketustartuntana. Vesirokon tartuttavuus alkaa mahdollisesti jo 1-2 vrk ennen iholeesioiden ilmaantumista ja jatkuu, kunnes viimeiset iholeesiot ovat rupeutuneet (yleensä 5–10 vrk leesioiden ilmaantumisesta). Vyöruusun tartuttavuuden ajatellaan yleisesti olevan vähäisempää kuin vesirokon, ja tartuttavuuden kestävän ihottuman ilmaantumisesta viimeisten iholeesioiden rupeutumiseen. Immuunipuutteisilla henkilöillä vesirokon tai vyöruusun tartuttavuusaika voi olla pidempi ja viruksen erittyminen runsaampaa.

Tartuttavaksi katsotaan 

• Kaikki vesirokkoa sairastavat
• Vyöruusua sairastavat, joilla on immuunipuutos
• Vyöruusua sairastavat, joiden ihottuma on paljaaksi jäävällä ihoalueella kuten kasvoissa tai ulottuu useamman dermatomin alueelle (yleistynyt vyöruusu).  

Vesirokkovirukselle altistumiseksi luokitellaan 

• Suora kosketus vesirokko- tai vyöruusurakkuloihin
• Kasvotusten tapahtuva kontakti (esim. keskustelu) yli 5 minuuttia mikäli kyseessä on vesirokko, yleistynyt vyöruusu, tai immuunipuutteisen henkilön vyöruusu.
• Oleskelu samassa huoneessa yli 15 minuuttia mikäli kyseessä on vesirokko, yleistynyt vyöruusu, tai immuunipuutteisen henkilön vyöruusu. 

Kaikki altistuneet voidaan kartoittaa, mutta toimenpiteet vesirokon ehkäisemiseksi koskevat vain erikseen määriteltyjä kohderyhmiä. Tarkempi tartunnanjäljitys voi olla tarpeen tilanteissa, joissa epäillään, että altistuneilla henkilöillä ei ole sairastetun tai rokotuksen antamaa suojaa ja/tai he ovat alttiita taudin vakaville muodoille. kts. kohta Toiminta altistustilanteissa.

Toiminta altistustilanteissa

Henkilön altistuttua vesirokolle arvioidaan tautiin sairastumisen riski. Mikäli hänellä on immuniteetti eli suoja vesirokkoa vastaan rokotusten tai sairastetun taudin perusteella, toimenpiteitä ei tarvita. Poikkeuksena on immuunipuutteiset henkilöt (kts määritelmä alempana), joilta suoja tarkistetaan VZV-vasta-ainetutkimuksella.

Todisteet immuniteetista:  

• Henkilön tai hänen lähipiiriinsä antama tieto sairastetusta vesirokosta. Suullinen tieto on yleensä luotettava. Poikkeuksena ovat trooppisilta ja subtrooppisilta alueilta kotoisin olevat henkilöt, koska näillä alueilla vesirokon sairastaminen lapsuudessa on harvinaisempaa ja muut rakkulaiset ihottumat yleisempiä kuin Suomessa. 
• Ohjeen mukaan toteutettu vesirokkorokotus (2 annosta).
• Terveydenhuollon ammattilaisen toteama vyöruusu.
• Laboratoriokokeella osoitetut IgG-luokan VZV-vasta-aineet.
• Henkilö on syntynyt Suomessa, on yli 50-vuotias eikä hänellä ole merkittävää immuunipuutosta. Käytännössä yli 50-vuotiaat Suomessa syntyneet henkilöt ovat sairastaneet vesirokon, vaikka eivät sitä muistaisikaan.

Vesirokon ehkäisy altistuksen jälkeen 

Jos vesirokolle altistuneella ei ole aikaisempaa immuniteettia tai henkilö on immuunipuutteinen, harkitaan, tarvitseeko vesirokon kehittyminen ehkäistä. Vaihtoehtoja ovat rokote, viruslääkehoito ja VZV-immunoglobuliini, joiden valintaan vaikuttaa altistuneen ikä, terveydentila ja mahdollinen raskaus. 

• Vesirokkorokotetta voidaan käyttää vesirokon ehkäisyyn 12 kuukauden iästä alkaen. Mahdollisimman pian altistuksen jälkeen annettuna rokote ehkäisee taudin puhkeamista ja varsinkin sen vakavia muotoja tehokkaasti.  Rokote tulisi mielellään antaa 3 vuorokauden, ja viimeistään 5 vuorokauden kuluessa altistuksesta. Rokotetta ei tule antaa raskaana oleville tai immuunipuutteisille.
• Viruslääkehoito (asikloviiri, valasikloviiri) on ensisijainen vaihtoehto raskaana olevilla, ja sitä voidaan käyttää muissakin ryhmissä vaihtoehtona rokotteelle tai yhdistettynä immunoglobuliiniin. Viruslääkehoito aloitetaan seitsemäntenä päivänä altistuksesta ja sitä jatketaan viikon ajan. Tarvittaessa hoito aloitetaan myöhemminkin, mutta ennaltaehkäisevää viruslääkehoitoa ei tulisi aloittaa enää yli 14 vuorokauden kuluttua altistuksesta.
• VZV-immunoglobuliinia käytetään taudin ehkäisyyn ensisijaisesti immuunipuutteisten ja vesirokolle altistuneiden vastasyntyneiden kohdalla. Immunoglobuliini pyritään antamaan 3 vuorokauden kuluessa mutta viimeistään 10 vrk kuluessa altistuksesta. Immunoglobuliinista ei ole hyötyä, jos tauti on jo puhjennut. 

Vesirokon ehkäisy eri kohderyhmissä 

• Raskaana olevat. Jos raskaana oleva ei ole sairastanut vesirokkoa tai saanut kahta annosta vesirokkorokotetta, on hänen tautiriskinsä selvitettävä viipymättä, ja VZV-vasta-aineet voidaan tarvittaessa tutkia päivystyksenä. Seronegatiivisille aloitetaan viruslääkehoito, koska rokote on raskauden aikana vasta-aiheinen.
• Vastasyntyneet. Lapsen kannalta vaarallisinta on, jos äiti sairastuu vesirokkoon 5 vrk ennen – 2 vrk jälkeen synnytyksen. Lapsen sairastumisriski on tällöin noin 20 %. Jos äidin vesirokko puhkeaa tänä aikana, vastasyntyneelle annetaan viruslääkehoito ja VZV-immunoglobuliini.
• Immuunipuutteiset henkilöt. Riskiryhmiin kuuluvat esimerkiksi leukemiaa, lymfoomaa tai synnynnäistä tai hankittua immuunipuutosta sairastavat sekä henkilöt, joilla on elimistön vastustuskykyä merkittävästi heikentävä lääkehoito. Immuunipuutteen tasoa arvioitaessa voi hyödyntää esimerkiksi UK:n terveysviranomaisen laatimaa listaa
  UKHSA: Guidelines on post-exposure prophylaxis for varicella or shingles, Annexe 1 (Gov.uk)
  Näiltä ryhmiltä VZV-vasta-aineet tutkitaan päivystyksellisesti. Seropositiiviset eivät todennäköisesti hyödy estohoidosta. Seronegatiivisille ja vasta-ainetestissä raja-arvotuloksen saaville aloitetaan viruslääkehoito ja harkitaan tapauskohtaisesti VZV-immunoglobuliinia.
• Terveydenhuollon työntekijät. Jos terveydenhuollon työntekijällä tai opiskelijalla ei ole tartuntatautilain mukaista suojaa vesirokkoa vastaan, voidaan vesirokkorokote antaa 72 tunnin sisällä ensimmäisestä altistumishetkestä taudin puhkeamisen ehkäisemiseksi, mikäli työntekijä ei ole raskaana. Koska tartuttavuus alkaa jo ennen havaittavia oireita, seronegatiivisen työntekijän ei oireettomanakaan suositella hoitavan raskaana olevia tai immuunipuutteisia mahdollisena tartuttavuusaikana eli 8-21 päivää altistushetkestä.
• Muut terveet lapset ja aikuiset, jotka eivät ole sairastaneet tautia tai saaneet kahta rokoteannosta. Aikaisemmin terveen alle 13-vuotiaan lapsen vesirokkoaltistus ei lähtökohtaisesti edellytä toimenpiteitä. Puutteellisesti rokotetun tai rokottamattoman lapsen rokotussuoja on kuitenkin hyvä täydentää. Mahdollinen viruslääkityksen tarve harkitaan tapauskohtaisesti ottaen huomioon altistuneen riski saada vakava tauti. 

Vesirokon hoito

Hoitopaikka ja varotoimet 

Lieväoireisen vesirokon voi sairastaa kotona. Vesirokkoon sairastuneen ei tule mennä päivähoitoon, kouluun tai työpaikalle ennen kuin ihon rakkulat ovat rupeutuneet. Vesirokkoa tai vyöruusua sairastavien tulee välttää kontaktia immuunipuutteisiin henkilöihin sekä sellaisiin raskaana oleviin, jotka eivät ole sairastaneet vesirokkoa tai saaneet kahta annosta vesirokkorokotusta.

Invasiivisen bakteeri-infektion epäily ja immuunipuutteisen vesirokko ovat esimerkkejä sairaalahoitoa vaativasta infektiosta. Päivystyspoliklinikalle saapuva henkilö, jolla epäillään vesirokkoa, tulisi ohjata yleisen odotusaulan sijaan erilliseen tilaan. Sairaalassa vesirokkopotilas hoidetaan tavanomaisin, ilma- ja kosketusvarotoimin. Ilma- ja kosketusvarotoimet voidaan lopettaa, kun rakkulat ovat kuivuneet ja rupeutuneet. Samoja varotoimia käytetään vyöruusun yhteydessä, jos potilas on immuunipuutteinen tai on kyse yleistyneestä vyöruususta. Mikäli potilas ei ole immuunipuutteinen, eikä kyse ole yleistyneestä vyöruususta, mutta vyöruusu sijaitsee iholla paljaalla alueella, käytetään tavanomaisia ja kosketusvarotoimia. 

Lääkehoito 

Terveiden lasten komplisoitumattoman vesirokon hoito on yleensä oireenmukaista. Viruslääkehoito on perusteltua 13 vuotta täyttäneillä ja niillä alle 13-vuotiailla, joilla on krooninen iho- tai keuhkosairaus, kortikosteroidihoito tai muusta syystä johtuva immuunipuutos. Immuunipuutteisilla viruslääkehoito aloitetaan yleensä suonensisäisesti sairaalassa.

Vesirokon hoito raskauden aikana

Raskauden aikana puhjennut vesirokko on aina aihe päivystykselliseen arvioon. Mikäli vesirokkoepäily syntyy jo kotona, on sairastuneen syytä olla etukäteen puhelimellä yhteydessä äitiyspoliklinikalle (virka-aikana) tai synnytysten ja naistentautien päivystykseen (päivystysaikana), jolloin sovitaan toimintatavoista.  Viruslääkehoito hoitoannoksella aloitetaan mahdollisimman pian.

Yleensä raskaana oleva voi sairastaa vesirokon kotona, mutta jos tautiin liittyy hengitystieoireita, korkea kuume tai laaja-alainen ihottuma, tulee harkita sairaalahoitoa. Häntä ei tule pyytää neuvolaan tartuttavuusaikana. Vesirokkotartunnan saaneita raskaana olevia seurataan yleensä erikoissairaanhoidossa infektion jälkeen.

Lähellä synnytysajankohtaa puhjennut vesirokko vaatii vastasyntyneen immunoglobuliinin ja asikloviirilääkityksen ja eristystoimenpiteitä, joista on tarkempia ohjeita synnytyssairaaloissa. Ehkäisevää hoitoa saavan vastasyntyneen imetys on turvallista.  Imeväisen kosketusta rakkuloihin on kuitenkin vältettävä ja rakkulat tulee peittää. 

Toiminta laitosmaisissa vastaanottokeskuksissa tai vastaavissa olosuhteissa ilmenevissä vesirokkotapauksissa

Vesirokkoepidemiat ovat vesirokkorokotusten ansiosta käyneet vähiin. Vesirokon tarttuminen lapsesta toiseen oli tavallista ennen vesirokkorokotusten aloittamista mm. päiväkodeissa. Epidemioita voi edelleen esiintyä yhteisöissä, joiden jäsenillä ei ole rokotuksen tai sairastetun taudin antamaa immuniteettia.

Vastaanottokeskus on esimerkki yhteisöstä, jossa VZV-seronegatiivisten osuus voi olla suurempi kuin Suomessa syntyneessä väestössä. Laajan epidemian ja komplisoituneiden vesirokkoinfektioiden riski voi olla tavanomaista suurempi.

Ensitoimet vesirokkoepäilyn herätessä

• Lääkäri varmistaa diagnoosin kliinisen kuvan perusteella ja tarvittaessa VZVNh-testillä rakkulasta. Mikäli potilas siirtyy tätä varten terveydenhuollon toimipisteeseen, vesirokkoepäilystä tulee ilmoittaa etukäteen. 
• Diagnoosin varmistuttua kartoitetaan taudille altistuneet. Erityisen tärkeää on tunnistaa riskiryhmiin kuuluvat henkilöt (raskaana olevat ja immuunipuutteiset) ja järjestää heille tarvittaessa asianmukainen profylaksi (ks. kohta Toiminta altistustilanteissa). 

Varotoimet sairastuneen hoidossa

• Vesirokko ei ole lain määrittelemä yleisvaarallinen tartuntatauti, joten sairastunutta ei voi asettaa tartuntatautilain määrittelemään eristykseen tahdosta riippumatta. Riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden suojaamiseksi tulee kuitenkin suositella vapaaehtoisia varotoimia.
• Sairastuneet sijoitetaan yhden hengen huoneisiin tai samaan huoneeseen muiden vesirokkoon sairastuneiden tai tiettävästi vesirokolle immuunien henkilöiden kanssa. Sairastuneita tulee ohjeistaa välttämään yleisiä tiloja.
• Vesirokkoon sairastuneille järjestetään mieluiten oma suihku ja WC. Jos tämä ei ole mahdollista, he voivat peseytyä yhteisissä tiloissa muiden asukkaiden jälkeen välttäen kontaktia muihin asukkaisiin.
• Sairastuneiden lasten vanhemmat (jos koko perhe asuu samassa paikassa) majoittuvat samaan huoneeseen lapsensa kanssa. Jos vanhemmat ovat immuuneja vesirokolle, heidän liikkumistaan ei tarvitse rajoittaa. Jos vanhemmat ovat seronegatiivisia, edellä kuvattuja varotoimia suositellaan noudatettavaksi myös heidän osaltaan, kunnes lapsen ihottuman puhkeamisesta on kulunut 21 vrk.
• Vesirokkoon sairastuneiden ruokailu järjestetään heidän omassa huoneessaan.
• Sairastuneen henkilön huoneen siivoaminen järjestetään laitoksen normaalin menettelyn mukaan.
• Varotoimet voidaan purkaa, kun sairastuneiden kaikki rakkulat ovat rupeutuneet (lapsipotilaan vanhempien tapauksessa 21 vrk kuluttua lapsen oireiden alusta). Epidemian katsotaan olevan ohi, kun viimeisen vesirokkopotilaan rakkuloiden rupeutumisesta on kulunut 21 vrk. 

Työntekijöiden suojaus

• Henkilökunnan jäsenet, joilla ei ole sairastetun taudin tai rokotteen antamaa immuniteettia vesirokkoa vastaan, voivat laitosolosuhteissa sekä altistua itse tartunnalle että toimia tartunnan levittäjinä.
• Vastaanottokeskusten työntekijöille suositellaan vesirokkorokotusta, jos heillä ei ole sairastetun taudin tai rokotuksen antamaa suojaa vesirokkoa vastaan. Rokotus suojaa sekä työntekijää itseään että vastaanottokeskuksen asiakkaita.
• Vesirokolle altistuneiden henkilökunnan jäsenten vesirokkoimmuniteetin selvitys ja profylaksi toteutetaan kohdan 8 (Toiminta altistustilanteissa) periaatteiden mukaan.
• Vain vesirokolle immuunien henkilökunnan jäsenten suositellaan osallistuvan vesirokkoon sairastuneiden henkilöiden parissa tehtävään työhön. Jos vesirokkoon sairastuneita on yksikössä useita, tämä saattaa tarkoittaa koko yksikön toimintaa eikä vain sairastuneiden henkilöiden hoitamista. Raskaana oleva henkilö, jolla ei ole immuniteettia vesirokkoa vastaan, tulee siirtää pois työtehtävistä, joissa vesirokkotartunnan riski on suuri.
• Tarpeettomia käyntejä sairastuneen/sairastuneiden huoneessa vältetään. Tartuntojen välttämiseksi suositellaan, että sairastuneita hoidettaessa noudatetaan tavanomaisia ja kosketusvarotoimia sekä käytetään FFP2/3-suojaimia.
• Vesirokkoon sairastuneet henkilökunnan jäsenet jäävät pois töistä, kunnes ihottuma on kokonaisuudessaan rupeutunut. 

Muut varotoimet

• Laitoksen päiväohjelmaa kuten oppitunteja, kokouksia tai kerhoja ei yleensä ole tarpeen rajoittaa, mutta vesirokkoon sairastuneiden ei tule osallistua niihin tartuttavuusaikana.
• Vesirokolle altistuneiden mutta oireettomien henkilöiden ei pääsääntöisesti tarvitse rajoittaa liikkumistaan. Heitä tulee kuitenkin tiedottaa vesirokon oireista, jotta niiden mahdollisesti myöhemmin puhjetessa hoito ja altistuneiden kartoitus päästään aloittamaan nopeasti. Laajan epidemian aikana voidaan myös oireettomia, seronegatiivisia altistuneita suositella välttämään ei-välttämättömiä vierailuja esimerkiksi muihin vastaanottokeskuksiin, jos näihin katsotaan liittyvän epidemian leviämisen riski.
• Torjuntatoimien laajuudesta konsultoidaan hyvinvointialueen tartuntataudeista vastaavaa lääkäriä. Päätöksentekoon vaikuttavat mm. sairastuneiden määrä ja sijoittuminen laitoksessa, välittömässä altistumisriskissä olevien riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden määrä sekä käytössä olevat voimavarat.
• Kaikkien altistuneiden immuniteetin selvittäminen ja seronegatiivisten rokottaminen tai profylaktinen lääkitys on harvoin tarpeen, mutta sitä voidaan tapauskohtaisesti harkita laajoissa epidemioissa (ks. kohta Toiminta altistustilanteissa).

Tiedonkulku 

• Vesirokkoepidemiasta ilmoitetaan hyvinvointialueen tartuntataudeista vastaavalle lääkärille, joka tiedottaa asiasta tarpeen mukaan esimerkiksi kouluterveydenhuoltoon.
• Vastaanottokeskuksessa tai muussa laitoksessa havaitusta epidemiasta pyydetään ilmoittamaan myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tartuntatautilääkärille (puh. 029 524 8557).
• Epidemiasta tiedotetaan muihin laitoksiin, joihin vesirokkoon sairastuneita tai sille altistuneita epidemian aikana mahdollisesti siirtyy.
• Epidemiasta tiedotetaan laitoksen vierailijoille esimerkiksi kyltillä.
• Tiedon jakaminen epidemian yhteydessä myös altistuneille on tärkeää yhteistyön ja hoitomyöntyvyyden varmistamiseksi. 

Kirjallisuutta

• WHO Strategic Advisory Group of Experts on Immunization. Position paper on varicella vaccines – November 2025. Weekly Epidemiological Record No. 47, 2025 100, 567–590.
• Veijo Hukkanen ja Tea Nieminen. Varicella-zostervirus. Mikrobiologia, Duodecim. 14.12.2020
• Raakel Luoto ja Kristiina Tertti. Virusinfektiot. Infektiosairaudet. Duodecim. 20.10.2025.
• Hoitoon liittyvien infektioiden torjunta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2018 (Julkari)
• Royal College of Obstetricians and Gynaecologists. Chickenpox in Pregnancy – RCOG Green-top Guideline no. 13 January 2015 (minor update 2024).
• UK health Service Agency. Guidance on the investigation, diagnosis and management of viral illness (plus syphilis), or exposure to viral rash illness, in pregnancy. August 2024.
• UK health Service Agency. Green Book on Immunisation: Varicella. 7.4.2026.
• Leino T, Puumalainen T. Vesirokkorokotus rokotusohjelmassa Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2018;134(18):1770-2
• Marin M. ym. Prevention of Varicella. Recommendations of the Advisory Committee on Immunization Practices (ACIP). Morbidity and Mortality Weekly Report 2007; 56(RR04); 1-40.
• UK health Service Agency. Post-exposure prophylaxis for chickenpox and shingles. 19.3.2026.
• Salo H, Perälä J, Hannila-Handelberg T, Sarvikivi E, Luomala O, Ollgren O, Leino T. Decline in varicella cases contacting primary health care after introduction of varicella vaccination in Finland – A population-based register study, Vaccine 2023; 41:6535-41.
• Marin M, Leung J, Lopez AS, Shepersky L, Schmid DS, Gershon AA. Communicability of varicella before rash onset: a literature review. Epidemiology and Infection. 2021;149:e131. 
• Viner K, Perella D, Lopez A, Bialek S, Newbern C, Pierre R, Spells N, Watson B. Transmission of varicella zoster virus from individuals with herpes zoster or varicella in school and day care settings. J Infect Dis. 2012 May 1;205(9):1336-41. . Epub 2012 Mar 27. PMID: 22454467.