UTH - Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi -tutkimus

Kesto:

1.1.2014–31.12.2015

Vastuuyksikkö:

Yhdenvertaisuus

UTH on Suomessa toteutettu ulkomaista syntyperää olevaan väestöön kohdistuva väestötutkimus, jossa kartoitettiin ulkomaista syntyperää olevien terveyttä, hyvinvointia, toiminta- ja työkykyä ja elinoloja niin, että mukana olivat kaikki kieliryhmät ja myös muualla kuin suurimmissa kaupungeissa asuvat.

Ulkomaista syntyperää olevilla tarkoitetaan henkilöitä, joiden vanhemmat (tai ainoa tiedossa oleva vanhempi) ovat syntyneet ulkomailla. Henkilöt voivat olla joko Suomessa tai ulkomailla syntyneitä ja Suomen tai muiden maiden kansalaisia. Määritelmä perustuu Tilastokeskuksessa ja muissa pohjoismaissa käytössä olevaan luokitukseen.

Tulokset

Tutkimuksen tuloksia on koottu seuraaviin julkaisuihin:

Lisäksi tuloksiin voi tutustua Maahanmuutto ja kulttuurinen moninaisuus -sivuston Julkaisut-sivulla, jonne on koottu aineistosta tehdyt julkaisut.
Julkaisut (Maahanmuutto ja kulttuurinen moninaisuus -sivusto)

UTH-tutkimuksen aineisto ja sen käyttö tutkimuksissa

Tutkimus käynnistyi 2014 ja aineistonkeruu päättyi keväällä 2015. Tutkimukseen kutsuttiin 6 000 satunnaisesti valittua ulkomaista syntyperää olevaa henkilöä, jotka olivat iältään 15–64-vuotiaita. Osallistumisaktiivisuus oli erinomainen 66 %.

Tutkimus toteutettiin käyntihaastatteluina 13 eri kielellä: suomi, ruotsi, englanti, viro, kiina, ranska, thai, kurdin sorani, arabia, persia, venäjä ja somalia.

Kaikki tutkimuksen osiot ovat saatavissa tutkimustarkoituksia varten etäkäyttöön. Aineisto käsitellään niin, että vastaajat eivät ole tunnistettavissa. Tutkimusaineiston kuvaukset löytyvät Tilastokeskuksen Taika-tutkimusaineistokatalogista, joka esittelee tutkimuskäyttöön luovutettavia mikroaineistoja.
Taika-katalogi (Tilastokeskus)

Aineistoa voi hakea tutkimuskäyttöön Tilastokeskuksen käyttölupahakemuksella Tilastokeskuksen tutkijapalveluiden kautta: tutkijapalvelut(at)stat.fi
Lisätietoa käyttölupahakemuksesta (Tilastokeskus)

Rahoitus ja tutkimuksen organisaatio

Tutkimuksen toteuttamiseen osallistuivat Tilastokeskus (TK), THL ja Työterveyslaitos (TTL). THL vastasi hankkeessa muun muassa terveyttä ja hyvinvointia koskevan tietosisällön määrittelystä ja vertailukelpoisuudesta sekä osallistui tiedonkeruun suunnitteluun ja haastattelijoiden rekrytointiin ja koulutukseen. TK vastasi ensisijaisesti tiedonkeruusta, sen organisoinnista ja haastattelijoista. TTL osallistui pääasiassa työelämään kiinnittymistä, työssä pärjäämistä ja työoloja koskevan tietosisällön määrittelyyn ja lomakkeen suunnitteluun.

Tutkimusta rahoittivat THL, TK, TTL, EU:n kotouttamisrahasto sekä opetus- ja kulttuuriministeriö.

Yhteystiedot

Hannamaria Kuusio
Tutkimuspäällikkö
puh. 029 524 7657
[email protected]