Alle 3-vuotiaiden huostaanotot ovat lisääntyneet – lastensuojelun tilastoissa ei kuitenkaan muita merkittäviä muutoksia

Julkaisuajankohta 19.5.2026 10.00
Tyyppi:Tiedote

Huostassa olleiden 0–2-vuotiaiden määrä kasvoi 9 prosenttia vuonna 2025. Huostassa oli kaikkiaan 292 alle 3-vuotiasta lasta vuonna 2025. Avohuollossa olleiden alle 3-vuotiaiden määrä kasvoi 10 prosenttia.

Ikäryhmän kiireelliset sijoitukset lisääntyivät vain vähän (+3 prosenttia), kuten myös lastensuojeluilmoitusten kohteena olevien 0–2-vuotiaiden määrä (+ 2 prosenttia). 

"Tärkeää on, että lapsiperheet saavat tukea sitä tarvitessaan. Pienten lasten osalta kasvu näkyi kaikissa lastensuojelun tarkasteluissa. Se on huomionarvoista ja voi kertoa lapsiperheiden lisääntyneestä kuormituksesta tai siitä, että viranomaiset puuttuvat tilanteisiin entistä päättäväisemmin", sanoo THL:n kehittämispäällikkö Johanna Hedman.

Lastensuojelun keskeiset tunnusluvut pysyivät koko maan tilannetta tarkastellessa vuonna 2025 pääosin ennallaan. 

Lastensuojelun keskeiset tunnusluvut vuonna 2025. Luvut on kerrottu sivun tekstissä.

Alueelliset erot suuria

Hyvinvointialueiden välillä on suuria eroja. Etelä-Karjalassa, Itä-Uusimaalla ja Pohjanmaalla on vähän asiakkaita, kiireellisiä sijoituksia ja huostassa olevia lapsia. 

“Alueiden erot voivat kertoa erilaisista tavoista järjestää palveluita, mutta myös alueen väestön hyvinvoinnista ja sosioekonomisista tekijöistä,” Johanna Hedman sanoo.

Lastensuojeluilmoituksia ja avohuollon asiakasmääriä voi tarkastella hyvinvointialueittain entistä tarkemmin THL:n verkkopalvelussa.

Lastensuojelun asiakkuus oli yleisintä teini-ikäisillä

Lastensuojelun asiakkuus oli yleisintä teini-ikäisillä. Vuonna 2025 avohuollon asiakkaina oli 3,6 prosenttia kaikista lapsista, eniten 16–17-vuotiaissa (4,8 %). Lastensuojeluilmoitukset kasvoivat yhä tässä ikäryhmässä.  Lastensuojeluilmoitus tehtiin vuoden aikana joka seitsemännestä (14,7 %) 16–17-vuotiaasta. 

“Nuoruusikäisten korostuminen tilastoissa voi viitata siihen, että lasten ja perheiden kasautuneet tuen tarpeet tunnistetaan liian myöhään, mutta myös siihen, että nuoruusiässä korostuviin mielenterveyden ja käyttäytymisen haasteisiin ei pystytä muissa palveluissa tarkoituksenmukaisesti vastaamaan”, toteaa THL:n tutkimusprofessori Taina Laajasalo

Sijoitusten määrässä ei muutoksia 

Kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna 17 100 lasta (1,6 % lapsista), mikä on samaa tasoa kuin aiempina vuosina.

Huostassa oli vuoden aikana 11 500 lasta (1,1 %), ja kiireellisesti sijoitettuna 4 800 lasta (0,5 %).

“Sijoitusten määrän pysyminen vakaana ei yksin kerro tilanteen heikkenemisestä tai parantumisesta. Se voi tarkoittaa vakiintumista tai myös sitä, että lapsen sijoittamista kodin ulkopuolelle tarkastellaan entistä kriittisemmin”, Hedman huomauttaa.

Ilmoitukset kasautuvat yhä enemmän samoille lapsille

Vuonna 2025 lastensuojeluilmoitus tehtiin 117 000 lapsesta, mikä vastaa 10,9 prosenttia kaikista lapsista. Ilmoitusten kokonaismäärä nousi 246 000:een (+7 %), vaikka ilmoitusten kohteena olevien lasten määrä kasvoi vain hieman (+1 %).

“Kun ilmoitusten määrä kasvaa mutta lasten määrä ei, se kertoo ilmoitusten kasaantumisesta samoille lapsille. Syksyllä käyttöön saatavat aiempaa kattavammat tiedot auttavat ymmärtämään ilmiötä paremmin”, kertoo THL:n johtava asiantuntija Martta Forsell.

Viivadiagrammissa on kuvattu lastensuojelun keskeisten tunnuslukujen kehitys vuodesta 2010. Viimeisintä kehitystä on kuvattu sivun tekstissä.

Lastensuojelun asiakkaiden tuen esitetään jatkossa toteutuvan yhä selvemmin lapsiperhepalveluissa

Sosiaali- ja terveysministeriö ehdottaa lasten ja perheiden tukea annettavaksi jatkossa yhä selkeämmin sosiaalihuoltolain mukaisissa palveluissa lastensuojelun sijaan. Tavoitteena olisi siirtää asiakkaita lastensuojelusta sosiaalihuoltolain mukaisiin palveluihin. Ehdotukset sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain muutoksista ovat parhaillaan lausuntokierroksella. 

Lapsiperhepalveluiden piirissä oli THL:n arvion mukaan noin 150 000 lasta eli 15 prosenttia kaikista lapsista. 

”Tänä vuonna pystyimme ensimmäistä kertaa tarkastelemaan muutamien hyvinvointialueiden tietojen perusteella, mitä sosiaalipalveluja lastensuojelun asiakkaat ovat saaneet. Jatkossa voimme analysoida entistä tarkemmin, millaista tukea lapset, nuoret ja heidän perheensä saavat. Sosiaalihuollon tietopohja tarkentuu Kanta-palveluiden käyttöönoton myötä”, Forsell kertoo.

“Jatkossa näiden tietojen lisäksi tulisi saada tarkempaa tietoa esimerkiksi lastensuojelulaitoksista, ja sen vuoksi THL toivookin seuraavan hallituksen panostavan lastensuojelun tietopohjan vahvistamiseen tältäkin osin”, Johanna Hedman lisää.

Lisätietoa

Lastensuojelun tilastot

THL:n hallitusohjelmaratkaisut

Yhteystiedot

Johanna Hedman
tiimipäällikkö, kehittämispäällikkö
THL
puh. 029 524 7194

Taina Laajasalo
tutkimusprofessori
THL
puh. 029 524 7777

Martta Forsell
johtava asiantuntija
THL
puh. 029 524 7974

Sähköpostit muotoa [email protected]

Lapset, nuoret ja perheet Sote-palvelujen johtaminen Tietovarannot