Hyppää sisältöön

Englannissa todetun meningokokkiepidemian aiheuttama riski muualla Euroopassa on pieni

Julkaisuajankohta 20.3.2026 12.41
Tyyppi:Uutinen

Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus (ECDC) arvioi, että Englannin Kentissä ilmenneen meningokokkiepidemian aiheuttama riski Euroopan väestölle on hyvin pieni. Epidemia-alueella oleskelleiden osalta altistumisriski tulee kuitenkin huomioida.

Yhdistyneen kuningaskunnan terveysviranomainen (United Kingdom Health Security Agency) on äskettäin ilmoittanut meningokokkibakteerin aiheuttamasta vakavien infektioiden epidemiasta Kentin alueella Englannissa. 

Epäiltyjä epidemiaan liittyviä meningokokkitapauksia oli 19.3. mennessä raportoitu 29. Tapauksista 18 on jo varmistunut laboratoriotutkimuksilla meningokokkibakteerin aiheuttamaksi. Näistä 13 tapauksen aiheuttajaksi on varmistunut B-ryhmän meningokokki.

Tautiin sairastuneet ovat nuoria aikuisia. Kahden sairastuneen on raportoitu menehtyneen. Englannin lisäksi Ranskassa on todettu yksi B-ryhmän meningokokin aiheuttama vakava infektio, jonka epäillään liittyvän Kentin epidemiaan.

Meningokokki voi aiheuttaa aivokalvontulehdusta ja vaikean infektion

Meningokokki on bakteeri, joka voi aiheuttaa aivokalvotulehduksen tai vaikean yleistyneen infektion. 

Osa väestöstä kantaa bakteeria oireettomana nielussaan. Tartunta saadaan pisaratartuntana joko vakavaan tautiin sairastuneelta tai oireettomalta kantajalta. 

Vakavan taudin itämisaika, eli aika tartunnasta oireisiin, on 2–10 vuorokautta, yleisimmin 3–4 vuorokautta. Vakavaan tautiin sairastuneista keskimäärin 10 prosenttia menehtyy.

Meningokokkeja on useita eri ryhmiä, joista länsimaissa yleisimmät ryhmät ovat B, C, W ja Y. 

Englannissa epidemian aiheuttanutta kantaa ei ole todettu Suomessa

Suomessa meningokokin aiheuttama vakava infektio on harvinainen ja se luokitellaan yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi. Vakavien meningokokki-infektioiden esiintymistä seurataan ja infektiot aiheuttaneiden bakteerien tarkempi tyyppi selvitetään kokogenomisekvensoinnilla.

Vuonna 2025 vakavia meningokokki-infektioita todettiin Suomessa yhteensä 19 ihmisellä. Englannissa epidemian aiheuttanutta kantaa ei ole todettu Suomessa.

Valtaosa tartunnoista on yksittäisiä tai ilmenee vakavasti sairastuneen lähikontakteissa. Suuret epidemiat eivät ole tyypillisiä. 

Meningokokkitartuntoja voidaan ehkäistä antibiootilla ja rokotuksin

Vakavaa meningokokki-infektiota voidaan epidemiatilanteissa ehkäistä tehokkaasti lähikontaktissa altistuneille annettavalla mikrobilääkityksellä.

Englannin epidemiassa todennäköisiksi altistumispaikoiksi on raportoitu tietty yökerho Canterburyssa 5.–7.3.2026 sekä Kentin yliopisto. Näissä paikoissa oleskelleille sekä sairastuneiden muille lähikontakteille on annettu ehkäisevää mikrobilääkitystä. 

Meningokokkia vastaan on olemassa myös rokotteita, jotka suojaavat eri meningokokkiryhmiltä (joko ACWY-ryhmiltä tai B-ryhmältä). 

Suomessa meningokokkirokotteita annetaan kansallisessa rokotusohjelmassa tietyille lääketieteellisille riskiryhmille, kuten potilaille, joilta puuttuu perna. Lisäksi ACWY-ryhmiltä suojaavaa rokotetta annetaan varusmiespalveluksen tai naisten vapaaehtoisen asepalveluksen aloittaville. 

Englannissa epidemia-alueella on aloitettu myös kohdennetut rokotukset meningokokki B-rokotteella. Rokotteen antama suoja kehittyy hitaasti ja vaatii kaksi rokoteannosta, joten nopeasti annettu ehkäisevä mikrobilääkitys altistuneille on tehokkain keino infektioiden ehkäisemiseksi.

Kentin epidemian aiheuttama riski laajemmalle väestölle Englannissa on Yhdistyneen kuningaskunnan terveysviranomaisen mukaan pieni. Lisäksi ECDC on arvioinut, että epidemian aiheuttama riski väestölle EU/ETA-maissa on hyvin pieni. ECDC:n arviossa epidemia-alueella altistuneiden riski arvioidaan pieneksi, jos he ovat ennen altistumista saaneet meningokokki B-rokotteen ja kohtalaiseksi, jos he eivät ole saaneet kyseistä rokotetta. 

Lisätiedot

United Kingdom Health Security Agencyn tiedote: Cases of invasive meningococcal disease notified in Kent

ECDC:n uutinen: Very low risk for the EU/EEA from the outbreak of invasive meningococcal disease in Kent, England

Mikä on meningokokki? (THL)

Meningokokkirokotteet (THL)

Tartuntatautilääkäri
THL
puh. 029 524 8557
[email protected]

Maija Toropainen 
erityisasiantuntija
THL
puh. 029 524 8873
[email protected]

Nohynek Hanna
ylilääkäri
THL
puh. 029 524 8246
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto