Hyppää sisältöön

Kaupunkipuut edistävät terveyttä monipuolisesti

Julkaisuajankohta 18.3.2026 10.46
Tyyppi:Uutinen

Uusien puiden istuttaminen kaupungeissa ja suuri latvuspeite edistävät mielenterveyttä ja fyysistä terveyttä sekä vähentävät terveydenhuollon kustannuksia, selviää THL:n tutkimuskatsauksesta. Vanhat metsät puolestaan edistävät mielialaa nuorempia metsiä paremmin.

Luonnon ennallistamisen tavoitteena on parantaa ympäristön tilaa. Se on tärkeää, jotta luontokato saadaan pysäytettyä ja luonnon monimuotoisuus säilyy. Luontoympäristön tilan ja sen muutoksien vaikutuksista ihmisten terveyteen on ollut tähän asti vähän tietoa.

THL:n kokoama tuore katsaus kansainvälisestä tutkimuskirjallisuudesta tuo esiin, miten luonnon ennallistamistoimet voivat vaikuttaa ihmisten terveyteen Suomeen sovellettavissa olosuhteissa. 

Selvityksessä vahvin näyttö löytyi kaupunkipuiden ja suuren latvuspeitteen myönteisistä vaikutuksista terveyteen ja hyvinvointiin. Suurella latvuspeitteellä viitataan siihen, että puita on tiheästi ja/tai niiden oksistot ja lehvästöt ovat suuria.

Esimerkiksi New Yorkin laajan puidenistutuskampanjan arvioitiin lisänneen elämäntyytyväisyyttä yhtä paljon kuin mitä tyypillisesti saavutetaan 500 dollarin keskimääräisellä lisäyksellä asukkaiden kuukausituloihin. Australialaistutkimuksissa suurempi latvuspeite oli yhteydessä esimerkiksi vähäisempiin sydän- ja verisuonitautiperäisiin sairaalakäynteihin usean vuoden seurannassa. 

Suomessa toteutetussa tutkimuksessa havaittiin, että vanhat metsät edistävät mielialaa ja sen elpymistä nuorempia metsiä paremmin. 

Useimpien tutkimusten mukaan muiden tekijöiden, kuten eri puulajien, vaikutus ihmisten mielialaan ja stressiin oli korkeintaan pieni. 

Lisää tutkimusta tarvitaan ennallistamistoimien pidempiaikaisista vaikutuksista Suomessa ja Pohjoismaissa sekä muista kuin kaupunkien viheralueisiin ja kasvillisuuteen liittyvistä ennallistamistoimista.

”Selvityksemme tuloksia on tarkoitus hyödyntää ennallistamisasetuksen toimeenpanon suunnittelussa Suomessa. Tuloksista saa tukea erityisesti mietittäessä toimia, joilla voidaan saavuttaa useampia samanaikaisia hyötyjä, mukaan lukien ihmisten terveyden koheneminen”, kertoo THL:n erikoistutkija Tytti Pasanen

”Terveyshyödyissä korostuivat vanhojen puiden sekä latvuspeitteen rooli, ja näihin liittyviä toimia ovat olemassa olevan kaupunkipuuston säilyttäminen sekä puiden istuttaminen alueille, joissa latvuspeite on matalaa. Puiden sijoittelu ja lajivalinnat tulee tietysti suunnitella myös ekologisesti kestävästi”, Pasanen jatkaa. 

Katsaus tehtiin ympäristöministeriön toimeksiantona ja rahoittamana. 

Lähde:

Tytti P. Pasanen & Martin Täubel. Luonnon ennallistamistoimien terveys- ja hyvinvointivaikutukset. Katsaus tutkimuskirjallisuuteen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Työpaperi 8/2026. Helsinki 2026.

Lisätietoja:

Tytti Pasanen
erikoistutkija
THL
puh. 029 524 6114
[email protected]

Outi Ala-Honkola
erityisasiantuntija
ympäristöministeriö
puh. +050 427 0608, 029 525 0431
outi.ala-honkola(at)gov.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen Kansantaudit Mielenterveys Pääsivusto Ympäristöterveys ilmastonmuutos tutkimusohjelma3hyte tutkimusohjelma4terveysturvallisuus