Kenelle ohje on tarkoitettu?
Ohje on tarkoitettu ammattilaisille, jotka osallistuvat potilaan tai tutkittavan päihdetestaukseen tai tekevät johtopäätöksiä testin tuloksen perusteella, sekä päihdetestausta suunnitteleville ja siitä vastuussa oleville tahoille eri sektoreilla.
Työelämän ja opiskelun aikaisesta huumausainetestauksesta säädetään lainsäädännössä. Terveydenhuollon päihdetestauksen osalta kyseessä on suositus.
Käytettävä näytetyyppi valitaan kysymyksenasettelun perusteella
Päihdetestausta tehdään tavallisimmin veri- tai virtsanäytteestä, mutta myös esimerkiksi sylki- tai hiusnäytettä voidaan hyödyntää riippuen kysymyksenasettelusta.
Verinäytettä suositellaan käytettäväksi, kun halutaan selvittää päihteiden akuuttia käyttöä tai päihtymystilaa, ja aina silloin, kun halutaan tietää aineen pitoisuus käyttäjän elimistössä. Esimerkiksi alkoholitestauksessa, jota tehdään päihtymystilan osoittamiseksi, käytetäänkin lähes yksinomaan verinäytteitä.
Huumaus- ja lääkeainetestauksessa suositaan usein virtsanäytettä, josta päihteen äskettäinen käyttö voidaan osoittaa pidemmältä ajalta. Hiusnäytteestä puolestaan voidaan todeta jopa kuukausia aiemmin tapahtunut huumaus- tai lääkeaineen käyttö.
Päihdetesti on kaksivaiheinen
Päihdetestaus toteutetaan tavallisesti kaksivaiheisena. Ensivaiheen testi on usein epätarkempi seulontatesti, jonka antama positiivinen tulos varmennetaan tarkemmalla testillä.
Esimerkiksi alkoholia mitataan tyypillisesti ensivaiheessa hengitysilmasta seulonta-alkometrilla, ja tulos varmennetaan laboratoriossa verinäytteestä tehtävällä kaasukromatografisella mittauksella, jonka tuloksena saadaan tarkka veren alkoholipitoisuus promilleina. Poliisilla ja rajavartioviranomaisilla on lisäksi käytössään tarkkuusalkometreja, joilla pystytään mittaamaan tarkka alkoholipitoisuus hengitysilmasta.
Huume- ja lääkeainetestauksessa ensivaiheen testinä on perinteisesti käytetty aineiden immunologiseen tunnistamiseen perustuvaa testiä.
Massaspektrometrinen seulontatesti suositeltavampi kuin immunologinen
Immunologisen ensivaiheen testin käyttämistä harkittaessa on välttämätöntä olla tietoinen menetelmän rajoituksista: ensinnäkin, immunologisessa testissä aineiden tunnistus perustuu aineen tai aineryhmän tiettyyn rakenneosaan, jolloin testi voi tunnistaa myös muita yhdisteitä, joissa esiintyy sama rakenneosa. Tällöin tuloksena on positiivinen seulontatulos, joka vasta massaspektrometrisessa varmennuksessa osoittautuu vääräksi. Väärien positiivisten seulontatulosten vuoksi on tärkeää, että kaikki positiiviset alustavat tulokset varmennetaan massaspektrometrisilla menetelmillä.
Toinen, viime aikoina yhä merkittävämmäksi tullut rajoite on tavanomaisten immunologisten testien kattavuus: uusien huumausaineiden ja muuntohuumeiden sekä monien päihdyttävien lääkeaineiden käyttö ei näissä testeissä näy. Tällöin tuloksena on negatiivinen seulontatulos, vaikka henkilö olisikin huumeen vaikutuksen alainen tai käyttänyt ainetta aikaisemmin.
Nykyaikaisessa huumetestauksessa suositellaankin käytettäväksi kattavia laajoja massaspektrometrisia seulontatestejä, joiden avulla voidaan tunnistaa kaikkien merkittävien huumeiden, muuntohuumeiden ja päihdekäytössä olevien lääkeaineiden käyttö.
Varmistusanalyysi tehdään akkreditoidussa laboratoriossa
Varmistusanalyysit tehdään akkreditoidussa laboratoriossa, jonka pätevyysalueeseen käytettävät testit kuuluvat. Huume- ja lääkeainetestauksessa varmistusanalyysit tehdään aineiden yksiselitteisen ja kiistattoman tunnistamisen mahdollistavilla massaspektrometrisilla menetelmillä.
Tietoa päihdetestauksesta
Päihdetestauksessa selvitetään laboratoriotutkimuksen keinoin, mitä päihteitä henkilöllä on näytteenottohetkellä tai sitä ennen ollut elimistössään. Päihdetestausta voidaan pyytää joko terveydenhoidollisin tai valvonnallisin perustein.
Päihdetestausta tehdään usein potilaan taudinmäärityksen tai hoidon seurannan yhteydessä. Valvonnallisessa testauksessa henkilön päihteiden käyttö halutaan tutkia muista kuin terveydenhoidollisista syistä. Esimerkkejä valvonnallisesta testauksesta ovat liikennejuopumustutkimukset, työelämässä tehtävät huumetestit ja opiskelun aikaiset huumetestit.
Näytteen antaneen henkilön oikeusturvan varmistamiseksi henkilölle tulee antaa mahdollisuus kiistää positiivinen testitulos. Tuloksen kiistäneellä henkilöllä on oikeus uuteen testaukseen. Ristiriitatilanteissa on tärkeää, että analyysi uusitaan ennen mahdollisia seuraamuksia tutkittavalle.
Päihteisiin kuuluvat alkoholi, varsinaiset huumausaineet sekä tärkeimmät väärinkäytetyt lääkeaineet, jotka löytyvät yleensä myös huumausaineluokituksesta. Jälkimmäisissä tapauksissa käytetään usein termiä huumetestaus, vaikka tavallisesti testiin sisältyy myös vaihteleva määrä huumausaineiksi luokiteltuja lääkkeitä, useimmiten unilääkkeitä ja opioidikipulääkkeitä.
Perinteisten päihteiden rinnalle on viime vuosina noussut kasvava ja alati muuttuva aineryhmä, uudet psykoaktiiviset aineet, eli ns. "muuntohuumeet", jotka muistuttavat vaikutuksiltaan perinteisiä huumausaineita. Näitä aineita kehitetään ja käytetään tyypillisesti huumausainelainsäädännön tai päihdetestauksen kiertämiseksi.
Nykylainsäädännön mukaan näistä merkittävimmät voidaan kansallisella päätöksellä luokitella huumausaineiksi, jolloin niihin kohdistuvat samat rajoitukset kuin muihinkin huumausaineisiin. Luokittelu ei kuitenkaan poista niiden aiheuttamia ongelmia huumetestauksessa: yhdisteet eivät näy perinteisissä huumeseuloissa. Myöskään laajojen modernien seulontamenetelmien käyttäminen ei automaattisesti tarkoita kaikkien aineiden tunnistamista: jotta aine löydettäisiin, sitä pitää osata etsiä.
