Transforming health and care systems -kumppanuusohjelma (THCS)

Transforming health and care systems -kumppanuusohjelmassa tutkimusorganisaatiot, tutkimusrahoittajat ja hallintoviranomaiset 27 maasta etsivät sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmiin tulevaisuuden ratkaisuja tutkimuksesta ja innovaatioista.

Sote-järjestelmät kuuluvat kansallisen päätöksenteon piiriin ja alan tutkimusta ja kehittämistä on tehty enimmäkseen kansallisista ja paikallisista lähtökohdista. Uusi kumppanuusohjelma vahvistaa vertailevaa eurooppalaista sote-tutkimusta ja eri maiden järjestelmien parhaiden käytäntöjen omaksumista maasta toiseen.

Kumppanuusohjelmassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) koordinoi kokonaisuutta, jossa kartoitetaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sekä niihin liittyvän koulutuksen tarpeita ja luodaan menetelmiä parhaiden ratkaisujen välittämiseksi eri maiden järjestelmien välillä.

Tavoitteet

Kumppanuusohjelman tavoitteena on tukea eri maiden kansallisten sotejärjestelmien uudistumista laadukkaammiksi, saavutettavammiksi, kestävämmiksi, ihmislähtöisemmiksi, vaikuttavammiksi ja tasa-arvoisemmiksi.

Toteutus

Kumppanuusohjelma tukee eri maiden kansallisten sote-järjestelmien kehittämistä tutkimuksen ja innovaatioiden avulla.

Ohjelma

  • tarjoaa rahoitusmahdollisuuksia ja vahvistaa tutkimus- ja innovaatioverkostoja
  • täydentää tutkimustietoa aiheesta
  • lisää innovaatioiden käyttöönoton osaamista
  • vahvistaa yhteistyötä eri maiden ja alueiden välillä sekä hallinnonalojen kesken
  • vahvistaa eri sidosryhmien osaamista ja osallisuutta.

Rahoitus

THCS-kumppanuusohjelma on osa Euroopan Unionin Horizon Europe tutkimuksen puiteohjelmaa.

Yhteistyökumppanit

THCS-kumppanuusohjelmassa on mukana yli 60 organisaatiota 26 maasta.
Partners (englanniksi, THCS)

Suomesta ohjelmassa ovat mukana Suomen Akatemia, Tampereen yliopisto ja THL.

Suomen akatemian logo. Tampereen yliopiston logo.

Yhteystiedot

Ilmo Keskimäki

tutkimusprofessori, emeritus
puh. 029 524 7256
[email protected]
Ilmo Keskimäki (LinkedIn)
Ilmo Keskimäki (ResearchGate)

Juha Koivisto

johtava tutkija
puh. 029 524 7164
[email protected]
Juha Koivisto (LinkedIn)
Juha Koivisto (ResearchGate)

Päivitetty:

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen Ikääntyminen Kansantaudit Mielenterveys Sote-palvelujen johtaminen Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla Yhdenvertaisuus