Otetaan vanhemmat todesta

Miten vanhemmuus yhteiskunnassamme nähdään – suorituksena vai merkityksellisenä, mutta luonnostaan keskeneräisenä tehtävänä? Arjen todellisuus kertoo, että 2020-luvulla vanhemmuus rakentuu monien odotusten ristipaineessa.  Työn ja perheen yhteensovittaminen, taloudelliset huolet sekä lasten elämään liittyvät ilmiöt, kuten digitaalinen arki, oppimisen haasteet ja yksinäisyys, kuormittavat vanhempia. Samaan aikaan perinteinen yhteisöllinen tuki on heikentynyt.

Lähtökohta on selvä: yksikään vanhempi ei pärjää yksin – eikä tarvitsekaan. Riittävän hyvä vanhemmuus riittää, mutta sekin tarvitsee tuekseen muita ihmisiä, toimivia palveluja ja myönteistä ilmapiiriä.

Kuunteleminen rakentaa luottamusta  

Vanhemmuuden tukeminen alkaa kuuntelemisesta. Tutkimusten mukaan vanhemmat eivät aina kerro omista tarpeistaan, erityisesti silloin kun huomio kohdistuu lapseen. Silti vanhemman hyvinvointi on suoraan yhteydessä lapsen hyvinvointiin.

Keskeinen kysymys kuuluukin: kysymmekö vanhemmilta riittävästi?

Vanhempi on oman elämäntilanteensa asiantuntija. Ammattilaisen rooli ei ole vain tarjota ratkaisuja, vaan ennen kaikkea pysähtyä, kuulla ja ymmärtää. Kun vanhempi kokee tulevansa aidosti kuulluksi, syntyy luottamus – ja sen myötä mahdollisuus vaikuttavaan tukeen. Kokemus siitä, että tulee nähdyksi ja otetaan todesta, voi vahvistaa vanhemman jaksamista merkittävästi.

Tuki rakennetaan yhdessä – palveluissa ja arjessa

Vanhemmuuden tuki ei ole vain yksittäisiä palveluja, vaan kokonaisuus, joka rakentuu arjen kohtaamisissa. Päiväkodit, koulut, sote-palvelut ja järjestöt ovat kaikki paikkoja, joissa vanhempia voidaan kohdata luontevasti.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Opetushallituksen, Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ja Turun kaupungin yhteisessä kokeiluohjelmassa vanhemmuuden tukea on lähestytty uudella tavalla. Ohjelman keskeisenä reunaehtona on ollut, että kehittäminen lähtee vanhempien omista tarpeista – ei valmiista oletuksista. Ensimmäisessä vaiheessa tavoitteena on ollut oppia: mitä tukea vanhemmat oikeasti tarvitsevat ja miten tuen pitäisi olla saatavilla, jotta se tavoittaa jokaisen vanhemman yhdenvertaisesti.

Kokeiluissa esimerkiksi koulua on hyödynnetty alustana vanhemmuuden tuelle. Vanhemmilta on kysytty, mistä teemoista he haluavat keskustella, ja toimintaa on rakennettu heidän toiveidensa pohjalta. Samalla on kiinnitetty huomiota kutsumiseen, vuorovaikutukseen ja ilmapiiriin – siihen, että mukaan on helppo tulla ilman kynnyksiä.

Alustavat havainnot ovat yhdensuuntaisia: pienetkin muutokset toimintatavoissa voivat lisätä osallisuutta ja luottamusta. Kun vanhemmat pääsevät mukaan, palvelut vastaavat paremmin tarpeeseen ja tuki koetaan merkitykselliseksi.

Yhteisöt ja vertaiset ovat osa ratkaisua

Ammattilaisten tarjoama tuki on tärkeää, mutta se ei yksin riitä. Myös vertaisuus ja yhteisöt ovat keskeinen osa vanhemmuuden tukemista. Toiset vanhemmat, arjen kohtaamiset ja jaettu kokemus voivat tarjota sellaista ymmärrystä ja kannattelua, jota mikään palvelu ei täysin korvaa.

On olennaista vahvistaa paikkoja ja tilanteita, joissa vanhemmat voivat kohdata toisiaan – oli kyse koulun tapahtumista, avoimista tilaisuuksista tai epämuodollisista kohtaamisista. Yhteisöllisyys ei synny itsestään, mutta sitä voidaan rakentaa tietoisilla valinnoilla.

Muutetaan ajattelua – yhdessä

Vanhemmuuteen liittyvä julkinen keskustelu on usein sävyltään kriittistä ja syyllistävää. Tällainen ilmapiiri voi lisätä riittämättömyyden tunnetta ja heikentää jaksamista. Entä jos suuntaa käännettäisiin?

Kun huomio siirretään vahvuuksiin, voimavaroihin ja toimintaan, syntyy tilaa rakentavalle muutokselle ja toivolle. Kun vanhempia kuunnellaan, heitä tuetaan oikea-aikaisesti ja heidän ympärilleen rakennetaan toimivia yhteisöjä, vaikutukset ulottuvat pitkälle.

Vanhemmuuden tukeminen vahvistaa myös lasten, nuorten ja tulevien sukupolvien hyvinvointia. Siksi se on investointi koko yhteiskunnan tulevaisuuteen. 

Lue lisää

Voimaa vanhemmuudesta -hanke valtakunnallinen (Innokylä)