Tarvitseeko mikromuovia pelätä?
Viime vuosina mikromuovit ovat nousseet näkyvästi otsikoihin ja julkiseen keskusteluun. Uusin Eurobarometri-kysely kertoo nousevasta huolesta: joka toinen suomalainen pitää mikromuoveja suurimpana ruokaturvallisuuden riskinä.
Mutta onko koettu pelko suhteessa todelliseen riskiin?
Raflaavat otsikot hämärtävät usein kokonaiskuvaa
Mikromuoveista kertovat uutiset saavat herkästi raflaavia otsikoita. Tunnetuin esimerkki tästä on pitkäksi ajaksi elämään jäänyt vertaus ”luottokortin painon verran muovia viikossa”, jolla viitattiin kansainvälisen tutkimuskoosteen tulokseen ihmisen elimistöön viikossa päätyvästä mikromuovimäärästä. Sittemmin vertauksen on todettu perustuvan epätarkkoihin laskelmiin, jotka yliarvioivat huomattavasti saamaamme altistusta.
Eräästä kansainvälisestä biomonitorointitutkimuksesta otsikoitiin, että "muovien kemikaalit liittyvät maailmanlaajuisesti suureen määrään kuolemia”. Todellisuudessa tutkimus ei eritellyt kemikaalien alkuperää, ja tiedetään, että suurin osa haitallisiksi luokitelluista kemikaaleista on peräisin ravinnosta, ei mikromuoveista.
Uusimpia laajasti uutisoituja tutkimuksia on ns. muovilusikkatutkimus, jossa kerrottiin mikromuoveja löytyneen ihmisen aivoista muovilusikallisen verran. Tutkimuksessa käytettyjä menetelmiä on sittemmin kyseenalaistettu, sillä tietyissä analyyseissä aivojen rasvojen antamat signaalit voidaan virheellisesti tulkita mikromuoveiksi.
Onko altistumisemme määrä huolestuttavaa?
Hyvä asia on, että ylivoimaisesti suurin osa elimistöömme päätyvistä mikromuoveista poistuu luonnollisia reittejä pitkin. Hyvin pieni osa hiukkasista voi kyllä kulkeutua kudoksiin ja jopa solujen sisään, mutta emme vielä tiedä, mitä näin pienet määrät elimistössä lopulta tekevät.
Altistusmäärien arviointi on erittäin vaikeaa. Tutkimusmenetelmien kehittymisestä huolimatta niissä on puutteita eikä ihan pienimpiä, nanokokoisia mikromuoveja pystytä vielä kunnolla mittaamaan. Nämä nanomuovit voivat käyttäytyä elimistössä eri tavoin kuin suuremmat mikromuovit, ja on mahdollista, että ne läpäisevät kehon biologisia esteitä, joita mikrokokoiset hiukkaset eivät ylitä.
Altistumisen määrä vaihtelee sen mukaan, missä maassa asumme, mitä syömme, miten elämme ja missä työskentelemme. Yleistäviä johtopäätöksiä ei voi siksi tehdä.
Suomessa asuvina olemme monella tapaa hyvässä asemassa. Laadukas juomavesi, puhdas hengitysilma ja vähäinen äyriäisten kulutus vähentävät altistumistamme merkittävästi moniin muihin maihin verrattuna.
Mistä mikromuovien haitat voivat johtua?
Mikromuovit voivat aiheuttaa haittaa kahdella eri tavalla: mikromuovien sisältämien kemikaalien kautta sekä hiukkasvaikutuksella.
Muoveissa käytetään lisäaineina lukuisia kemikaaleja antamaan muoveille haluttuja ominaisuuksia. Monet näistä lisäaineista voivat olla haitallisia: suurina pitoisuuksina ne voivat häiritä hormonitoimintaa, aineenvaihduntaa, immuunijärjestelmää ja jopa lisätä syöpäriskiä.
Mikromuoveista vapautuvat kemikaalimäärät ovat kuitenkin hyvin pieniä verrattuna siihen, mitä tavallisesti saamme ravinnon mukana.
Nykyinen tutkimus viittaa siihen, että hiukkasvaikutus saattaa olla merkittävämpi terveysriski kuin kemikaalit sinänsä. Muovihiukkaset voivat itsessään ärsyttää tai kuormittaa elimistöä. Pienikokoiset hiukkaset voivat läpäistä kehon biologisia esteitä ja kertyä kudoksiin ja solutasolle asti. Solu- ja eläinkokeissa niiden on havaittu voivan aiheuttaa paikallisia häiriöitä, kuten soluja kuormittavaa hapetusstressiä, solujen tuhoutumista ja tulehdusreaktioita.
WHO:n mukaan mikromuoveihin tulisi kuitenkin suhtautua kuten muihinkin liukenemattomiin hiukkasiin, joille altistumme päivittäin. Mikromuovit muodostavat vain murto-osan kaikesta hiukkasaltistuksestamme. Esimerkiksi palamis- ja mineraaliperäiset pienhiukkaset ovat terveydelle huomattavasti suurempi riskitekijä.
Suureen pelkoon ei ole perusteita
Mikromuovit ovat kiistatta riski ympäristölle, sillä ne kertyvät luontoon ja poistuvat erittäin hitaasti. Terveysriskit näyttävät sen sijaan tällä hetkellä olevan vain vähäisiä, mutta tilanne voi muuttua tulevina vuosikymmeninä, jos muovisaasteen määrä ympäristössä kasvaa hallitsemattomasti. Siksi muovipäästöjen rajoittaminen ja muovin käytön vähentäminen erityisesti tarpeettomissa sovelluksissa on tärkeää.
Tutkimustietoa terveysvaikutuksista tarvitaan lisää, mutta suureen terveyshuoleen ei nykyisen tutkimustiedon valossa ole perusteita.