Kenelle ohje on tarkoitettu?
Tämä ohje on tarkoitettu vammaisalan ammattilaisille. Ohje on suositus, joka perustuu lainsäädäntöön.
Sivun ohje on uuden vammaispalvelulain (675/2023) mukainen. Uusi vammaispalvelulaki on voimassa 1.1.2025 alkaen, ja siinä on siirtymäaika 31.12.2027 asti. Ahvenanmaalla sovelletaan edelleen vanhaa vammaispalvelulakia (laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 380/1987).
Lue lisää vammaispalvelulain siirtymäsäännöksistä
Tietoa vammaispalvelupäätöksistä ja vammaispalvelujen hakemisesta saa ottamalla yhteyttä hyvinvointialueen vammaispalveluihin. THL ei käsittele yksittäisiä asiakastapauksia.
Huomioi soveltamisala
Vammaispalvelulain 2 §:ssä säädetään lain soveltamisalasta ja suhteesta muuhun lainsäädäntöön. Vammaispalvelulakia sovelletaan lain 2 §:ssä määriteltyyn vammaiseen henkilöön. Oikeus vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin on henkilöllä, joka täyttää kaikki 2 §:ssä mainitut edellytykset.
Lisäksi laissa on säädetty palvelukohtaisia myöntämisedellytyksiä. Vammaisen henkilön on täytettävä myös palvelukohtaiset myöntämisedellytykset, jotta hän on oikeutettu palveluun.
Liikkumisen lähtökohta on esteetön ja toimiva julkinen joukkoliikenne
Kaikille soveltuvan liikkumisen ensisijainen lähtökohta on järjestää liikkuminen esteettömän ja toimivan julkisen joukkoliikenteen avulla.
(Sosiaalihuoltolaki 23 §)
Vammaista henkilöä tuetaan ensisijaisesti käyttämään julkista joukkoliikennettä, johon kuuluu myös kutsu- ja palveluliikenne.
Vammainen henkilö voi saada sosiaalihuoltolain perusteella myös julkisen liikenteen käytön ohjausta ja ohjattua harjoittelua, saattajapalvelua sekä ryhmäkuljetuksia, jotka ovat ensisijaisia suhteessa vammaispalvelulain mukaiseen liikkumisen tukeen. Lisäksi vammainen henkilö voi saada itsenäisen liikkumisen ja julkisella joukkoliikenteellä liikkumisen opetteluun vammaispalvelulain 7 §:n mukaista valmennusta.
Julkisten joukkoliikennepalvelujen sopivuutta arvioitaessa tulee ottaa huomioon, onko tällaista liikennettä tosiasiallisesti vammaisen henkilön käytettävissä ja saavutettavissa sillä tavoin, että palvelun tarvitsijoiden tarpeet ja perusoikeudet tulevat turvattua. Julkinen joukkoliikenne ei välttämättä ole vammaiselle henkilölle soveltuva esimerkiksi keliolosuhteiden vuoksi.
Liikkumisen tuella ei ole tarkoitus korvata sellaisia julkisen joukkoliikenteen puutteita, jotka heikentävät yleisesti alueen asukkaiden liikkumismahdollisuuksia.
Oikeus liikkumisen tukeen
Liikkumisen tuki kuuluu hyvinvointialueen erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin. Tämä tarkoittaa, että vammaisella henkilöllä on subjektiivinen oikeus saada liikkumisen tukea, jos vammaispalvelulaissa määritellyt edellytykset palvelun saamiseksi täyttyvät. Hyvinvointialueen on tällöin järjestettävä palvelu määrärahoista riippumatta.
Vammaisella henkilöllä on oikeus saada tarvitsemansa kohtuullinen liikkumisen tuki silloin, kun:
- hänellä on toimintarajoitteensa vuoksi erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja
- hän ei pysty itsenäisesti käyttämään julkista joukkoliikennettä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.
(Vammaispalvelulaki 28 §)
Hyvinvointialueella on velvollisuus järjestää kohtuullinen liikkumisen tuki. Kohtuullisuusarvioinnissa tulee ottaa huomioon esimerkiksi vammaisen henkilön yksilöllinen liikkumisen tarve, matkan pituus ja tarkoitus, matkojen määrä ja se, missä paikkakunnan tai alueen asukkaat tavanomaisesti asioivat ja liikkuvat.
Kohtuullisuusarviointi tulee tehdä sekä vammaisen henkilön tuen tarpeen että kustannusten näkökulmasta.
Liikkumisen tuen kokonaisuus on määriteltävä vammaisen henkilön yksilöllisten tarpeiden mukaan, joten sen laajuuden tai kohtuullisuuden määrittely ei voi perustua ennalta asetettuihin yleisiin kilometri- tai eurorajoihin.
Vanhan vammaispalvelulain mukainen oikeuskäytäntö ja kohtuullisuuden arviointi
Vanhassa vammaispalvelulaissa (380/1987) subjektiivinen oikeus oli rajattu koskemaan kohtuullisia kuljetuspalveluita, joten siihen perustuvaa oikeuskäytäntöä voi hyödyntää ohjeellisesti.
Kohtuuttoman suuria vaikeuksia käyttää itsenäisesti julkista joukkoliikennettä voivat aiheuttaa esimerkiksi:
- vaikeudet liikennevälineeseen mentäessä ja siitä poistuttaessa
- erittäin huonokuntoinen tie tai
- haasteet liikenteen odottamattomissa tilanteissa, kuten äkkijarrutuksissa.
Nämä tilanteet voivat aiheuttaa turvattomuutta ja tapaturma-alttiutta erityisesti, jos vammaisella henkilöllä on vaikeuksia ylläpitää tasapainoa tai hän ei pysty pitämään kiinni. Liikkumisen apuvälinettä käyttävän vammaisen henkilön mahdollisuus käyttää julkista joukkoliikennettä voi olla rajallinen myös sen vuoksi, että henkilö tarvitsee asianmukaisen avun liikennevälineeseen siirtymisessä ja siitä poistuttaessa.
Liikkumisen tuen tarve voi johtua
- fyysisestä
- kognitiivisesta
- psyykkisestä
- sosiaalisesta tai
- aisteihin liittyvästä toimintarajoitteesta.
Kognitiivinen toimintarajoite voi ilmetä esimerkiksi niin, että henkilö ei kykene hahmottamaan ympäristöään, ei löydä oikeaa pysäkkiä tai osaa kävellä asemalle, nousta oikeaan bussiin tai jäädä pois oikealla pysäkillä taikka kävellä pysäkiltä määränpäähän. Psyykkisissä, kuten muissakin sairauksissa, edellytyksenä on pitkäaikainen tai pysyvä toimintarajoite, joka aiheuttaa kohtuuttoman suuria vaikeuksia käyttää julkista joukkoliikennettä itsenäisesti. Esimerkiksi vaikea-asteinen paniikkihäiriö tai pelkotila saattaa oikeuttaa liikkumisen tuen saamiseen, mutta lieväasteinen ei.
Liikkumisen tukea on mahdollista saada, vaikka vammainen henkilö tarvitsisi toisen henkilön apua aina kodin ulkopuolella liikkuessaan. Jos vammainen henkilö kykenee esimerkiksi henkilökohtaisen avun avulla käyttämään julkisia joukkoliikennevälineitä, hänellä ei välttämättä ole avustajan kanssa matkustaessaan oikeutta taksimatkaan. Matkaan käytettävä mahdollisesti pidempi aika pitää ottaa huomioon avustajan tuntitarvetta arvioitaessa.
Liikkumisen tuen tarvetta arvioitaessa tulee ottaa huomioon henkilön liikkumisen tarve, hänen käytettävissään olevat liikkumista tukevat muut palvelut ja toimintaympäristön esteettömyys eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina. Lisäksi on otettava huomioon se, että henkilön toimintakyky voi olla erilainen hänelle tutussa ja vieraassa ympäristössä.
Samoin liikkumisen tuen toteuttamistapaa, määrää ja alueellista laajuutta arvioitaessa on otettava huomioon vammaisen henkilön asiakassuunnitelmaan kirjattu liikkumisen tuen tarve, muut käytettävissä olevat palvelut ja toimintaympäristön esteettömyys. Lasten ja nuorten yksilöllisen liikkumisen tuen tarpeen arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota myös lapsen tai nuoren ikään ja kehitysvaiheeseen.
Henkilön kyky ja tosiasiallinen mahdollisuus käyttää itsenäisesti julkista joukkoliikennettä arvioidaan yksilöllisesti esimerkiksi koematkoja tekemällä tai muulla yksilölliseen arviointiin soveltuvalla tavalla. Arvioinnissa on otettava huomioon henkilön fyysiset, psyykkiset, kognitiiviset, sosiaaliset ja aisteihin liittyvät toimintarajoitteet sekä toimintaympäristö ja muut olosuhteet.
Koematkan aikana fysioterapeutti tai muu soveltuva ammattihenkilö matkustaa asiakkaan kanssa yhdessä joukkoliikennevälineellä. Matka aloitetaan kotoa ja päätetään kotiin. Tarkoituksena on arvioida, minkälaisia vaikeuksia matkan aikana ilmenee ja ovatko ne niin suuria, että joukkoliikenteen käyttäminen itsenäisesti olisi asiakkaalle kohtuuttoman vaikeaa.
Mihin liikkumisen tukea myönnetään?
Liikkumisen tukea on järjestettävä:
- työ- ja opiskelumatkoihin
- vanhan, edelleen osittain voimassa olevan sosiaalihuoltolain (710/1982) 27 d ja e § mukaisen työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan matkoihin sekä
- muun tavanomaisen elämän matkoihin.
Vammaispalvelulaissa tarkoitettuja muita tavanomaisen elämän matkoja, joihin liikkumisen tukea myönnetään, ovat esimerkiksi asioimiseen, harrastuksiin, sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen liittyvät matkat.
Kehitysvammaisten henkilöiden työtoiminnan matkoista säädetään vammaispalvelulain (675/2023) 27 §:ssä. Näistä matkoista ei tehdä liikkumisen tuen päätöstä.
Liikkumisen tukea on lisäksi järjestettävä tarvittaessa:
- valmennuksen
- erityisen osallisuuden tuen
- tuetun päätöksenteon
- vaativan moniammatillisen tuen ja
- lyhytaikaisen huolenpidon matkoihin.
Näitä edellä mainittuja palveluja voidaan järjestää myös henkilön kotona, jolloin ei ole aina tarpeen liikkua kotoa muualle.
Jos valmennukseen tai muuhun palveluun kuuluu osana palvelun sisältöä liikkumista julkisilla liikennevälineillä tai muuta liikkumista, tällaisen liikkumisen katsotaan sisältyvän palveluun, eikä siihen myönnetä erikseen liikkumisen tukea.
Liikkumisen tukena ei myöskään järjestetä terveydenhuoltoon liittyviä tai muita matkoja, joiden kustannuksiin henkilö saa korvausta muun lain nojalla. Tällaisia matkoja ovat myös kuntoutukseen, esimerkiksi terapioihin, liittyvät matkat.
Liikkumisen tukea on mahdollista järjestää vain osalle matkaa, jos vammainen henkilö pystyy käyttämään itsenäisesti julkista joukkoliikennettä muun osan matkaa. Tämä voi olla tarkoituksenmukaista erityisesti pitkillä matkoilla. Tällöin tulee varmistaa, että siirtymät liikennevälineestä toiseen onnistuvat aiheuttamatta kohtuutonta haittaa vammaiselle henkilölle.
Liikkumisen tukea on järjestettävä vammaiselle henkilölle siten, että hänellä on mahdollisuus suorittaa välttämättömät työhön ja opiskeluun liittyvät matkat.
Työllä tarkoitetaan työ- tai virkasuhteisen työn lisäksi yritystoimintaa. Työn ei tarvitse turvata henkilön toimeentuloa kokonaisuudessaan, vaan se voi olla myös osa-aikaista. Olennaista on, että vammainen henkilö tekee työtä tai harjoittaa yritystoimintaa säännöllisesti. Työmatkoihin ei ole oikeutta silloin, kun matkat liittyvät harrastusluonteiseen toimintaan.
Työmatkalla tarkoitetaan matkustamista kotoa työn suorittamispaikkaan ja takaisin. Matkan alku- tai päätepiste voi olla muukin kuin koti tai tavanomainen työn suorittamispaikka, ellei se aiheuta kohtuutonta pidennystä matkaan. Työmatkan päätteeksi voi esimerkiksi jäädä suoraan asioille.
Liikkumisen tukena ei korvata työtehtäviin liittyviä, työpäivän aikana tehtäviä matkoja. Koska nämä matkat ovat työnantajan määrättävissä, työnantajan tulee korvata niistä aiheutuvat kustannukset. Myös yrittäjä vastaa yritystoiminnassa tehtävien matkojen kustannuksista itse.
Opiskelumatkat korvataan, jos matkat liittyvät opiskeluun, joka:
- johtaa tutkintoon tai ammattiin tai parantaa valmiuksia tällaiseen opiskeluun taikka
- parantaa henkilön mahdollisuuksia työllistyä esimerkiksi henkilön ammattitaitoa vahvistamalla.
Opiskelulla tarkoitetaan esimerkiksi:
- perusopetuksen jälkeistä opiskelua, esimerkiksi lukiossa sekä ammattiin tähtäävässä opiskelussa ammattioppilaitoksissa
- opiskelua ammattikorkeakouluissa ja yliopistossa
- työelämän valmiuksia kehittävää koulutusta, ainakin pitkäkestoisempi työvoimapoliittinen koulutus
- opiskeluun kuuluvaa harjoittelujaksoa
- opiskeluun kuuluvia pakollisia tutustumiskäyntejä ynnä muuta.
Opiskelua on myös valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Opiskelumatkana ei sen sijaan korvata harrastusluonteiseen opiskeluun liittyvää matkaa, jonka ei voida arvioida parantavan henkilön mahdollisuuksia työllistyä.
Liikkumisen tuen tarvetta arvioitaessa urheilu voidaan tietyissä tilanteissa rinnastaa työntekoon. Hallituksen esityksessä vammaispalvelulaiksi ja siihen liittyviksi laeiksi (HE 191/2022 vp) on tältä osin viitattu sekä yhdenvertaisuusvaltuutetun 17.4.2019 antamaan kannanottoon, että korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun (KHO 2013:139).
Yhdenvertaisuusvaltuutettu antoi kannanoton vammaisurheilijoiden yhdenvertaisuuden edistämisestä 17.4.2019. Kannanoton mukaan ainakin apurahaa saavien huippu-urheilijoiden kohdalla urheilu pitää rinnastaa työntekoon, kun arvioidaan kuljetuspalveluiden tarvetta.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu: Vammaisurheilijoiden yhdenvertaisuutta on edistettävä
KHO on antanut vuosikirjaratkaisun (KHO 2013:139) huippu-urheiluun ja kuljetuspalveluun liittyen. Sen mukaan apurahaa saavan paralympiatasolla kilpailevan henkilön päivittäiset valmentautumis- ja harjoittelumatkat ratsastustallille olivat hänelle sellaisia välttämättömiä työhön liittyviä matkoja, että hänellä oli oikeus saada niihin vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua. Apurahan myöntämisen ehtona oli sitoutuminen pitkäjänteiseen ammattimaiseen valmentautumiseen.
Liikkumisen tuen toteuttamistavat
Liikkumisen tukea voidaan myöntää usealla eri toteuttamistavalla tai -tapojen yhdistelmällä. Päätökseen liikkumisen tuesta on kirjattava liikkumisen tuen toteuttamistapa. Liikkumisen tuki voidaan toteuttaa:
- kuljetuspalveluna
- henkilökohtaisella avulla
- saattajan avulla
- antamalla vammaispalvelulain 32 §:ssä tarkoitettuna taloudellisena tukena henkilön käyttöön auto tai muu hänelle soveltuva kulkuneuvo
- myöntämällä auton tai muun kulkuneuvon hankintaan vammaispalvelulain 32 §:ssä tarkoitettua taloudellista tukea tai
- muulla soveltuvalla tavalla.
Hyvinvointialueella on oltava laissa luetelluista toteuttamistavoista käytettävissä vähintään henkilökohtainen apu. Tämän lisäksi on oltava käytettävissä kuljetuspalvelu ja tarvittaessa siihen liittyvä saattajan apu tai tuki.
(Vammaispalvelulaki 29 §)
Vammaisella henkilöllä on subjektiivinen oikeus liikkumisen tukeen, mutta ei sen tiettyyn toteuttamistapaan. Esimerkiksi liikkumisen tukea ei ole välttämätöntä järjestää taksimatkoina silloin, kun vammainen henkilö kykenee käyttämään julkista joukkoliikennettä henkilökohtaisen avun avulla.
Valitessaan liikkumisen tuen toteuttamistapaa hyvinvointialue ei voi rajoittaa vammaisen henkilön yksilöllistä oikeutta saada hänelle sopivia palveluja ja tukitoimia. Viranhaltijan on varmistuttava liikkumisen tukea järjestettäessä, että kyseessä olevan vammaisen henkilön yksilölliset tarpeet liikkumiseen toteutuvat. Lisäksi on varmistettava, että valitut toteuttamistavat soveltuvat yksittäiselle palveluun oikeutetulle henkilölle.
Jos liikkumisen tuki toteutetaan kuljetuspalveluna, tulee myös kuljetuspalvelun käytännön toteuttamistavan vastata vammaisen henkilön yksilöllisiin tarpeisiin. Vammaisella henkilöllä ei ole subjektiivista oikeutta tiettyyn toteuttamistapaan, kuten oikeuteen käyttää vakiotaksia.
Vanhaa vammaispalvelulakia (380/1987) koskevassa oikeuskäytännössä on kuitenkin katsottu, että kuljetuspalveluiden järjestämistapa ei saa tosiasiallisesti estää henkilöä käyttämästä hänelle myönnettyä palvelua.
Liikkumisen tuki voidaan toteuttaa myös henkilökohtaisen avun avulla. Tämä on mahdollista silloin, kun vammainen henkilö pystyy käyttämään julkista joukkoliikennettä avustajan avustamana tai liikkumaan muuten avustajan avustamana. Avustustuntien määrää arvioitaessa tulee ottaa huomioon liikkumiseen käytettävä aika.
Henkilökohtainen apu liikkumisen tuen toteuttamistapana voi sopia erityisesti tilanteisiin, joissa vammaisella henkilöllä on henkilökohtainen avustaja käytettävissään esimerkiksi koko päivän, työpäivän ajan tai ympärivuorokautisesti.
Kolmantena liikkumisen tuen toteuttamistapana on palvelun toteuttaminen saattajan avulla. Saattaja voidaan myöntää myös erillisenä liikkumisen tuen toteuttamistapana, eikä pelkästään kuljetuspalveluun liittyvänä palveluna.
Hyvinvointialue voi antaa taloudellisena tukena vammaisen henkilön käyttöön auton tai muun kulkuneuvon tai myöntää niiden hankintaan taloudellista tukea. Tällöin edellytetään, että vammaisen henkilön liikkumisen tuen tarve on runsasta. Runsas liikkumisen tuen tarve voi johtua esimerkiksi työssä käymisestä tai opiskelusta.
(Vammaispalvelulaki 29 §)
Vanhaa vammaispalvelulakia (380/1987) koskevassa soveltamiskäytännössä on katsottu, että vammaisen lapsen perheen käyttöön voidaan antaa auto tai myöntää perheelle tukea auton hankintaan, jos auto on tarpeen lapsen ja hänen tarvitsemiensa apuvälineiden kuljettamista varten. Näin voidaan menetellä myös uutta vammaispalvelulakia sovellettaessa.
Auton tai muun kulkuneuvon myöntäminen vammaisen henkilön käyttöön tai niiden hankinnan tukeminen voi tuoda joustoa vammaisen henkilön tai vammaisen lapsen perheen liikkumiseen. Se voi tulla pidemmällä aikavälillä edullisemmaksi kuin yksittäisten matkojen korvaaminen. Vammaisten henkilöiden käyttöön annettavat autot tai muut kulkuneuvot voivat olla hyvinvointialueen omia tai hyvinvointialue voi hankkia niitä esimerkiksi leasing-sopimuksella.
Auton tai muun kulkuneuvon antamisesta vammaisen henkilön käyttöön, auton tai muun kulkuneuvon hankintaan myönnettävän tuen määrästä ja vakiomalliseen autoon tai muuhun kulkuneuvoon tehtävien välttämättömien muutostöiden korvaamisesta säädetään vammaispalvelulain taloudellista tukea koskevassa 32 §:ssä.
Muuna kulkuneuvona voi tulla kyseeseen esimerkiksi moottorikelkka tai mönkijä. Muulla kulkuneuvolla ei tarkoiteta sähköpyörätuolia, sähkömopoa tai muita lääkinnällisenä kuntoutuksena myönnettäviä apuvälineitä.
Liikkumisen tuki on mahdollista toteuttaa myös muulla soveltuvalla tavalla. Muu soveltuva tapa voi olla esimerkiksi digitaalinen sovellus tai etäopastus, jos henkilöllä on vaikeuksia hahmottaa ympäristöä, tunnistaa kelloa tai nousta oikeaan bussiin.
Liikkumisen tuki voidaan toteuttaa myös eri toteuttamistapoja yhdistelemällä. Vammainen henkilö voi pystyä käyttämään esimerkiksi henkilökohtaisen avustajan kanssa julkista joukkoliikennettä osan matkasta. Tällöin muu osa matkasta on mahdollista toteuttaa esimerkiksi kuljetuspalveluna.
Toteuttamistavan valinnassa on tällöin kiinnitettävä huomiota vammaispalvelulain 1 luvun säännöksiin koskien päätöksentekoa ja palveluiden toteuttamista.
Toteuttamistavan valinnassa tulee vanhaa vammaispalvelulakia (380/1987) koskevan oikeuskäytännön mukaisesti lisäksi ottaa huomioon, että toteuttamistapa ei saa estää tai kaventaa subjektiivista oikeutta liikkumisen tukeen.
Kuljetuspalvelumatkoja voidaan yhdistellä toteutettavaksi samalla kulkuvälineellä, jollei siitä aiheudu matkustusajan kohtuutonta pitenemistä tai muuta kohtuutonta haittaa vammaiselle henkilölle. Kohtuuttoman haitan arvioinnissa on otettava huomioon henkilön toimintakykyyn tai terveyteen vaikuttavat seikat ja matkan tarkoitus.
Henkilön toimintarajoitteesta johtuva avun tarve ja esimerkiksi matkan aikana tarvittava toisen henkilön antama apu voivat olla este matkojen yhdistelylle. Lisäksi matkan pitkä kesto voi joissakin tilanteissa aiheuttaa henkilölle kohtuutonta rasitusta.
Työssäkäynti ja opiskelu edellyttävät täsmällisyyttä ja usein liikkumista ruuhka-aikoina, joten erityisesti näissä matkoissa matkustusaika ei saisi kohtuuttomasti pidentyä. Yhdistelystä ei saisi aiheutua muuta kohtuutonta haittaa.