Vesirokkorokote

Kenelle ohje on tarkoitettu?

Tämä rokotusohje on tarkoitettu terveydenhuollon ammattilaisille. THL toimii tartuntatautien torjunnan kansallisena asiantuntijalaitoksena ja laatii ohjeita kansallisen rokotusohjelman ja muiden yleisten rokotusten toteutukseen. THL:n antamat ohjeet eivät ole juridisesti velvoittavia.

Mikä on vesirokkorokote?

Rokote suojaa vesirokolta ja sen jälkitaudeilta, kuten rakkuloiden infektoitumiselta ja laaja-alainen ihon bakteeritulehdukselta, aivotulehdukselta ja keuhkokuumeelta.
Lue lisää vesirokosta tautina

Kenelle rokote annetaan?

Vesirokkorokotetta tarjotaan kansallisessa rokotusohjelmassa maksutta kaikille 1.1.2006 ja sen jälkeen syntyneille, jotka eivät ole sairastaneet vesirokkoa.

Jos lapsi on sairastanut vesirokon hyvin lievänä alle vuoden ikäisenä, hän saattaa saada vesirokon uudelleen. Siksi myös näille lapsille suositellaan vesirokkorokotusta.

Kansallisen rokotusohjelman vesirokkorokotteita voi käyttää myös tartuntatautilain 48 pykälän mukaisiin vesirokkorokotuksiin. Vain muutama prosentti aikuisväestöstä ei ole sairastanut vesirokkoa, joten rokotustarve on hyvin vähäinen. Vesirokkorokotteita ei saa turhaan tilata esimerkiksi opiskeluterveydenhuoltoon tai työterveysasemalle.

Mitä rokotetta käytetään ja mitä se sisältää?

Rokotusohjelmassa käytetään Varivax-rokotetta.

• Rokote sisältää eläviä heikennettyjä vesirokkoviruksia
• Apuaineina on sakkaroosia, liivatetta, ureaa, suoloja ja mononatrium-L-glutamaattia
• Rokotteessa on neomysiiniä vain jäämänä
• Rokote ei sisällä tehosteainetta.

Lisätietoa Varivax-rokotteesta (Lääkeinfo.fi)

Katso rokotepakkauksesta tarkemmat ohjeet rokotteen käyttövalmiiksi saattamisesta.

Annostus ja aikataulu

Rokoteannos on 0,5 ml.

Perusrokotussarjaan kuuluu kaksi annosta.

Kansallisessa rokotusohjelmassa rokotetta tarjotaan 1,5-vuotiaille sekä 6-vuotiaille.

• 1,5-vuotiaille annetaan erillinen vesirokkorokote.
• 6-vuotiaille annetaan MPRV-yhdistelmärokote.
  MPRV-rokote
• Jos rokotukset aloitetaan myöhemmin, on hyvä muistaa, että kahden vesirokkorokotuksen suositeltu minimiväli on 3 kuukautta. Väli voi olla selvästi tätä pidempikin.

Voit jatkaa toisella valmisteella aloitettua vesirokkorokotussarjaa Varivaxilla.

Rokotusohjeet

Anna rokote lihakseen (IM) tai ihon alle (SC) heti, kun olet valmistanut sen. Valmiiksi sekoitettu rokote säilyy huoneenlämmössä korkeintaan 30 minuuttia.

Jos lapselle on annettu BCG-rokote alle kolme kuukautta sitten, älä pistä vesirokkorokotetta samaan raajaan.

Vesirokkovasta-aineita ei tarvitse rutiininomaisesti tutkia

Vanhempien antama tieto siitä, onko lapsi sairastanut vesirokon, on yleensä varsin luotettava. Vesirokon sairastaneen rokottamisesta ei ole haittaa.

Vesirokkorokotus virukselle altistumisen jälkeen

Jos vesirokolle altistuneella ei ole aikaisempaa immuniteettia, harkitaan, tarvitseeko vesirokon kehittyminen ehkäistä. Vaihtoehtoja ovat rokote, viruslääke ja immunoglobuliini, joiden valintaan vaikuttaa altistuneen ikä, terveydentila ja mahdollinen raskaus.

Vesirokkorokotetta voidaan käyttää vesirokon ehkäisyyn 12 kuukauden iästä alkaen. 3–5 vuorokauden kuluessa annettuna rokote ehkäisee taudin puhkeamista ja varsinkin sen vakavia muotoja tehokkaasti.

Lisätietoa vesirokon ehkäisystä altistuksen jälkeen:
Toimenpideohje torjuntatoimista vesirokkotapauksen yhteydessä

Mitkä ovat rokotteen vasta-aiheet ja varotoimet?

Vesirokkorokote sisältää eläviä heikennettyjä viruksia. Huomioi ne yleiset varotoimet ja vasta-aiheet, jotka koskevat eläviä, heikennettyjä taudinaiheuttajia sisältäviä rokotteita.

Älä anna vesirokkorokotetta

• joka on edellisestä rokoteannoksesta saanut vakavan, välittömän allergisen reaktion eli anafylaksian
• jolla on todettu anafylaktinen reaktio neomysiinille tai muulle apuaineelle
• jonka vastustuskyky on voimakkaasti heikentynyt sairauden tai sen hoidon takia
• joka on raskaana.

Yhdessä rokoteannoksessa neomysiiniä on jäämänä enintään 25 µg (0,000 025 g). Neomysiinille allergisen voi yleensä rokottaa normaalisti, sillä useimmiten neomysiiniallergia on viivästynyttä muotoa. 

Huomioi, että pernanpoisto ei ole vesirokkorokotuksen vasta-aihe. Pelkkä neutrofiilien tai fagosyyttien toimintahäiriö tai komplementtijärjestelmän häiriö eivät estä rokottamista. Lisämunuaisen vajaatoimintaa sairastavan kortisonikorvaushoito ei myöskään estä vesirokkorokotusta.

Arvioi rokotuspäätös aina yksilöllisesti. Vertaa rokotuksen hyötyjä rokottamisen mahdollisiin riskeihin.

Varotoimet

Siirrä rokotusta, jos rokotettavalla on kuumeinen infektiotauti.

Valmisteyhteenvedon mukaan raskautta tulee välttää kuukauden ajan rokottamisen jälkeen. Myös Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian terveysviranomaiset (CDC ja NHS) suosittelevat raskauden välttämistä 1 kuukauden ajan vesirokkorokotteen jälkeen.

Alkuraskaudessa saatu vesirokkorokote ei ole raskauden keskeytyksen aihe. Yhdysvalloissa kymmenen vuoden seurannan aikana ei ole todettu yhtään vesirokko-oireyhtymää rokotettujen vastasyntyneillä lapsilla.

Lievemmin immuunipuutteisen rokotuksesta päättää lääkäri.

Vesirokkorokotusta voidaan harkita lievemmin immuunipuutteiselle. Rokotusta ei anneta, jos immuunipuutteinen on sairastanut vesirokon. Tarvittaessa suojan voi tarkistaa vasta-ainemittauksella. Jos vesirokkovasta-aineet ovat positiiviset, rokotusta ei anneta.

Vesirokkorokote tulisi pyrkiä antamaan ennen kuin puolustusjärjestelmää heikentävä lääkehoito aloitetaan.

• Biologista lääkehoitoa tai useampia puolustusjärjestelmää heikentäviä lääkkeitä saavan lääkehoidon tauottamisesta ja rokotuksen antamisesta päättää hoitava lääkäri.
• Systeemistä steroidihoitoa saavan, immuunipuolustukseltaan muuten normaalin henkilön voi yleensä rokottaa, jos steroidihoitoannos on alle 2 mg/kg/vrk ja alle 20 mg/vrk prednisonia tai vastaavaa lääkettä. Jos annos on suurempi, ja hoito on jatkunut vähintään 14 vuorokautta, on rokotusta lykättävä, kunnes hoitava lääkäri arvioi potilaan oman lisämunuaistoiminnan palautuneen riittävästi. Yleensä tämä vie ainakin kuukauden hoidon lopettamisesta.

Oireettoman tai vähäoireisen HIV-tartunnan saaneen lapsen voi rokottaa, jos CD4+ lymfosyyttien osuus on ≥ 15 % T-solujen kokonaismäärästä. Nuorten ja aikuisten HIV-tartunnan saaneiden rokottamisesta on rajoitetusti tutkimustietoa. Vesirokkorokotuksen voi antaa, mikäli CD4+ lymfosyyttejä on ≥ 200 × 10⁶/L ja niiden osuus on ≥ 15 %.

Lymfoomaa, Hodgkinin tautia ja leukemiaa sairastavalle vesirokolle alttiille lapselle voidaan antaa vesirokkorokote, jos lapsi

• on ollut täydellisessä remissiossa vähintään 12 kuukautta ja
• lymfosyyttien määrä on vähintään 1.2 × 10⁹/L ja
• ja ylläpitokemoterapiassa (solunsalpaajahoidossa) voidaan pitää viikon tauko ennen ja jälkeen rokottamisen.

Sädehoidon aikana rokotusta ei anneta. Ennen rokotusta on tärkeää varmistua soluvälitteisen immuniteetin toiminnasta.

Jos immuunipuutteiselle annetaan vesirokkorokote, ohjaa rokotettavaa ottamaan yhteyttä lääkäriin, mikäli hänelle ilmaantuu vesirokkomaista ihottumaa.

Verituotteita tai immunoglobuliinia saaneiden rokottaminen

Humoraalista immuunipuutetta sairastavan henkilön säännöllinen immunoglobuliinikorvaushoito antaa suojaa vesirokkoa vastaan. Vesirokkorokotteen antaminen ei välttämättä ole tarpeellista.

Puhdistettuja punasoluja saaneen voi rokottaa. Sen sijaan

• Verensiirron jälkeen vesirokkorokotusta on syytä lykätä vähintään kolme kuukautta.
• Plasma- ja trombosyyttivalmisteiden antamisen jälkeen rokotusta lykätään seitsemän kuukautta.
• Suuriannoksisen gammaglobuliinihoidon (0,4-2 g/kg i.v.) jälkeen rokotusta on lykättävä 8-11 kuukautta.

Rokotuksesta ennen yllämainittuja aikoja ei ole haittaa, mutta rokotteen teho saattaa kärsiä. Tarvittaessa annetaan toinen annos vesirokkorokotetta.

Salisylaattihoitoa saavan lapsen vesirokkorokotus

Valmisteyhteenvedossa salisylaattihoito mainitaan rokotuksen vasta-aiheissa, koska vesirokkoon sairastuneilla salisylaattihoitoa saaneilla on ilmennyt Reyen syndroomaa. Vastaavaa ei ole havaittu vesirokkorokotteen saaneilla. 

Lasta ei kannata jättää rokottamatta pelkästään teoreettisen riskin takia.

Mitä hyötyjä vesirokkorokotteella on?

Rokotus suojaa vesirokolta, jonka oireita ovat kuume ja voimakkaasti kutiseva vesirakkulainen ihottuma. Vesirokkovirus aiheuttaa koko kehon virustulehduksen.

Rokotus suojaa vesirokon jälkitaudeilta, joita ovat muun muassa:

• rakkuloiden infektoituminen ja laaja-alainen ihon bakteeritulehdus. Rokottamalla voidaan välttää myös sairaalahoito ja infektoituneisiin rakkuloihin liittyvät arvet.
• aivotulehdus. Aikuisena sairastuneista vakavan aivotulehduksen saa 1 henkilö 14 000 vesirokkoon sairastunutta kohti.
• keuhkokuume.

Alkuraskaudessa sairastettu vesirokko voi aiheuttaa sikiölle vaurioita, kuten pienipäisyyttä, raajojen epämuodostumia ja sokeutta.

Vesirokon sairastaneista noin joka kolmas saa elinaikanaan kivuliaan vyöruusun. Vesirokkorokote vähentää vyöruusua 70–80 %.

Yhdysvalloissa kahden rokoteannoksen on todettu antavan noin 90-prosenttisen suojan kaikkia vesirokkotartuntoja vastaan ja lähes 100-prosenttisen suojan vaikeita tautitapauksia vastaan.

Rokotukset ovat Yhdysvalloissa lähes hävittäneet vesirokkotartunnat, ja samalla vähentäneet huomattavasti sairaalahoidon tarvetta.

Mitä haittoja vesirokkorokotteella voi olla?

Valtaosa terveistä rokotetuista ei saa mitään oireita rokotteesta.

Tavanomaisempia oireita vesirokkorokotteen jälkeen ovat pistosalueen paikalliset oireet, kuten kipu, punoitus tai turvotus.

Yleisoireet ovat harvinaisia, mutta kuumetta ilmaantuu pienelle osalle rokotetuista.

Paikallisreaktioita ja yleisoireita voi hoitaa kuume- ja kipulääkkeellä.

Hyvin pieni osa rokotetuista saa pistopaikan läheisyyteen tai muualle kehoon vesirokkomaisia rakkuloita. Yleensä rakkuloita ilmaantuu vain muutamia.
Jos laajempi vesirokkomainen ihottuma ilmaantuu 14 vuorokauden kuluessa rokotuksesta, se on todennäköisemmin villin vesirokkoviruksen aiheuttama tartunta eikä liity rokottamiseen.

Jos ihottuma tulee 15–42 vuorokauden kuluessa, se voi olla rokoteviruksen aiheuttama. Yli kuuden viikon päästä ilmaantuva vesirokkomainen ihottuma tarkoittaa todennäköisesti sitä, että rokote ei ole tehonnut ja lapsi on sairastunut vesirokkoon.

Vesirokkoon liittyy merkittävä aivotulehduksen riski. Rokottamisen jälkeen vakavat neurologiset komplikaatiot ovat sen sijaan erittäin harvinaisia. Kouristuskohtauksia havaitaan yleensä rokotuksen nostaman kuumeen yhteydessä. Kuumekouristukset ovat hyvin harvinaisia. Vesirokkoon liittyvä kouristusvaara on huomattavasti suurempi.

Vyöruusu on terveillä rokotetuilla hyvin harvinainen

Rokotevirus voi aiheuttaa piilevän infektion ja aktivoitua vyöruusuna tavallisen vesirokkoviruksen tapaan. Ei kuitenkaan tiedetä, jääkö rokotevirus kaikkien rokotettujen elimistöön.

Vyöruusu on terveillä rokotetuilla hyvin harvinainen. Vyöruusu näyttää olevan todennäköisempi niillä, joille ilmaantuu rakkulaihottumaa rokotuksen jälkeen.

Rokoteviruksen leviäminen ihmisestä toiseen on hyvin harvinaista

Rokoteviruksen leviäminen vesirokolle alttiiseen toiseen ihmiseen on mahdollista, mutta hyvin harvinaista. Rokotevirus voi tarttua rikkoutuneesta rakkulasta.

Kun Yhdysvalloissa oli käytetty 55 miljoonaa rokoteannosta, raportoitiin vain viisi tapausta, joissa rokotevirus oli levinnyt immuunipuolustukseltaan terveestä rokotteen saajasta.

Immuunipuutteisen rokotusreaktiot

Puolella leukemiaa sairastavista lapsista esiintyy rokotusreaktioita. Noin joka viidennelle ilmaantuu yli 50 rakkulaa. Muihin riskiryhmiin kuuluvilla reaktioita on vähemmän.

Rokotetuilla leukemialapsilla vyöruusua esiintyy vähemmän kuin vesirokon sairastaneilla. Jos lapselle ei rokotuksen jälkeen tule ihoreaktioita, on vyöruusukin epätodennäköinen.

Immuunivajavuutta sairastavan henkilön, joka on saanut vesirokkorokotteen, täytyy ottaa yhteyttä lääkäriin, jos hän saa vesirokkoa muistuttavan ihottuman. Immuunivajavuuspotilaalle suositellaan asikloviirihoitoa, mikäli rakkuloita on yli 50.

Rokotteen historia rokotusohjelmassa

Vesirokkorokote lisättiin kansalliseen rokotusohjelman syksyllä 2017 siten, että 1.1. 2006 syntyneet ja sitä nuoremmat ovat oikeutettuja rokotuksiin.

Suositukset ja raportit

Vesirokkorokotustyörymän raportti: Kansanterveyslaitoksen asettaman lasten vesirokkorokotustyöryhmän selvitys