Sote-miljardit jaetaan hyvinvointialueille väestön palvelutarpeen perusteella – ideana yhdenvertaiset palvelut koko maassa

Valtio rahoittaa hyvinvointialueita vuosittain noin 27 miljardilla eurolla. Summa on valtava: se on noin kolmasosa valtion koko vuoden budjetista. Vertailun vuoksi esimerkiksi perusopetuksen menot ovat vuosittain noin 6 miljardia euroa.

”Sote-rahoituksen summa on kasvanut lujaa vauhtia menneet vuodet ja kasvanee ennakoidusti vielä myös muutamat tulevat vuodet. Syynä on ennen kaikkea väestön ikääntyminen”, sanoo THL:n erikoitutkija Tuukka Holster.

21 hyvinvointialuetta, Helsingin kaupunki ja HUS-yhtymä vastaavat sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisestä. Kyse on suuresta määrästä erilaisia julkisia palveluita: terveyskeskukset, sairaalat, mielenterveys- ja päihdepalvelut, vammaispalvelut, neuvolat ja vanhusten hoiva ja niin edelleen.

Hyvinvointialue voi joko tuottaa palvelut asukkailleen itse tai hankkia niitä yksityisiltä palveluiden tuottajilta.

Rahoituksen taso kasvaa joka vuosi

Lainsäätäjällä eli eduskunnalla on viime kädessä oikeus päättää sote-järjestelmän rahoituksen tasosta. Käytännössä rahoitus kuitenkin määräytyy tietyn mekanismin mukaisesti laskennallisin perustein.

Suurin rahoituksen määrään vaikuttava seikka on väestön palveluiden tarve. Tällä hetkellä rahoitus kasvaa joka vuosi noin prosentilla eli noin 250 miljoonalla eurolla palvelutarpeen kasvun vuoksi.

”Väestön terveydentilassa ja siten palveluiden tarpeessa voi toki tapahtua muutoksia muistakin syistä kuin ikääntymisen takia. Käytännössä kuitenkin ennakoitu demografinen kehitys eli ikääntyminen on rahoituksen kasvua määräävätekijä”, Holster sanoo.

Sote-rahoituksen laskennassa huomioidaan myös kustannustason nousu hyvinvointialueindeksin mukaisesti sekä hyvinvointialueiden mahdolliset tehtävien muutokset.

Merkittävä tekijä on myös niin sanottu jälkikäteistarkastusmekanismi. Siinä toteutuneita kustannuksia verrataan kaksi vuotta jälkikäteen sen aikaiseen rahoitukseen ja mahdollinen erotus korvataan alueille.

Esimerkiksi vuonna 2025 jälkikäteistarkastus toi hyvinvointialueille lähes 1,5 miljardin euroa lisää rahaa.

Rahoitusmallissa pyritään siihen, että kaikilla hyvinvointialueilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet vastata asukkaidensa palveluiden tarpeeseen.

Palvelutarvetta arvioidaan tiettyjen sairauksien yleisyyden perusteella

Sote-rahoituksen kokonaissumma jaetaan hyvinvointialueille niin sanottujen tarvetekijöiden mukaisesti.

Rahasta valtaosa eli 80 prosenttia jaetaan alueen asukkaiden palvelutarpeen perusteella. 13 prosenttia määräytyy väestömäärän mukaisesti ja loput niin sanottujen olosuhdetekijöiden, kuten vieraskielisten asukkaiden yleisyyden, perusteella. Erilaiset olosuhdetekijät voivat vaikeuttaa palveluiden järjestämistä, minkä vuoksi ne on huomioitu rahoituksessa.

Lisäksi alueen rahoitukseen vaikuttaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen HYTE-kerroin noin prosentin verran. Se palkitsee alueita ennaltaehkäisevästä työstä ja kannustaa tehostamaan toimintoja.

Palvelutarpeen arvioinnissa ei tarkastella kaikkea sairastavuutta, vaan tiettyjen sairauksien, kuten diabeteksen ja verenpainetaudin, yleisyyttä. Lisäksi arvioinnissa huomioidaan erilaisia taustatekijöitä, kuten asukkaiden ikä sekä sosioekonomisia tekijöitä, kuten alueen tulotaso ja työttömien määrä.

”Rahoitusmallissa pyritään siihen, että kaikilla hyvinvointialueilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet vastata asukkaidensa palveluiden tarpeeseen”, Holster kuvaa rahoituksen jakautumisen ydinajatusta.

Rahoitusmallissa sekä vahvuuksia että heikkouksia

Holsterin mukaan käytössä olevalla rahoitusmallilla on pyritty takaamaan valtiolle tiukka ote sote-kustannuksista. Aiemmin palveluiden järjestäminen ja rahoitus olivat kiinni lähinnä yksittäisten kuntien päätöksistä ja verotuloista.

Johdonmukaisesti palvelutarpeen perustella jaettu kansallinen rahoitus vastaa myös ideaan siitä, että suomalaiset ovat tasa-arvoisessa asemassa palveluihin pääsyssä asuinpaikasta riippumatta.

Mallissa on toki myös heikkouksia.

”Viime vuosina on nähty, että tiukan laskennan malli on joustamaton. Voi tulla esimerkiksi voimakas inflaatio tai pandemia, eikä laskennallinen kehikko pysy mukana. Jälkikäteistarkastus on juuri tämän vuoksi noussut yllättävän suureen rooliin,” Holster sanoo.

Monet asiantuntijat ovat myös esittäneet, ettei malli kannusta hyvinvointialueita parhaalla mahdollisella tavalla ennaltaehkäisemään sairauksia tai tehostamaan toimintaansa ja hillitsemään näin kulujaan. Alueiden kynnys pyytää aina lisää rahaa valtiolta voi muodostua liian matalaksi.

”Jää nähtäväksi, kuinka suuri ongelma tästä niin sanotusta pehmeästä budjettirajoitteesta voi tulla”, Holster sanoo.

Hän muistuttaa, että rahoitusmallit ovat aina tasapainottelua tasapuolisuuden ja kannustavuuden välillä.

”Tulevaisuudessa voitaisiin esimerkiksi harkita ennaltaehkäisyn painottamista vähän enemmän. Ja toki verotusoikeus voisi kannustaa hyvinvointialueita kustannustehokkuuteen. Jos alueilla olisi osavastuu sote-rahoituksesta, valtio voisi pitää oman rahoituksensa tiukemmalla.”