Vammaispalvelulain soveltamisala

Uuden vammaispalvelulain yhtenä keskeisenä tavoitteena on ollut lasten ja nuorten aseman parantaminen ja heidän osallisuutensa edistäminen. Elämänvaiheita koskevan säännöksen tavoitteena on auttaa arvioimaan, milloin vammaisella lapsella ja nuorella on oikeus saada vammaispalveluita. Tarkoituksena ei ole heikentää lasten ja nuorten asemaa.

Vammaisen lapsen ja nuoren mahdollisuuksia toimia yhdenvertaisesti muiden lasten ja nuorten kanssa on tuettava yleis- ja erityispalveluilla. Koska vammaiset lapset ja nuoret ovat erityisen haavoittuvassa asemassa, heidän oikeuksiensa toteutuminen edellyttää usein positiivista erityiskohtelua. Lapsuudessa ja nuoruudessa luodaan pohja koko tulevalle elämälle.

Lasten ja nuorten palveluita järjestettäessä tulee ottaa huomioon lapsen ja nuoren yksilölliset avun ja tuen tarpeet eri kehitysvaiheissa. Lapsen ja nuoren palvelukokonaisuus on toteutettava siten, että se tukee parhaalla mahdollisella tavalla lapsen ja nuoren kehitystä ja mahdollisuuksia elää täyttä elämää vamman sitä estämättä.

Lapsen edun mukaisen palvelukokonaisuuden muodostaminen edellyttää, että lapsen ja nuoren osallisuutta tuetaan asiakasprosessissa vammaispalvelulain 3 §:n edellyttämällä tavalla. Jotta lapsen ja nuoren hyvinvointi voidaan turvata, myös perhettä on tuettava tarpeenmukaisin palveluin. Lapsuuden ja nuoruuden elämänvaiheisiin liittyy paljon erilaisia siirtymävaiheita, joissa tulee kiinnittää erityistä huomiota oikea-aikaisten ja riittävien palveluiden järjestämiseen.

Vaikka lapsen ja nuoren määritelmät on sidottu tiettyyn ikään, näiden elämänvaiheiden alkamis- ja päättymisajankohtia ei voida tarkasti määrittää, vaan elämänvaiheesta toiseen siirtyminen tapahtuu vähitellen. Vammaisella henkilöllä kehitys voi myös tapahtua eri tahtiin kuin vammattomilla henkilöillä.

Lapsella tarkoitetaan vammaispalvelulaissa alle 18-vuotiasta henkilöä. Lapsuuden elämänvaihe kestää näin elämän ensimmäiset 18 vuotta. Siksi lapsuuteen sisältyy useita kehitysvaiheita, joilla on merkitystä avun ja tuen tarpeen arvioinnissa.

Varhaislapsuuteen liittyy nopea fyysinen kasvu ja motoristen taitojen kehitys sekä kielen ja vuorovaikutustaitojen kehittyminen. Leikki-ikäisen ja kouluikäisen lapsen taidot kehittyvät ja itsenäisyys ja omatoimisuus lisääntyvät, sosiaaliset suhteet laajenevat sekä identiteetti ja itsetunto kehittyvät. Murrosiän tuomat muutokset vaikuttavat siirryttäessä vähitellen lapsuudesta nuoruuteen.

Silloin, kun lapsen kehitys poikkeaa tavanomaisesta kehityskulusta, vammaispalveluilla tulee tarvittaessa tukea vammaisen lapsen kasvua ja kehitystä sekä perheen mahdollisuuksia tukea lasta hänen kehitystehtävässään.

Varhaislapsuudessa kaikki lapset tarvitsevat runsaasti hoitoa ja huolenpitoa, minkä vuoksi vammaisen lapsen avun ja tuen tarve poikkeaa harvemmin ikäkauteen liittyvästä tavanomaisesta tarpeesta.

Kuitenkin esimerkiksi silloin, kun lapsi tarvitsee päivittäisissä toimissa tai kommunikaatiossa ja vuorovaikutuksessa enemmän apua ja tukea kuin ikäisensä lapset tai jos lapsen välttämätön hoito ja huolenpito on raskaampaa kuin vammattoman lapsen, vammaispalveluita tulee myöntää näihin erityisiin tarpeisiin. Aina on huolehdittava myös siitä, että lapsen osallisuutta tuetaan hänen ikä- ja kehitysvaiheensa edellyttämällä tavalla.

Siinä vaiheessa, kun lapset yleensä alkavat tehdä asioita itse ilman apua, viettää aikaa ystäviensä kanssa tai harrastaa asioita itsenäisesti kodin ulkopuolella, tarve tukea vammaisen lapsen osallisuutta korostuu. Tarpeeseen on tarvittaessa vastattava vammaispalveluilla. Sen lisäksi vammaispalveluita tulee myöntää silloin, kun vammaisen lapsen hoidon ja huolenpidon tarve on tavanomaista saman ikäisen lapsen tarvetta suurempaa.

Vammaispalveluilla tulee vastata myös murrosiässä vamman vuoksi esiintyviin haasteisiin ja tukea vammaista lasta usein muita lapsia pitkäkestoisemmassa itsenäistymisen prosessissa.

Yleis- ja erityispalveluiden tarkoituksena on turvata lapsen mahdollisuus elää perheessä ja lapsen muussa toimintaympäristössä yhdenvertaisena toimijana ja tehdä samoja asioita kuin lapset yleensäkin tekevät. Siksi lapsen avun ja tuen tarpeita tulee verrata saman ikäisten vammattomien lasten avun ja tuen tarpeisiin.

Kun vammaisen lapsen toimintakyky poikkeaa vamman vuoksi saman ikäisten lasten toimintakyvystä, lapsella on oikeus saada apua ja tukea niihin asioihin, joita hän ei pysty vammansa vuoksi tekemään ikäistensä lasten tavoin. Arvioitaessa lapsen oikeutta saada vammaispalveluita tulee varmistaa, että tehdyt ratkaisut toteuttavat lapsen etua.

Tärkeimpiä ensisijaisia perhettä ja lasta tukevia sosiaalipalveluita ovat muun muassa sosiaalihuoltolain mukainen perhetyö, lapsiperheen kotipalvelu, tukipalvelut sekä kotihoito. Varhaiskasvatuslain (540/2018) ja perusopetuslain (628/1998) mukaiset palvelut ovat aina ensisijaisia suhteessa erityispalveluihin.

Jos ensisijaisen lainsäädännön mukaisilla palveluilla ei voida vastata lapsen vammaisuudesta johtuviin tarpeisiin ja turvata vammaiselle lapselle riittävää ja sopivaa sekä lapsen edun mukaista apua ja tukea, palvelut on järjestettävä tai niitä on täydennettävä vammaispalvelulain perusteella. Lapselle voidaan järjestää esimerkiksi valmennusta, liikkumisen tukea, henkilökohtaista apua ja erityistä osallisuuden tukea.

Lähtökohtana on turvata aina ensisijaisesti lapsen asuminen kotona siitä riippumatta, kuinka suuri hänen avun ja tuen tarpeensa on. Vammaiselle lapselle ja hänen perheelleen on järjestettävä tarvittava palvelukokonaisuus, joka usein muodostuu sekä ensisijaisen lainsäädännön että vammaispalvelulain mukaisista palveluista.

Lapsen etua arvioitaessa on asiakkaan etua koskevan sosiaalihuoltolain 4 §:n lisäksi otettava huomioon lapsen etua koskeva 5 §. Huomioon on otettava myös sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000) 10 §, joka koskee alaikäisen asiakkaan asemaa.

Nuorella tarkoitetaan vammaispalvelulaissa 18–24-vuotiasta henkilöä. Nuoruuden elämänvaihe ajoittuu näille ikävuosille. On kuitenkin huomattava, että vammaiselle nuorelle järjestettävissä vammaispalveluissa ei ole ikärajoja ja että siirtyminen elämänvaiheesta toiseen tapahtuu vähitellen. Nuoreksi kasvaminen ja itsenäistyminen alkaa jo lapsuuden elämänvaiheen loppupuolella ja vastaavasti nuori alkaa vähitellen kantaa aikuisuuteen liittyviä vastuita ja velvoitteita.

Nuoren psyykkinen kehitys etenee yleensä fyysistä kehitystä hitaammin. Vammaisella nuorella sekä psyykkinen että fyysinen kehitys voi edetä hitaammin kuin muilla nuorilla. Silloin, kun kehitys poikkeaa saman ikäisten nuorten kehityksestä ja vammainen nuori tarvitsee enemmän apua ja tukea kuin muut nuoret, tähän avun ja tuen tarpeeseen tulee usein vastata vammaispalveluilla.

Palveluita tulee järjestää niin, että nuori pääsee tekemään samoja asioita kuin muut ikäisensä nuoret. Myös vammaisen henkilön itsetunnon kehitystä on tärkeä tukea nuorena. Itsenäistyvän nuoren on päästävä tekemään asioita ilman vanhempia silloin, kun muutkin nuoret näin tekevät.

Nuoren vastuu omasta elämästään kasvaa koulun päättyessä. Nuoren pääsyä yhteiskunnan täysivertaiseksi jäseneksi on erityisesti tuettava tuossa suuria muutoksia sisältävässä elämänvaiheessa. Vammainen nuori tarvitsee usein enemmän tukea voidakseen alkaa elää itsenäisen nuoren elämää. Tarvittaessa nuoren osallisuutta ja sosiaalisia suhteita on tuettava esimerkiksi valmennuksen, henkilökohtaisen avun tai erityisen osallisuuden tuen taikka liikkumisen tuen avulla.

Nuoruuden elämänvaiheeseen kuuluu yleensä myös muutto omaan kotiin. Jos nuori tarvitsee muita nuoria enemmän tukea lapsuudenkodista irrottautumiseen ja omassa kodissa asumiseen, ja yleisillä palveluilla ei ole mahdollista vastata nuoren tarpeisiin, hänellä saattaa olla oikeus saada tarvittavia vammaispalveluita. Nuori saattaa tarvita tässä elämänvaiheessa myös esimerkiksi palveluna järjestettävää tuettua päätöksentekoa voidakseen tehdä itse omaa elämäänsä koskevia merkittäviä päätöksiä.

Yleis- ja erityispalveluiden tarkoituksena on mahdollistaa, että vammainen nuori voi elää nuoren elämää ja tehdä samoja asioita kuin nuoret yleensäkin tekevät. Siksi nuoren avun ja tuen tarpeita tulee verrata saman ikäisten vammattomien nuorten tarpeisiin. Nuorella on oikeus saada apua ja tukea niihin asioihin, joita hän ei pysty vammansa vuoksi tekemään ikäistensä nuorten tavoin.

Varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada yksilöllisen kehityksensä, oppimisensa tai hyvinvointinsa edellyttämä tuki varhaiskasvatuslain perusteella. Nämä palvelut ovat ensisijaisia suhteessa vammaispalvelulain perusteella järjestettäviin palveluihin.

Perusopetuslaki korostaa opetustoimen velvollisuutta järjestää opetus oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti ja siten, että se edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä. Myös esi- ja perusopetuksessa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Oppilaalla on oikeus saada esi- ja perusopetukseen osallistumisen edellyttämät tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä erityiset apuvälineet perusopetuslain perusteella. Vammaisen oppilaan opetukseen osallistumisen edellyttämät palvelut tulee aina ensisijaisesti järjestää perusopetuslain perusteella.

Lukiolaki (714/2018) ei sisällä vastaavia säännöksiä oppilaalle annettavista avustaja- ja tulkitsemispalveluista. Siksi ne on järjestettävä tarvittaessa erityislakien perusteella. Vammaisen henkilön tavallisessa ammatillisessa oppilaitoksessa vamman vuoksi tarvittavat palvelut tulee tarvittaessa järjestää vammaispalvelulain perusteella, koska niistä ei ole säädetty ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa.

Vaativaa erityistukea saava opiskelija on oikeutettu opiskelun edellyttämiin yhteisiin avustajapalveluihin ja yhteisessä käytössä oleviin erityisiin apuvälineisiin. Vaativan erityisen tuen järjestäminen on annettu tehtäväksi vain joillekin koulutuksen järjestäjille. Palveluita tulee tarvittaessa täydentää vammaispalvelulain mukaisilla palveluilla.

Varhaiskasvatuksen järjestäjällä ja palveluntuottajalla on yhdenvertaisuuslain perusteella erityinen velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta varhaiskasvatuksessa. Sama velvollisuus on myös koulutuksen järjestäjällä ja tämän ylläpitämällä oppilaitoksella. Näiden on myös tehtävä yhdenvertaisuuslain ja YK:n vammaissopimuksen mukaisia kohtuullisia mukautuksia, jotta vammainen lapsi voi saada yhdenvertaisesti varhaiskasvatusta sekä esi- ja perusopetusta. Nämä toimet ovat ensisijaisia suhteessa erityispalveluihin.

Aikuisuus alkaa nuoruuden päättyessä noin 24-vuotiaana. Elämänvaiheena aikuisuuden alulle on kuitenkin vaikea asettaa selvää rajaa, koska nuori kasvaa vähitellen kohti aikuisuutta. Aikuisuus on pitkä ja monin tavoin aktiivinen elämänvaihe, johon kuuluu vastuun ottaminen omasta elämästä ja usein myös muiden elämästä.

Myös aikuisuuden eri vaiheisiin liittyy usein suuria elämänmuutoksia, kuten perheen perustaminen ja työelämään siirtyminen. Aikuisuuteen kuuluu lisäksi erilaisia vastuullisia rooleja. Ne voivat olla esimerkiksi opiskeluun, työntekijän tai työnantajan tehtäviin sekä vanhemmuuteen liittyviä rooleja.

Elämänvaiheita koskeva säännös auttaa arvioimaan, milloin aikuisen vammaisen henkilön tarpeet poikkeavat aikuisuuteen tavanomaisesti liittyvistä avun ja tuen tarpeista. Vammaispalveluita on järjestettävä silloin, kun aikuinen vammainen henkilö tarvitsee vammansa aiheuttaman toimintarajoitteen takia välttämättä sellaista apua ja tukea, jota aikuiset eivät yleensä tässä elämänvaiheessa tarvitse ja jos tarpeeseen ei voida vastata yleislakien perusteella järjestettävissä olevilla palveluilla.

Lainvalintaa tehtäessä on otettava huomioon aikuisuuteen liittyvät erilaiset elämäntilanteet, roolit, vastuut ja velvoitteet. Jos vammainen henkilö ei voi vammansa vuoksi suoriutua näistä tehtävistä ja vastuista, vaikka muut aikuiset siihen yleensä pystyvät, kyseessä on tarve, johon tulee vastata vammaispalveluilla.

Aikuisuuden elämänvaiheessa vammaiset henkilöt saattavat tarvita apua ja tukea päivittäisissä toimissa, asumisessa, liikkumisessa, sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja harrastuksissa. Aikuiset huolehtivat yleensä itse itsestään ja perheestään sekä hoitavat kotinsa ja huolehtivat toimeentulostaan. Siksi vammaisen henkilön avun ja tuen tarve aikuisuuden elämänvaiheessa poikkeaa useimmiten tavanomaisesta avun ja tuen tarpeesta.

Vanhuuden elämänvaiheen alkamisajankohtaa ei voi tarkasti määrittää, vaan aikuisuudesta siirrytään ikääntymisen myötä vähitellen vanhuuteen. Vanhuus on monimuotoinen elämänvaihe, johon sisältyy erilaisia vaiheita. Iäkkäiden henkilöiden palvelutarpeet vaihtelevat näiden vaiheiden mukaan, muuta ne voivat alkaa eri aikaan ja poiketa merkittävästi toisistaan.

Monet jatkavat työelämässä esimerkiksi lähemmäs 70 vuoden ikää. Yleensä esimerkiksi eläkkeelle jäämisen jälkeiseen aikaan ei vielä kuulu hoidon ja huolenpidon tarve, vaan iäkkäät henkilöt kantavat edelleen vastuun itsestään ja omasta elämästään sekä kodistaan. Tässä elämänvaiheessa on tyypillistä osallistua aktiivisesti yhteisiin asioihin. Aikaa kutsutaan usein nimellä kolmas ikä. Tässä elämänvaiheessa vammaisen henkilön avun ja tuen tarpeen voidaan usein arvioida poikkeavan elämänvaiheeseen tavanomaisesti kuuluvasta avun ja tuen tarpeesta.

Vanhuuden elämänvaiheen loppupuolelle eli niin sanottuun neljänteen ikään puolestaan liittyy tavanomaisesti pysyviä toimintakyvyn rajoitteita ja terveysongelmia, vaikeuksia suoriutua itsenäisesti päivittäisistä toimista ja näin pysyvä hoidon ja huolenpidon tarve. Neljäs ikä on Suomessa siirtynyt keskimäärin yhä korkeampaan ikään, mutta yksilöllinen vaihtelu on suurta. Kronologinen ikä ei määritä sitä, onko henkilön elämänvaihe kolmas vai neljäs ikä, eikä raja näiden välillä ole selvä.

Vaikka avun, tuen sekä hoidon ja huolenpidon merkittävämpi tarve keskittyy yleensä iäkkäiden henkilöiden viimeisiin elinvuosiin, yksittäinen asia, kuten pelkkä asiakkaan ikä, ei ratkaise sovellettavaa lakia. Lisäksi asiakkaan palvelutarpeen arviointia tulee tarvittaessa päivittää avun ja tuen tarpeiden muuttuessa. Elämän loppuvaiheen palvelutarpeeseen on mahdollista vaikuttaa aiemmissa elämänvaiheissa annettavalla ohjauksella sekä oikea-aikaisilla ja ennaltaehkäisevillä palveluilla.

Palveluiden jatkuvuutta koskevan säännöksen yhtenä tarkoituksena on turvata se, että vammaiset henkilöt voivat saada myös ikääntyessään vammaispalveluita. Kuten vammaispalvelulakia säädettäessä on ollut tarkoitus, vammaispalveluita aiemmin saaneet vammaiset henkilöt saisivat niitä myös ikääntyessään silloin, kun avun ja tuen sekä huolenpidon tarve johtuu heidän aiemmasta vammastaan eikä kyseessä ole selkeästi uusi, elämänvaiheessa tavanomainen avun ja tuen tarve.

Vaikka kyseessä olisi uusi elämänvaiheessa tavanomainen avun ja tuen tarve, on kuitenkin otettava huomioon vammaisen henkilön palveluiden kannalta toimiva kokonaisuus ja se, että vammaisen henkilön toimintakyky saattaa vamman vuoksi heiketä ikääntyessä tavallista nopeammin.

Elämän loppuvaiheessa olevien iäkkäiden henkilöiden luonnollisesta vanhenemisesta johtuva usein hoitoon ja huolenpitoon painottuva palvelutarve voidaan useimmiten katsoa tavanomaiseksi elämänvaiheeseen liittyväksi tarpeeksi.

Vammaispalvelulain perusteella tulee muiden edellytysten täyttyessä myöntää palveluita iäkkäinä tapaturmaisesti vammautuneille henkilöille sekä henkilöille, joiden aiemmasta pitkäaikaisesta vammasta tai sairaudesta johtuva avun ja tuen tarve ilmenee tai pahenee vasta vanhuuden elämänvaiheessa.

Lisäksi yksilöllisen palvelutarpeen arvioinnin perusteella voidaan myöntää vammaispalveluita tilanteissa, joissa henkilö on vammautunut pitkäaikaisen sairauden vuoksi vanhuuden elämänvaiheessa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö (52/2022 vp)

Sosiaali- ja terveysvaliokunta katsoi uutta vammaispalvelulakia koskevassa mietinnössään (StVM 52/2022 vp) lainsäädännön tavoitteiden ja myös sen toteutettavuuden näkökulmasta tärkeäksi erottaa iäkkäille henkilöille heidän yksilöllisen tarpeensa mukaan järjestettävät palvelut vammaisille henkilöille järjestettävistä erityispalveluista.

Valiokunta totesi, että kotiin tuotavilla palveluilla ja sosiaalihuoltolain asumista koskevilla palveluilla voidaan yleensä huolehtia iäkkään henkilön palvelutarpeista täysimääräisesti. Sosiaalihuoltolain liikkumista tukevia palveluja koskevilla säännöksillä voidaan varmistaa iäkkään henkilön oikeus liikkumiseen.