Henkilökohtainen apu vammaispalveluissa

Päivittäisillä toimilla tarkoitetaan arjen tehtäviä, joita henkilö tekee säännöllisesti. Ne voivat olla asioita, joita tehdään joka päivä tai harvemmin, mutta toistuvasti tietyin väliajoin.

Päivittäisiä toimia ovat tavanomaisessa elämässä tehtävät toimet, kuten esimerkiksi:

• liikkuminen
• asiointi
• kotityöt
• pukeutuminen
• henkilökohtaisen hygienian hoito
• wc-käynnit.

Asiointi voi tapahtua kodin ulkopuolella tai kotona esimerkiksi internetin välityksellä. Kotitöihin kuuluvat muun muassa ruoan valmistaminen, siivoaminen sekä vaatteiden ja kodin tekstiilien huoltaminen.

Henkilökohtaisella avulla voidaan tukea myös vammaisen vanhemman mahdollisuutta huolehtia hoidossaan olevan lapsen jokapäiväisestä huolenpidosta ja hänen asioidensa hoitamisesta.

Vammainen henkilö voi tarvita henkilökohtaista apua päivittäisissä toimissa myös silloin, kun hän osallistuu kuntoutukseen tai käyttää terveys-, päihde- tai mielenterveyspalveluita.

Lähtökohtana on, että viranomaisella on vastuu järjestää palvelut yhdenvertaisesti kaikille. Palvelun tuottajalla on ensisijainen vastuu järjestää tarvittava avustaminen palvelun toteuttamisen yhteydessä.

Henkilökohtaisen avun tarve sairaalahoidon tai laitoskuntoutuksen aikana on kuitenkin arvioitava yksilöllisesti henkilön toimintarajoitteesta johtuvien erityistarpeiden perusteella. Esimerkiksi hengityslaitteen varassa eläville henkilöille on yksilöllisten erityistarpeiden mukaan mahdollistettava oman avustajan antama apu sairaala- tai kuntoutusjaksolla.

Työllä tarkoitetaan työsuhteeseen perustuvan toiminnan lisäksi yritystoimintaa. Työn ei tarvitse turvata henkilön toimeentuloa kokonaisuudessaan, vaan se voi olla myös osa-aikaista työtä. Olennaista on, että vammainen henkilö tekee työtä tai harjoittaa yritystoimintaa säännöllisesti. Harrastusluonteista toimintaa ei katsota työksi.

Työhön sisältyy myös siihen kuuluva matkustaminen silloin, kun sitä voidaan pitää tavanomaiseen elämään kuuluvana.

Vammaishuippu-urheilu voidaan tietyissä tilanteissa rinnastaa työntekoon. Yhdenvertaisuusvaltuutetun kannanoton mukaan urheilu katsotaan työnteoksi erityisesti silloin, kun urheilija saa apurahaa tai urheilu muuten turvaa hänen toimeentulonsa.

Henkilökohtaisen avun tarve voi liittyä myös urheilukilpailuihin osallistumiseen. Avun järjestäminen voi koskea sekä kotimaassa että ulkomailla tapahtuvia kilpailuja.

Vammaisurheilijoiden yhdenvertaisuutta on edistettävä (Yhdenvertaisuusvaltuutettu)

Opiskeluna pidetään tutkintoon tai ammattiin tähtäävää opiskelua sekä opiskelua, joka vahvistaa vammaisen henkilön ammattitaitoa ja työllistymisedellytyksiä. Opiskeluun voi sisältyä myös siihen liittyvä matkustaminen, kun sitä voidaan pitää tavanomaiseen elämään kuuluvana.

Perusopetuksessa tulkitsemis- ja avustajapalveluiden ensisijainen järjestämisvastuu on opetustoimella. Vammaisella ja muulla erityistä tukea tarvitsevalla oppilaalla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämät tulkitsemis- ja avustajapalvelut.

(Perusopetuslaki 31 §).

Ammatillinen oppilaitos vastaa opiskelun edellyttämistä yleisistä avustajapalveluista, kuten ryhmäavustajista. Jos vammainen opiskelija tarvitsee henkilökohtaista avustajaa, palvelu voidaan myöntää vammaispalvelulain nojalla. Sama koskee lukiokoulutusta.

(Lukiolaki 28 §)
(Laki ammatillisesta koulutuksesta 101 §)

Jos koulutuksen järjestäjän tarjoama avustajapalvelu ei vastaa vammaisen henkilön yksilöllistä avun tarvetta, henkilökohtainen apu voidaan järjestää vammaispalvelulain perusteella. Henkilökohtaisella avulla ei kuitenkaan ole tarkoitus paikata oppilaitoksen riittämättömiä resursseja tai korvata opetukseen kuuluvaa ohjausta ja tukea.

Henkilökohtaista apua voidaan myöntää myös kansanopistojen pitkäkestoisiin vapaan sivistystyön koulutuksiin. Tällöin edellytyksenä on, että ne parantavat valmiuksia tutkintoon tai ammattiin tähtäävään opiskeluun tai vahvistavat ammattitaitoa ja työllistymismahdollisuuksia.

Henkilökohtaista apua järjestetään vuorovaikutukseen, vapaa-ajan toimintaan ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön yhdenvertaisia osallistumis- ja toimintamahdollisuuksia. 

Vuorovaikutukseen sisältyy muun muassa tarvittava apu ystävien ja sukulaisten sekä muiden ihmisten tapaamisessa tai muussa yhteydenpidossa vammaisen henkilön omien valintojen mukaisesti.

Yhteiskunnallinen osallistuminen sisältää esimerkiksi järjestötoimintaan, vapaaehtoistyöhön ja poliittiseen toimintaan osallistumisen.

Vapaa-ajan toimintaan kuuluvat esimerkiksi harrastukset ja harrastusluonteinen opiskelu.

Vanhan vammaispalvelulain (380/1987) mukaisen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan henkilökohtaista apua myönnetään jatkossakin myös ulkomaille suuntautuviin loma-, työ- ja opiskelumatkoihin.

Sosiaalihuoltolain 57 §:n mukaan hyvinvointialueella ei ole velvollisuutta järjestää sosiaalihuoltoa ulkomailla oleskelevalle henkilölle, ellei laissa toisin säädetä. Henkilökohtaisen avun osalta on kuitenkin vakiintuneesti katsottu, että kyseessä on poikkeus tästä pääsäännöstä. Hyvinvointialueen on siten järjestettävä henkilökohtaista apua vammaiselle henkilölle vammaispalvelulain nojalla myös ulkomaille.

Edellytyksenä on, että matkan katsotaan kuuluvan vammaisen henkilön tavanomaiseen elämään. Ulkomaanmatkojen osalta vammaisen henkilön tilannetta verrataan samanikäisten ja samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien henkilöiden toimintaan.

Oikeuskäytännössä on kuitenkin todettu, että ratkaisevaa merkitystä ei voida antaa pelkästään sille, minkä pituisia lomamatkoja vammattomat tai vammaiset henkilöt yleensä tai keskimäärin tekevät. Asiaa ratkaistaessa on otettava huomioon myös vammaisen henkilön yksilölliset tarpeet ja olosuhteet.

Oikeus henkilökohtaiseen apuun ulkomailla voi kansallisen oikeuden lisäksi perustua myös Euroopan unionin oikeuteen. Korkein hallinto-oikeus katsoi ratkaisussaan KHO 2018:145, ettei kaupunki ollut voinut hylätä henkilön hakemusta henkilökohtaisen avustajan palkkauskustannusten korvaamisesta pelkästään sillä perusteella, että hänen oleskelunsa Tallinnassa Virossa ei ollut enää satunnaista, vaan läheni vakinaisen oleskelun käsitettä. Kyseinen ratkaisu perustui EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisuun ja ratkaisun perusteluissa mainittuihin säännöksiin.

Henkilökohtainen apu tukee vammaisten lasten ja nuorten mahdollisuuksia osallistua ikäkauden mukaiseen toimintaan. Se edistää myös itsenäistymistä, identiteetin muodostumista ja osallisuutta.

Kun arvioidaan, onko lapsella oikeus henkilökohtaiseen apuun ja mitkä ovat huoltajan tavanomaiset velvollisuudet, tarkastellaan: 

• kuinka itsenäisesti samanikäiset lapset yleensä toimivat
• mitkä ovat kyseisen lapsen yksilölliset tarpeet.

Arvioinnissa huomioidaan myös lainsäädännön ohjaus. Sosiaalihuoltolain 5 § (lapsen etu) ja muut lapsia koskevat säännökset ohjaavat asiakasprosessia. Lisäksi vammaispalvelulain 5 § edellyttää, että palvelujen toteutuksessa otetaan huomioon lapsen tai nuoren ikä ja kehitysvaihe.

Laissa ei ole asetettu alaikärajaa henkilökohtaisen avun saamiselle. Säännös edellyttää kuitenkin, että henkilö kykenee määrittelemään ja ilmaisemaan avun sisällön vähintään tuettuna.

On harkittava, pystyykö lapsi määrittelemään avun sisällön vaaditulla tavalla. Tarpeen ja sisällön määrittely voi olla erilaista arjen toimissa, harrastuksissa tai sosiaalisissa tilanteissa. Pieni lapsi ei todennäköisesti kykene määrittelemään avun tarvetta arjen toiminnoissa, mutta kouluikäinen yleensä pystyy tähän. Myös alle kouluikäinen voi ilmaista tarvitsevansa apua esimerkiksi leikeissä.

Arviossa tulee huomioida, mikä on vammattoman lapsen mahdollisuus ja kyky toimia itsenäisesti kullakin ikätasolla. Lisäksi on arvioitava, miten henkilökohtaisella avulla voidaan turvata vammaiselle lapselle mahdollisimman samat mahdollisuudet liikkumiseen, sosiaalisiin suhteisiin ja harrastuksiin.

Jos lapsi ei täytä henkilökohtaisen avun myöntämiskriteerejä, hänelle voidaan järjestää muita sopivia palveluja, kuten erityistä osallisuuden tukea.

Sosiaalihuoltolain 32 § edellyttää, että lapsen mielipiteisiin ja toivomuksiin kiinnitetään erityistä huomiota henkilökohtaisen avun tarvetta arvioitaessa, päätöksiä tehtäessä ja palveluja toteutettaessa.