Eri puolelle Suomea palaa työntekijöitä Ruotsista Northvoltin tehtaalta – jo useammalla todettu koronavirustartunta

Julkaisuajankohta 8.2.2021

Maapallo ja stetoskooppi.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on viikonlopun aikana todettu useita koronavirustartuntoja, joiden arvioidaan olevan peräisin Northvoltin tehtaalta, Skellefteåsta Ruotsista.

Northvoltin tehtaalta on löytynyt brittiläistä koronavirusmuunnosta. Tehtaalla työskennelleet työntekijät ovat saattaneet altistua virukselle.

  • Northvoltin tehtaalla työskennelleitä kehotetaan viipymättä hakeutumaan koronavirustestiin. Testiin on syytä hakeutua, vaikka henkilöllä ei olisi koronavirukseen sopivia oireita. Kehotus koskee heitä, jotka ovat palanneet Suomeen 23.1.2021 jälkeen.
  • Testiin kehotetaan hakeutumaan myös siinä tapauksessa, että henkilö on testattu tehtaalla tai maahantulon yhteydessä. Kehotus ei koske heitä, jotka jo ovat tartuntatautilääkärin päätöksellä karanteenissa tai eristyksessä.
  • Testit suoritetaan terveysviranomaisten ohjeen perusteella ja ovat testattaville maksuttomia.
  • Työntekijöiden kehotetaan välttämään kaikkia oman talouden ulkopuolisia kontakteja, kunnes testitulos on valmistunut.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin tietojen mukaan tehtaalla työskentelee noin 200-300 suomalaista. Tehtaan työntekijöitä on palannut ja on palaamassa eri puolille Suomea.

Lisätietoja

Skellefteåsta Suomeen palanneita, Northvoltin tehtaalla työskennelleitä kehotetaan hakeutumaan koronavirustestiin

Muuntuneet koronavirukset

Jari Jalava
johtava asiantuntija
THL
p. 029 524 6629
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto koronavirus - thlfi