Tiedotteet ja uutiset
-
Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus (ECDC) arvioi, että Englannin Kentissä ilmenneen meningokokkiepidemian aiheuttama riski Euroopan väestölle on hyvin pieni. Epidemia-alueella oleskelleiden osalta altistumisriski tulee kuitenkin huomioida.
-
THL kehittää sote-rahoituksen tarvelaskennan tietopohjaa pitkäjänteisesti yhteistyössä hyvinvointialueiden kanssa. Tarvelaskennassa käytettävän sairastavuustiedon, mukaan lukien diagnoositiedon, tulee kuvata mahdollisimman kattavasti alueiden asukkaiden sairastavuutta ja siten ennustaa palveluiden tarvetta.
-
Uusien puiden istuttaminen kaupungeissa ja suuri latvuspeite edistävät mielenterveyttä ja fyysistä terveyttä sekä vähentävät terveydenhuollon kustannuksia, selviää THL:n tutkimuskatsauksesta. Vanhat metsät puolestaan edistävät mielialaa nuorempia metsiä paremmin.
-
Suomessa todettiin viime vuonna ennätysmäärä legionellabakteerin aiheuttamia keuhkokuumetapauksia. Tapausmäärien kasvu selittyi pääosin multaan liitettyjen tartuntojen lisääntymisellä.
-
Saamelaiskäräjät ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kokoustivat Helsingissä 13.3.2026 jokavuotisten yhteistyösopimusneuvotteluiden merkeissä. Kokouksessa päätettiin vuoden 2026 yhteistyön painopisteistä.
-
THL uudistaa thl.fi-verkkopalvelunsa kokonaisuudessaan keväällä 2026. Kaikki sivuston sisällöt päivitetään vastaamaan paremmin asiakkaiden tietotarpeita ja laitoksen strategisia tavoitteita. Samalla nykyinen verkkosivusto poistuu käytöstä. Julkaisun tarkka päivämäärä ilmoitetaan myöhemmin.
-
Väestöstä 55 prosenttia pitää nykyistä alkoholipolitiikkaa sopivana, tiukempaa politiikkaa haluaisi 17 prosenttia. Nykyistä väljempää alkoholipolitiikkaa toivoo 20 prosenttia vastaajista. Tulokset käyvät ilmi THL:n tammikuussa 2026 toteuttamasta kyselystä.
-
Uusi Terveyttä luonnosta -ohjelma pyrkii lisäämään terveyttä ja hyvinvointia vahvistamalla luontoaltistusta ihmisten arjessa ja yhteiskunnan eri sektoreilla. Ohjelma perustuu laajaan tutkimusnäyttöön luontoympäristöjen terveyshyödyistä.
-
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on julkaissut vanhuspalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset vuosilta 2022 ja 2024 uudessa raportointipalvelussa, jossa kuka tahansa voi tarkastella asiakasarvioita yksiköittäin, alueittain, koko maan tasolla ja teemoittain.
-
Laboratoriovarmistettuja influenssa A -tautitapauksia raportoitiin Suomessa viikolla 10 noin 570. THL:n mukaan influenssarokotteen suojateho tautia vastaan on tällä kaudella kohtalainen.
-
Kolmekymmentäkaksi hanketta on saanut terveyden edistämisen määrärahaa. Määrärahaa saaneilla hankkeilla tuetaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintaa kunnissa sekä toimintaa, jota kunnat, hyvinvointialueet ja järjestöt toteuttavat yhdessä. Hankkeiden tavoitteena on myös lisätä väestön kriisinkestävyyttä sekä vähentää eriarvoisuutta hyvinvoinnissa ja terveydessä.
-
Rekisteritietoon pohjautuva sairastavuuden ja sitä kautta palvelutarpeen arviointi on nykytiedon valossa tarkin tapa kohdentaa sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus palvelutarpeen mukaisesti eri hyvinvointialueille.
-
Ravitsemussitoumus on suomalainen toimintamalli, jonka tavoitteena on tehdä terveyttä edistävistä ruokavalinnoista kuluttajille helppoa ja houkuttelevaa. Ravitsemussitoumuksessa ruoka-alan toimijat sitoutuvat parantamaan tuotteidensa ravitsemuksellista laatua. Ravitsemussitoumus on nyt päivitetty vastaamaan vuonna 2024 julkaistuja kansallisia ravitsemussuosituksia.
-
Tuoreen tutkimuksen mukaan koronapandemian vaikutus kokonaiskuolleisuuteen Suomessa oli vähäinen WHO:n määrittelemänä pandemia-aikana, eli alkuvuoden 2020 ja kevään 2023 välisenä aikana. Ylikuolleisuutta havaittiin kuitenkin pandemia-aaltojen aikana.
-
Palvelua hakevien iäkkäiden toimintakyvystä, palvelutarpeista ja elämäntilanteesta on nyt saatavilla tietoa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen uudessa tietokannassa. Tieto tukee asiakasohjauksen kehittämistä ja ennakoivaa palvelujen suunnittelua.
-
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) käynnistää uuden tutkimushankkeen, jossa selvitetään Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksia Ukrainan siviiliväestön hyvinvointiin ja henkiseen kriisinkestävyyteen. Tutkimus tuottaa käytännön suosituksia Suomen ja muiden Euroopan maiden varautumisen kehittämiseksi.
-
Iäkkäiden perhehoito on lisääntynyt hyvinvointialueilla. Vuonna 2024 palvelua sai jo noin 4500 iäkästä. Lähes puolet heistä sai kiertävää perhehoitoa omassa kodissaan, ja joka kymmenes asui perhekodissa pitkäaikaisesti.
-
Suomalaisten terveydentila on monilta osin EU:n keskiarvoa parempi ja palvelujärjestelmä on varsin kattava. OECD:n ja European Observatory on Health Systems and Policies -seurantalaitoksen tuoreen maaraportin mukaan hoitoon pääsy ei kuitenkaan toteudu Suomessa yhdenvertaisesti. Vuonna 2024 lääketieteellistä hoitoa tarvinneista 12,4 prosenttia ilmoitti, ettei ollut saanut tarvitsemiaan palveluja. Osuus on EU:n toiseksi korkein.
-
Euroopan unionin huumevirasto EUDA on valinnut THL:n tutkijaryhmän toteuttamaan kaksi varautumiseen ja riskiviestintään liittyvää hanketta. Hankkeet käynnistyvät vuoden alussa ja kestävät vuoden.
-
THL on valmis ottamaan vastuulleen terveystiedon hyödyntämiseen keskittyvän uuden kansallisen tieto- ja lupatoiminnon toteuttamisen. Sitran tänään julkaisemassa selvityksessä ehdotetaan, että Suomeen muodostetaan kansallinen terveystietoalue. Se kokoaisi yhteen terveystiedon infrastruktuurin, luvituksen sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan. Taustalla ovat tekoälyn tuomat mahdollisuudet datan hyödyntämiseen.
Näytetään 1 - 20 / 32
THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16 (heinäkuussa klo 9-15).
Puh. 029 524 6161
Sähköposti: info(at)thl.fi