Hanna Nohynek on valittu WHO:n strategisen rokotusasiantuntijaryhmän puheenjohtajaksi

Julkaisuajankohta 7.10.2022

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek on valittu Maailman terveysjärjestö WHO:n strategisen rokotusasiantuntijaryhmän (WHO Strategic Advisory Group of Experts on Immunization, SAGE) puheenjohtajaksi. 

Nohynek on ollut asiantuntijaryhmän jäsen vuodesta 2020 ja toimii tällä hetkellä ryhmän varapuheenjohtajana sekä koronarokotustyöryhmän puheenjohtajana. Puheenjohtajakausi alkaa vuoden 2023 alussa ja kestää kolme vuotta. 

”Kansainvälinen työkenttä on aina ollut lähellä sydäntäni. Tehtävä on haastava ja mielenkiintoinen ja antaa mahdollisuuden kehittää sitä rokotusohjelmien tietoon pohjaavan päätöksenteon traditiota, jota WHO:ssa ja Suomessakin on pyritty noudattamaan koko 2000-luvun ajan. On tärkeää kuulla eri maiden tarpeita ja tuottaa todellista lisäarvoa kansallisille toimijoille. Siihen oma työmme THL:ssa antaa hyvät lähtökohdat”, Nohynek sanoo.

SAGE koostuu 15 asiantuntijajäsenestä, jotka edustavat laajasti erilaisia rokottamiseen ja tarttuvien tautien ehkäisyyn keskittyviä tieteenaloja sekä eri maanosia. Ryhmän tehtävänä on neuvoa WHO:ta parhaan tieteellisen näytön pohjalta kysymyksissä, jotka koskevat globaaleja ja alueellisia rokotusstrategioita ja -ohjelmia sekä rokotteiden kehittämistä.

Lisätiedot

Strategic Advisory Group of Experts on Immunization, SAGE (WHO)

Hanna Nohynek
ylilääkäri
THL
p. 029 524 8246
[email protected] 

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto rokotukset - thlfi