Ikääntyneiden perhehoitoa on tarjolla jo lähes kaikilla hyvinvointialueilla ja sillä on edellytyksiä kasvuun edelleen

Julkaisuajankohta 22.5.2023

Ikääntyneiden perhehoito on ottanut harppauksen eteenpäin palvelujärjestelmässä. Sitä on tarjolla lähes kaikilla hyvinvointialueilla, ja jo 3 300 ikäihmistä sai perhehoitoa vuonna 2021. Perhekoteja Suomessa oli noin 250.

”Perhehoito on huomaamatta kirinyt jo varsin lähelle kevyen palveluasumisen asiakasmäärää. Jos kehitys on jatkossa yhtä nopeaa, tulee perhehoito nousemaan jo lähivuosina kansallisesti varteenotettavaksi osaksi vanhuspalveluiden järjestelmää,” arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava asiantuntija Sari Kehusmaa.

Perhehoito on sosiaalipalvelu, jossa henkilön hoito ja huolenpito järjestetään joko perhehoitajan yksityiskodissa (perhekoti), tai hoidettavan kotona, jolloin niin sanottu kiertävä perhehoitajan huolehtii hoidettavasta. Perhehoitoa voidaan antaa lyhyt- tai pitkäaikaisesti.

Perhehoidon yleisyyttä ja siihen liittyviä toimintakäytäntöjä selvitettiin THL:n Vanhuspalvelujen tila -seurannassa. Selvitys tehtiin yhteistyössä Perhehoitoliiton kanssa. 

Alueet ovat eriytyneet perhehoidon kehittämisessä

Perhehoitoon pääsyssä on eroja hyvinvointialueilla, koska perhehoito on vakiintunut vaihtelevasti alueiden palveluvalikoimaan. Kaikilla hyvinvointialueilla ei vielä ole perhehoitoa. Eniten tarjontaa on Etelä-Savossa ja Satakunnassa.

”Perhehoitoa on tarjolla alueilla, joissa sitä on suunnitelmallisesti kehitetty. On myös alueita, joilla perhehoitoa ei ole ehkä tunnistettu ikäihmisten hoivan vaihtoehdoksi eikä tästä syystä vielä kehitetty”, Perhehoitoliiton kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen.

”Ikäihmiset ja heidän läheisensä eivät välttämättä osaa kysyä perhehoitoa eivätkä palveluohjaajat tunne perhehoidon eri mahdollisuuksia riittävästi”, Kuukkanen arvioi.

Perhehoito täydentää ikääntyneiden palveluvalikoimaa

Perhehoito sopii ikääntyneelle, jolla on vaikeuksia selviytyä arjesta, mutta joka ei vielä tarvitse esimerkiksi ympärivuorokautista palveluasumista. Perhehoito on toimintakykyä ja elämänlaatua tukeva palvelu, ja on käytettävissä esimerkiksi kotihoidon rinnalla. Perhekoti tarjoaa turvallisen kodin ja perheen silloin, kun yksin asuminen ei enää onnistu.

”Perhehoito sopii moneen, esimerkiksi se on kotoisa vaihtoehto järjestää omaishoitajien vapaat”, kuvailee THL:n erikoistutkija Katja Ilmarinen

”Perhehoito täydentää ikääntyneiden palveluja. Se voi olla hyvä ratkaisu esimerkiksi tilanteessa, jossa muistisairas henkilö kokee arjen haasteiden lisäksi turvattomuutta ja toimettomuutta. Näihin haasteisiin kotihoidolla voi olla vaikea vastata, ” Ilmarinen jatkaa.

Perhehoito lyhyesti:

  • Perhehoitoa voidaan järjestää osa- tai ympärivuorokautisesti perhehoitajan yksityiskodissa tai hoidettavan kotona ns. kiertävän perhehoitajan toimesta.
  • Perhehoitajalta edellytetään ennakkovalmennus, soveltuvuutta ja tehtävän edellyttämät valmiudet. Jos perhehoitoon sijoitetaan yli neljä ikäihmistä, tulee perhehoitajia olla kaksi ja toisella heistä lisäksi soveltuva koulutus.
  • Perhehoito sopii ikääntyneelle, jonka arkea vaikeuttavat esimerkiksi turvattomuus ja pelot, yksinäisyys, alkava muistisairaus, alakulo, hankaluudet päivittäisissä toimissa tai vaikeudet päivärytmissä.
  • Perhehoitoa voidaan käyttää esimerkiksi omaishoitajien vapaan aikana, yksin asuvan ikäihmisen hyvinvoinnin tukemiseen, kuntoutumisen edistämiseen tai palvelutarpeen arvioimiseen kotiympäristössä.
  • Perhehoito on jo pidempään ollut yksi tapa järjestää ikäihmisille hoivaa ja huolenpitoa, mutta vasta noin viimeisimmän kymmenen vuoden ajan perhehoitoa on tavoitteellisesti kehitetty osana vanhuspalveluja.
  • Perhehoito on hyvinvointialueen järjestämää sosiaalipalvelua, josta säädetään perhehoitolaissa. Hyvinvointialue tekee päätöksen siitä, miten perhehoito järjestetään, ja hyvinvointialue myös vastaa perhehoidon laadusta.

Lisätietoa

Työpaperi: Iäkkäiden perhehoidon yleisyys ja toimintakäytännöt

Yhteystiedot

Katja Ilmarinen
THL
puh. 029 524 6788
sähköposti: [email protected]

Maria Kuukkanen
Perhehoitoliitto
puh. 040 310 1442
sähköposti: [email protected]

Ikääntyminen Pääsivusto Sote-palvelujen johtaminen pääuutinen - thlfi