Jonot kiireettömään erikoissairaanhoitoon kasvoivat edelleen elokuussa 2022

Julkaisuajankohta 7.10.2022

Jonot kiireettömään erikoissairaanhoitoon ovat pidentyneet vuonna 2022 lähes kaikissa sairaanhoitopiireissä vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna.

Elokuun 2022 lopussa yli 150 000 potilasta odotti pääsyä kiireettömään erikoissairaanhoitoon sairaanhoitopiirien sairaaloihin, mikä on yli 12 000 potilasta enemmän kuin vuotta aiemmin. 

Jonottaneista 13,7 prosenttia eli yli 20 000 potilasta oli odottanut hoitoon pääsyä yli puoli vuotta. Elokuun 2021 lopussa yli puoli vuotta odottaneita oli 6,8 prosenttia jonossa olleista eli noin 9 500 potilasta. 

Tiedot käyvät ilmi THL:n erikoissairaanhoidon hoitoonpääsyn tilastoista.

”Esimerkiksi leikkauksia tekevillä erikoissaloilla, silmätaudeilla sekä korva-, nenä- ja kurkkutaudeilla on edelleen paljon hoitoa odottavia”, kertoo THL:n kehittämispäällikkö Pia Tuominen

”Kiireetöntä erikoissairaanhoitoa odottavien potilaiden kokonaismäärä on lisääntynyt tasaisesti koronaepidemian aikana, mutta yli puoli vuotta odottavien määrä on kasvanut nopeammin. Vaikka koronaepidemia on helpottanut, vaikuttaa hoitovelan purkamiseen myös henkilökunnan saatavuus", Tuominen jatkaa.

Odotusajat ovat pidentyneet lähes kaikissa sairaanhoitopiireissä

Erot odotusajoissa vaihtelevat sairaanhoitopiireittäin. Odotusajat ovat kuitenkin pidentyneet useissa sairaanhoitopiireissä verrattuna elokuun 2021 tilanteeseen. Potilaat odottivat elokuussa 2022 kiireetöntä erikoissairaanhoitoa sairaanhoitopiirien sairaaloihin keskimäärin 65 vuorokautta.

Pisin odotusaika oli Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä (mediaani 96 vrk) ja lyhyin Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirissä (mediaani 22 vrk).

Yli puoli vuotta kiireetöntä erikoissairaanhoitoa odottaneiden osuus oli elokuun lopussa suurin Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä (24,6 %) ja pienin Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirissä (0,2 %).

Yli puoli vuotta hoitoa odottaneiden osuus sairaanhoitopiirien sairaaloihin odottavista (%) 31.08.2022, 30.04.2022 ja 31.08.2021 

Vaakapalkkikuvio tilastosta

Lähetteiden määrä on vähentynyt 

Erikoissairaanhoidon lähetteiden määrä on edelleen matalampi kuin ennen koronaepidemiaa. Elokuun 2022 lopussa lähetteitä oli noin 29 000 eli 3,5 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuonna 2021.

”Lähetteiden määrä ei ole vieläkään samalla tasolla kuin ennen koronaepidemiaa, mutta on lähellä samankaltaisia määriä. Koronaepidemian vaikutus on näkynyt ihmisten hoitoon hakeutumisen määrän vähenemisenä, jolloin lähetteiden määrätkin vähenevät.  Vaikka lähetteiden määrä on laskenut, on kiireetöntä erikoissairaanhoitoa odottavien määrä kasvanut. Tämä kertoo siitä, että hoitovelan purku on hidasta”, Tuominen toteaa. 

Lue lisää erikoissairaanhoidon hoitoonpääsystä

Lisätietoja

Pia Tuominen
kehittämispäällikkö
puh. 029 524 8405
[email protected]


 

Pääsivusto Sote-palvelujen johtaminen pääuutinen - thlfi tilastouutinen - thlfi