Korkeakouluopiskelijat tarvitsevat tukea – tutkijat huolissaan ahdistus- ja masennusoireiden yleisyydestä

Julkaisuajankohta 13.12.2021

Tuoreiden tutkimustulosten mukaan joka kolmas korkeakouluopiskelija kärsii ahdistuksen ja masennuksen oireista. Opiskelijoilla psyykkisiä oireita ja kuormittuneisuutta näkyi suhteessa enemmän kuin koko aikuisväestössä. Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimus (KOTT) toteutettiin helmi-maaliskuussa 2021 THL:n ja Kelan yhteistyönä.

Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa opiskelevat naiset voivat tutkimuksen mukaan kaikkein huonoimmin. 40 prosenttia naisista kertoi ahdistuksen ja masennuksen oireista. 

Opiskelevilla naisilla sekä todettu masennus että todettu ahdistuneisuushäiriö olivat yleisempiä kuin miehillä. Naisten riski sairastua syömishäiriöön oli kolminkertainen miehiin verrattuna.    

Ahdistuksen ja masennuksen oireet ovat yleisiä korkeakouluopiskelijoilla.

”Pitkäkestoisessa ja merkittävässä ahdistuksen ja masennuksen kokemisessa tulee arvioida hoidon tarve. Oireiden taustalla voi olla hoitoa edellyttäviä mielenterveysongelmia. Samaan aikaan pitää vaikuttaa oireita aiheuttavien ongelmien syihin”, kertoo THL:n tutkimusprofessori Jaana Suvisaari.

”Opetushenkilöstön kontaktit opiskelijoihin ovat tarpeellisia. Kasvokkaiset kohtaamiset ovat erityisen tärkeitä opiskelijoille, joiden kuormittuneisuus johtuu etäopetuksen aiheuttamista opiskeluvaikeuksista”, lisää Suvisaari. 

Liikkuminen, riittävä uni ja sosiaaliset kontaktit edistävät toipumista

Keväällä 2021 koronaepidemian ja kansallisten rajoitustoimien aikana mahdollisuudet sosiaalisiin kontakteihin olivat vähäisiä. Joka neljäs opiskeleva nainen ja joka kolmas opiskeleva mies kertoi, ettei tunne kuuluvansa yhteenkään opiskeluun liittyvään ryhmään. 

”Etäopiskelu on vähentänyt yhteisöllisyyttä. Varsinkin nuorilla korkeakouluopiskelijoilla opiskeluryhmän tuen puute vaikeuttaa opiskelemista. On tärkeää, että opiskelijat saavat tukea korkeakouluista ja pääsevät mukaan opiskelijajärjestöjen ja muiden yhteisöjen toimintaan. Yhtä tärkeää on pitää kiinni terveellisistä elintavoista ”, toteaa THL:n kehittämispäällikkö Suvi Parikka.

Tulosten mukaan jo vähäinenkin liikunnan harrastaminen voi auttaa toipumisessa. On hyvä, että lähes puolet korkeakouluopiskelijoista liikkui koronaepidemian aikana terveysliikuntasuosituksen mukaisesti. Liikkuvista opiskelijoista ahdistuksen ja masennuksen oireita koki joka kolmas. Puolet niistä opiskelijoista, jotka eivät liikkuneet säännöllisesti, kertoi samoista oireista.

Päiväaikaisesta väsymyksestä kertoi joka neljäs opiskelija. Heistä kaksi kolmesta koki ahdistuksen ja masennuksen oireita. Joka kymmenes opiskelija kertoi, että unet jäävät liian lyhyiksi netin käytön vuoksi.

Terveelliset elintavat ja sosiaaliset kontaktit tukevat opiskelijan arkea.

 

Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimus 2021

  • Tutkimukseen kutsuttiin noin 12 000 satunnaisesti valittua 18–34-vuotiasta perustutkinto-opiskelijaa ammattikorkeakouluista ja yliopistoista. 
  • Kyselyyn vastasi 6 258 opiskelijaa.  Vastausaktiivisuus oli 53 prosenttia.
  • Kyselyn aihealueita olivat opiskelijoiden terveys, elintavat, koettu hyvinvointi, sosiaaliset suhteet, opiskelukyky sekä terveyspalvelujen tarve ja käyttö.
  • Verkkokysely toteutettiin helmi–maaliskuussa 2021 koronaepidemian kolmannen aallon aikana.
  • Tutkimus uusitaan neljän vuoden välein.

Lähteet

Tutustu tutkimustuloksiin Terveytemme-palvelussa

Korkeakouluopiskelijoiden mielenterveys, elintavat ja opiskeluryhmään kuuluminen. KOTT 2021-tutkimuksen tuloksia. (pdf)

Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimus (KOTT) 

Lisätietoja

Suvi Parikka
kehittämispäällikkö
THL
puh. 029 524 7959
[email protected]

Jaana Suvisaari
tutkimusprofessori
THL
puh. 029 524 8539
[email protected]

Timo Hujanen
erikoistutkija
Kela
puh. 020 63 41931
[email protected]

 

Kansantaudit Lapset, nuoret ja perheet Mielenterveys Pääsivusto pääuutinen - thlfi tutkimusuutinen - thlfi